Rafael on kulkenut kesäpäivät tärkeän näköisenä haavinsa kanssa.Poika halusi myös käydä kokeilemassa tien päässä olevalla laiturillasaataisko jotain saalista haavilla."Äiti, minä kalastan meille ...
Eilen iltapäivän sateiden aikaan sain aikaiseksi ommellakasvihuoneessa Ann abelille mekon kirjastosta lainaamani kirjan kaavoilla.Sade ropisi kasvihuoneen kattoon ja isommat lapset lukivat patjoj...
Rafael toi yhtenä aamuna minulle sellaisen dvd:n mukana tulleen mainosvihon,jossa oli kuvia kaikista lasten lempi dvd:istä.R kysyi, että "olisko hyvä idea, että tehtäis puusta sellainen kirjasto,...
Noniin saatiinpas siirrettyä hortensiaköynnökset (5kpl) viikonlopun aikana.Oli aika suuri urakka, kun köynnökset olivat kietoutuneet toisiinsa ja yritettiin ottaa mahdollisimman isot multapaakut...
Se olis sitten taas perjantai, vaikka tuntuikin maanantailta eilisen lomapäivän jälkeen.Helatorstai vietettiin kyläillen ja Plantagenissa käytiin fiilistelemässä puutarhajuttuja,haettiin multaa ja mu...
On suuri etuoikeus olla äitija saada kokea kaikki tämä mikä siihen liittyy <3Tänä vuonna tässä päivässä oli erityistä se,kun kahden lapsen sijasta isin kanssa aamupalatarjotinta olikin tuomassa ko...
Toinen postaus kuluneen vuorokauden aikana,mikä mua vaivaa ;)(tässä nähdään yksi niistä nettipaaston positiivisista vaikutuksista :)Ajattelin tulla vielä kirjoittamaan muutaman sanan niinkin tärkeäst...
Hei kaikille!Nettipaasto on tehnyt hyvää ja nyt on taas blogin pitämiseenkin uusia ideoita :)Meidän puutyöpaja sai uuden ulottuvuuden,kun tilasin leikkikaupasta Moulin Rotyn lapsille sopivat puutyöka...
Pienten kekkereiden merkeissä täällä on jo aloiteltu vappua.Simakin oli jo ehtinyt valmistua ja munkkeja paistettiin tietenkin vapun kunniaksi!Pupunaamari on tulostettu täältä ja majav...
Heippa!Aika kuluu ihan liian nopeaan ja pienimmän tytön hoitohuonekin jää kohta historiaan.*haikeaa*Kohta pikkuisen vaatteetkin valtaavat tilaa kellarin vaatehuoneesta.Olen koonnut mobilen valmi...
Pojan huoneen vastapainoksi tällä kertaa kuvia tytön huoneesta.Tämän huoneen omistaja on niin järjestelmällinen, että huone on tässä kunnossa lähes aina,Jokainen tavara paikoillaan.Tytöllä on ol...
Hei!Talon värikkäimmässä huoneessa on leikitty tällä viikolla kovasti uudella nukketeatterilla.Päiviin on mahtunut esityksiä, taputuksia ja tiukkoja juonenkäänteitä.Teatteri on Moulin Roty-merkk...
Pääsiäisloma alkoi vihdoin ja täällä on pääsiäisaskartelut täydessä vauhdissa!Lapset ripustelevat luomuksiaan ympäri taloa.Ollaan leivottu rahkapullia pääsiäisen kunniaksi..ja herkuteltu :)Netti...
Angry Birds-huuma jatkuu juuri ilmestyneen avaruus-pelin myötä.Poika on muutenkin niin kiinnostunut avaruudesta ja välillä hän unissaankinluettelee planeettoja "Merkurius, Venus, Maa, Mars..."...
Kevät tulee jo kovaa vauhtia ja lumet sulaa pihasta. Terassikausi on vihdoin avattu! Ollaan istuttu kahvikupin kanssa ulkona auringonpaisteessa ja katseltu lasten leikkejä.Hiekkalaatik...
Aurinkoiset perjantaiterveiset!Perjantaisi ivoukset ohi ja viikonloppufiilikset korkealla :)Barbien talosta puuttui kerrossänky pikkutyttöjen huoneesta.Pari päivää sitten piirsin kaavat sänkyyn j...
Heipparallaa. Ensinnäkin suuri kiitos kaikille edelliseen tekstiin kommentoineille.Erityskiitos ideoista ja vaivannäöstänne <3Saa nähdä mihin ratkaisuun lopulta päädytään ja millaisella...
Hei!Tytön leikkeihin on valmistunut leikkimökki barbien lapsille.Barbien pihaan on tekeillä enemmänkin juttuja.Niin ja barbien taloonkin pyydettiin laajennusta.Vauvalle ei kuulemma ollut omaa huonett...
Hiihtoloman loppuja täällä vietetään koko perheen voimin.(pääsiäislomaa odotellessa :)Muutenkin hyvä mieli siitä, kun vaihtui maaliskuu ja kevät on nyt virallisesti alkanut! <3Tämän hetken ehdoton...
Kiireinen viikonloppu menossa, lasten talviriehaa, synttärit, vieraita ja kyläilyä.Niin ja tietty vähän töitäkin aina,mutta kun työkin on kivaa niin mikäs siinä :)Tietokoneella tulee kyllä oltua...
Viikko on vierähtänyt nopeasti ja täällä on ollut niin hienot ilmat ulkoilla,joten ollaan sitten reippailtu pitkillä lenkeillä, pulkkamäessä ja luistelemassa.On niin keväinen fiilis jo <3Meillä 10...
Ystävänpäivä takana ja mukavat ystävänpäiväjuhlat juhlittu.Kiitos vielä H:lle juhlista!Tasan 10 vuotta sitten ystävänpäivänä tutustuttiin Michaelin kanssa <3 En arvannut silloin miten hienon ...
Ruotsinkielisen kalenterin mukaan vietetään tänään Isabellan nimipäivää, joten vietetään tänään myös Isabelin nimipäivää, koska hänelle ei omaa nimipäivää kalenterista löydy.Kaupungilta ost...
Kaikki päivät on niin erilaisia, yhtenä aamupäivänä kokeilin pitää kameraa kaulallaja ottaa muutamia tilannekuvia tästä arjesta..Tytön lähtiessä yhdeksän aikaan eskariin aamu rauhoittuu ja syömme Raf...
Sunnuntain aamupäivän työnjako on ollut selvä:Me tytöt tehtiin askarteluhuoneessa Rafaelille pikkutaloa ja pojat olivat vastuussa tämän päivän kokkaamisista.Tehtiin vanerista talo, jossa oli alh...
Pari päivää sitten postilaatikkoon oli tullut joku saksalainen lelulehti.Lehdessä oli toinen toistaan hienompia puuleluja,taittelin sivuja joilla oli "tämä on pakko kokeilla tehdä itse"-juttu...
Täälä on ihan mahtavan paljon lunta ja ollaan viihdytty pihalla paremmin kun pitkään aikaan.Pulkkamäessä lapset on testaillu joululahjoiksi saatuja rattikelkkoja ystäv ien kanssa.Lumi ...
Meillä on soinut lasten ansiosta Rio-elokuvan soundtrack spotifyssä viimeiset viikot.Menevää musiikkia, johon lapset keksivät aina vain uusia koreografioita.Kyll ä me ollaan naurettu ja taltioitu...
Studio Unicco halusi tehdä yhteistyötä blogini kanssa ja he ehdottivat jos voisivat tarjota minulle vauvaa muistaneiden kiitoskortit kauniilla kohopainotekniikalla.Otin tarjouksen kiitollisena v...
Täytyy tulla välillä pikaisesti moikkaamaan teitä :)Palasimme juuri lasten kanssa mökkeilemästä ja purettiin autollinen tavaraa.Oli mukavaa ja rentoa viettää vuoden vaihde ystävien kanssa mökkei...
You are no longer following . Undo?