Jensenin kiusaus -ruokablogi loppuu tähän postaukseen: menen vähän yli vuodeksi toiseen lehteen töihin. Olen ollut Olivian matkassa sen syntymästä asti, joten haikeutta näihin lähtöhaleihin sisältyy ...
Jos olet päässyt tunnolliseen Kolme Kertaa Kalaa -viikossa elämäntapaan, saatat kaivata uutta kastiketta uunissa käyneen lohipalasi päälle. Tässä se tulee. Kaprikset ja sitruuna sopivat erinomaisesti...
Viime vuonna tein tähän aikaan miedon, hienostuneen kurpitsakeiton - nyt on aika lisätä sekaan inkivääriä, limettiä, kookosmaitoa ja chiliä. Kurpitsa on jännä raaka-aine: sen koostumus on jotenkin ja...
Jokaisessa itseään kunnioittavassa suomalaiskeittiössä on nyt kaalia. Meillä ei tosin ole, mutta oli viime viikonloppuna, kun tein amerikkalaista kaaliraastesalaattia eli coleslawta vapaalla kädellä ...
Aurinkolasit päähän: nyt tulee sellainen pastellipläjäys, että herkempi säikähtää. Olin eilen Olivian päätoimittajan Niina Leinon kanssa ostamassa hänelle uusia keittokirjoja, ja mitä kävikään: minä ...
Espanja ja espanjan kieli on aina ollut lähellä sydäntäni, mutta luvattoman kauan on siitä, kun olen viimeksi rakentanut espanjalaisen paellan. Tänään innostuin hakemaan ainekset yhtä Espanjan kansal...
En kyllästy ikinä sashimi-tyylisiin alkupaloihin enkä cevicheen, joka on siis tuoretta kalaa tai äyriäisiä, joita kypsytetään hitaasti sitruunalla. Kuubalaishenkinen ceviche-ohje löytyi karibialaises...
Käväisin pari kertaa Museokadun uudessa Anton&Anton-luomukaupassa, jossa oli myytävänä ruotsalaisen Renée Voltairen luomutuotteita. Niitä minä A&A:sta suosittelisin hankkimaan - jos jotain. M...
Pirkka-lehdestä löytämäni pataohje kiinnosti heti. Kauden luomukaalia, luomuporkkanoita ja luomuperunoita kasarissa luomumakkaran tai soijanakkien kera? Kyllä. Ihaninta tässä pataruuassa on se, että ...
Tämä kakku on helppo ja nopea tehdä ja saa ideansa omenan ja "porkkanakakkumaisen" Philadelphia-kuorrutteen yhdistelmästä. Jos olet jo kyllästynyt perusomenapiirakan tekemiseen, kokeile tätä....
Viimeksi kävimme läpi, mitä Lidlistä tarttuu mukaan. Samoja tuumauksia oli eilen, kun kuljeskelin Tampereen Punnitse&Säästä-kaupassa siemenien, pähkinöiden ja mausteiden seassa. Olen ostanut maus...
Kävi pieni blogitapaturma. Tein eilen Intian Goan saarelta alkunsa saanutta Vindaloo-pataruokaa ja kuvasin jopa alkuvaiheessa tehtävän mausteseoksen lukijoita varten. Sitten kävikin niin, että kun on...
Lauantaina oli mahtava ilma tehdä mökin syystöitä ja käydä sitten istumaan laiturille, nauttimaan samppanjaa... ...ja parasta ruisleipää, jota tästä maasta minun mielestäni saa (kuulemma leipomokiele...
Esivalmistelen täällä kotona intialaista vindaloo-liharuokaa iltaa - ja blogia - varten (ihan äiti tulossa vieraaksi syömään), kun luen, että Töölön Museokadulla tapahtuu: porvoolainen luomukauppa An...
Vielä on hyvä sää grillata. Tämä Barefoot Contessan ohje on ollut mielessäni kauan, mutta nyt se jaettakoon kaikille. Huomauttaisin, että vaikka joku on joskus joutunut törmäyskurssille tequilan kans...
Tuli käytyä rehellisellä ruotsinristeilyllä ja ruokamatkalla - ilman kameraa. Kuvasin siis silmilläni ja kuten viisas opettaja on sanonut, jokainen silmänisku on klikkaus ja kuvaus aivojen kovalevyll...
Nyt mennään terveellisellä linjalla ja syödään gourmet-puuroa aamiaiseksi tai lounaaksi. Ihastuin jyväpuuroon uusimmassa Oprah-lehdessä ja valmistin sitä heti: mausteet ovat herkulliset. Sekoitin oma...
Kauniainen, hoi! Kauniaisten ostoskeskukseen on tullut Lähellä-niminen deli, joka avasi ovensa eilen. Satuin paikalle viisi minuuttia sulkemisen jälkeen mutta tungin tietenkin sisään ihastelemaan pai...
Olen tehnyt ruokaa Hans Välimäen uudesta keittokirjasta ja olen tyytyväinen sen antiin. Toissa päivänä valmistin siitä pitkästä aikaa Nizzan salaatin ja muistutin itselleni, että talvi ei ole vielä t...
Suklaateema jatkuu (vaikka en ollut sellaista suunnitellutkaan)! Kuinka monta kertaa olet syönyt, saanut tai ostanut "brownieja" vain todetaksesi, että suussasi on oikeasti ihan hyvä, suomala...
Beef Börek on ilmeisesti alkujaan turkkilainen herkku. Nyyttien rakentaminen vaatii hiukan hermoja tällaiselta nopearytmiseltä ihmiseltä kuin minä, mutta olen kouliintunut. Kun maustat jauhelihaseost...
Syksyn sateiden keskellä alkoi tehdä mieli inkiväärilattea, joka on sukua chai lattelle. Voilá! Inkiväärilatte 1 kolmen sentin kanelitanko 1 tl kardemummapalkoa 3 neilikkaa 3 kokonaista pippuria 1/4 ...
Kaupasta löytyi pussillinen juureksista ja vihanneksista tehtyjä lastuja, jotka ovat vegaaneille sopivia, gluteenittomia, lisäaineettomia, herkullisen makusia ja terveellisen tuntuisia. Mutta voivatk...
Selailin keittiömestari Hans Välimäen uutta keittokirjaa, Ruokaa Ranskasta (WSOY). Kotikokkina ilahduin siitä, että kirjasta on jätetty pois tyypilliset, Ranskaan liitettävät hienoudet kuten tryffeli...
Perustelen heti, miksi keksien nimi on englanniksi. Triplasuklaan olisi vielä voinut kääntää, mutta yhdyssana vesittää sitä tosiasiaa, että näihin kekseihin tulee suklaata kolmessa eri muodossa. Ne o...
Tämä syyskauden resepti on yksi vanhimpia, joka minulla on säästössä. Olen löytänyt sen aikoinaan ruotsalaisesta lehdestä, joko Allt om Matista tai Ellestä. Teen sen joka syksy ihan muistojenkin vuo...
Lukijani Laura kyseli vähän aikaa sitten, josko minulla olisi plakkarissa kalakeittoa á la Thai. Tuli sitten mieleen kirkas, thaimaalainen äyriäiskeitto Tom Yam Taley (jota olen nähnyt kirjoitettavan...
Nyt on se aika syksystä, kun elintarvikeuutuuksia tulee kauppoihin. Tai ainakin niistä tuli näytteitä minulle. 100 % täysjyvävehnäjauho on tervetullut lisä jauhohyllylle, varsinkin kun on luomutuote....
"Mä en halua syödä kinyaa", parahti nuorimmainen, kun näki ohrattoni. "Ei tämä ole quinoaa. Tämä on pastaa", sanoin, koska tuttava oli antanut hyvän neuvon markkinoida ohratto "er...
Löysin WSOY:n myymälästä karibialaisen ruuan keittokirjan Food for friends (28 e). Kirjassa on moderneja, jamieolivermaisia reseptejä, ja ne on jaoteltu palvelevasti ja kivasti osioihin, kuten Brunch...
You are no longer following . Undo?