Kuukausi sitten uutisoin, että siirryn toistaiseksi pitämään kirjapalstaa A-lehtien verkkomediaan Lilyyn. En ihmetellyt, että tästä blogista lähti saman tien lukijoita, mutta sittemmin on liittynyt m...
Siinäpä se: tästä päivästä lähtien K-blogi - koko lailla kirjallisesti löytyy Lilystä, osoitteesta http://www.li ly.fi/palsta/koko-lailla-kirja llisesti, täältä. Inahduksen Ina jää äitiy...
Tämän postauksen otsikkona oli ensin Repalainen lokakuu. En nimittäin muista, milloin olen lukenut yhtä epämääräisesti kuin viimeisten viikkojen aikana. Sen sijaan olen alkanut ymmärtää nuorempaa its...
Iik. Ihailen Kjell Westötä ja hänen kirjaansa Missä kuljimme kerran. Ja nyt kirjasta tehty elokuva saa ensi-iltansa.Haluaisin nähdä elokuvan heti - ja toisaalta en ollenkaan. Sama on kirjan kanssa, s...
Rakkaudesta kirjamessuihin, rakkaudesta kirjoihin ja rakkaudesta kirjabloggaamiseen.Tänään oli onnellinen päivä. Olin elämäni ensimmäistä kertaa katsomassa Helsingin kirjamessujen avajaisia ja sinne ...
No eipä onneksi ole vielä talvi, mutta eilen näkemäni lintujen ruokinta-automaatti muistutti, että aika lähellä se on. Siispä päivitin tuohon ylle välilehden, joka siitä oli vielä puuttunut, talvikir...
Tämä espoolainen kömpi tänään peltojen poikki Helsinkiin asti. Kaupungilla käymisen suhteen on se sama, joka pätee melkein kaikkiin tämän syksyn puuhiini: en ole käynyt Helsingissä ollenkaan niin use...
Kunpa kaikki tietokirjat olisivat sellaisia kuin Anna Kortelaisen Virginie! Albert Edelfeltin rakastajattaren tarina. Silloin ne eivät jäisi minulta kesken, vaan saattaisin lukea ne jopa kahdesti; ai...
sekä haikueditorin testailuaToisinaan sitä löytää itsestään jotain aivan uutta ja yllättävää, kuten sen, että huomaa aina halunneensa kirjoittaa haikuja ja tankoja. Olen vihannut ja pelännyt kaikenla...
Keruumainostaja täällä taas, hei! Sunnuntai-Hesarista sattui silmiini pieni ilmoitus, että Suomalaisen Kirjallisuuden Seura kerää kaikenlaista tietoa Minna Canthista. Muistikuvia Minna Canthista -ker...
Skarpit, ajan tasalla olevat bloggarikollegat ovat saaneet minutkin huomaamaan, että tänään on Satupäivä. Se on hienoa. Paitsi että joka päivä pitäisi olla satujen päivä, se tekisi meille hyvää.Aloin...
Kuva luvusta "Rakennetaan".Joskus vastaan sattuu sellainen kirja, että se kiilaa jonossa kaikkien muiden, keskeneräistenkin, ohi. Minulla on tällä hetkellä monta sellaista kirjaa, kiitos lyri...
Kiitos tunnustuksista, joita tämäkin blogi on saanut kanssabloggareilta! En halua yhtään väheksyä niitä, mutta tunnustan ja myönnän, että olen ehkä maailman laiskin ja huonoin vastaamaan erilai...
Sain yhteydenoton tietokirjailijalta, YTT Arja Mäkiseltä. Hänen seuraava kirjansa käsittelee toisia naisia, siis naisia, joilla on suhde varattuun mieheen tai naiseen. Mäkiselle voi kirjoittaa kokemu...
Siirrytään lapsuuden satutunnelmista tosielämän tuhkimotarinoihin eli Madonnan elämäkertaan.Ihan ensimmäiseksi on sanottava, että vaikka Madonna on maailman kuuluisimpia ihmisiä ja artisti, jonka ura...
Eikö keijujen pitäisi olla aina sellaisia, että he ajattelisivat vain kukkia ja muuta herttaista?Tämäpä sattui! Juuri kun tuli Valkoisen Kirahvin kanssa puhetta siitä, että minulla on jossain varasto...
Löysin alkusyksystä Kirjatorin poistohyllystä aarteen, Pertti Niemisen pienen suuren runokirjan Maailma pitäisi aloittaa alusta. Kun näin teoksen, ajattelin heti iloisena ja ylpeänä kirjabloggareita....
Helsingissä ja lähiseuduilla lokakuu on kirjamessukuukausi. Sen kunniaksi laitoin tuohon sivupalkkiin kirjamessukyselyn eli tämän blogin muistaakseni ensimmäisen gallupin. Tervetuloa klikkailemaan!Mi...
Eilen oli suurien tunteiden päivä. Aamu alkoi suru-uutisella erään tärkeän kissan menehtymisestä ja päivä kului erään tärkeän pienen pojan ristiäisissä. Kumpaankin tilanteeseen sopivat eläinsadu...
Kirkkaana syysaamuna, kun vain kuura enää pitää lehtiä puissa, haluan irrota- auringon napsaisemana.Voiko runohaasteen muuttaa Risto Rasa -haasteeksi? Mielestäni kaikkien kannattaisi lukea ...
Kirjastonkissat.fiMä haluun muuttaa Turkuun! Tai ainakin tilata Turun Sanomat. Tai vähintään alkaa vierailla säännöllisesti Kirjastonk issat-sivustolla.Syy tähän intoiluun on eilen Akateemisesta ...
Olen ollut PEKKin eli Pienen esikoiskirjakerhon toimintaan niin tyytyväinen, että haluan heti kertoa kirjakerhon jäsenkirjeestä tänään huomaamani asian: aikuisten esikoiskirjakerholle on tulossa "...
Jos olisin kirjailija, haluaisin kirjoittaa kuten Lionel Shriver. Sokeeraavaa Poikani Keviniä lukuun ottamatta hänen kirjoissaan on pääsääntöisesti yllättävän tavallisia ihmisiä ja aiheita, eikä Shri...
Syksyn aikana olen tehnyt myös kirjataidetta.Lähdimme viime kuunvaihteen tienoilla matkalle, ja niin jäivät elokuun luetut listaamatta. Nyt tulee siis kooste kahden kuukauden lukukokemuksista. Elokuu...
Ensimmäinen kvartaali vuorotteluvapaastani alkaa olla takana. Puolitoista kuukautta on mennyt tavallaan nopeasti ja toisaalta kestänyt todella kauan, sillä en ole ennen ollut näin kauan lomalla.Kun j...
Kuva Wikipedian artikkelista.Tarkkanäköisen, napakan selkeäkielisen realistin Maria Jotunin jälkeen siirryin ranskalaisen surrealistin André Pieyre de Mandiarguesin seuraan. Tyyliero ei juuri vo...
Jotunin kuva Wikipedian artikkelista.Jo muutaman viikon ajan olen ollut päivittäin ahdistunut, kiihtynyt, huolestunut ja surullinen sekä vihainen. Samaan aikaan olen ollut haltioissani ja hyvin kiinn...
Huh! Pää on täynnä lukukokemuksia ja kirjoittamisen opiskeluun liittyviä ajatuksia, mutta en millään kykene purkamaan niitä nyt blogiin. Olen heilunut aamusta asti lapion kanssa savisella pihamaallam...
Huomasin lehdessä ilmoituksen: kymmenkunta suomalaista museota kerää yhdessä kokemuksia suomalaisten luontosuhteesta ja sen muuttumisesta. Tarkoituksena on saada tietoa erityisesti luonnon merki...
Kauniaisten kirjastoon kuljetaan toistaiseksi rakennustyömaan vieritse. Kirjasto on ottanut työmaa-aidasta kaiken ilon irti, sillä siitä löytyy tällaisia kirjastoajatuksia. Ne ilahduttavat minua joka...
You are no longer following . Undo?