MB ja vaalit Kuuntelin äsken radiosta Suomen Kairon lähettilästä, joka kertoi vaaleista. Ent. pääministeri ja kenraali Safiq on vanhan vallan mies, joka ilmeisesti ei voi voittaa, arvaan minä. Amr Mu...
jossa äänestetään ensi kierros presidentin valinnan kiemuroissa. Aiheesta oli hyvä Katri Merikallion kirjoitus SK:n numerossa 20. Hän kertoi tilanteesta laajemmin kuin itse osaan. Hän on haastatellut...
Hollanti on fiksu huorat, hassis ja hengenlähdön avustus on siellä osa arkea ja elämää. Sain kimmokkeen tähän postaukseen siitä, että vihreiden puoluekokous hyväksyi myönteisen kannan eutanasiaan. Om...
Hämähäkit Eläinmuseon intendentti Juhani Terhivuo oli radiossa kertomassa hämähäkeistä, niiden pyyntitavoista ja muuta kiinnostavaa. Hän kertoi että Suomessa tunnetaan tuhansia lajeja ja joka vuosi l...
PopUp -rafla Veikkolassa Hieno idea, joka on fiksuutensa vuoksi levinnyt maailmalla. Tiedot kertovat että päivän toimivia ravintoloita ja kahviloita toimi tänään 20.5 jo 16 maassa. Ihmiset ottavat il...
Amr Mussa johtaa kannatuksessa Egyptin uudeksi Presidentiksi. Radion juttu kertoo karusti, että tavallinen egyptiläinen ei tiedä valtion asioista ja politiikasta paljon mitään. Amr Mussa markkinoi it...
Kaakkuri ja paviaani Luin kiinnostavan kirjan MELKEIN IHMISIÄ joka kertoo alaotsikkonsa mukaan matkasta paviaanien maailmaan. Kirjoittaja Shirley C. Strum vietti toistakymmentä vuotta Keniassa tarkka...
Savea ja ruokoa Jouduin puolivahingossa saviyhdistyksen hallituksen varajäseneksi ja viime viikolla olikin kokous, johon osallistuin. Hommat hoidetaan sivistyneesti skypessä, joka oli mulle uusi koke...
Kaivokset Talvivaara ja Raahen alueen kultakaivos puhuttavat. Uutisissa puhutaan melkein joka päivä kaivosteollisuuden aiheuttamista ongelmista. On yleisesti tuomittu se, että löperöt laita sallivat ...
Pannut, lusikat, myrkyt ja nokkonen Olen monet kerrat taistellut rautaisten pannujen ja patojen kunnostamiseksi. Ihraa oli pakastimessa sitä varten, kun vanhan ajan läskiä ei läheskään aina kaupasta ...
"Kuka haluaa puhua paskasta?" sanoi Water, Sanitation and Hygiene –aloitteen toimitusjohtaja Frank Rijsberman viime viikolla vuoden 2012 Global Water -huippukokouksessa. http://maailma.net/bl...
kovan luokan retkisuoritus, jolle nostan hattua. Seuraan kaverin retkiä netissä. http://rotuaari.vuodatus.net/
Savimatkan luonnos Savirakentaminen lienee kehittynyt alunperin Egyptissä, sillä Niilin muta on suoraan oikeassa suhteessa hiekkaa ja savea. Siihen on löytynyt omasta takaa karjanlantaa tuomaan sitke...
Maapallo kasvaa kokoa! Olen monelta taholta kysynyt, mistä johtuu että järjestään kaikki vanhat historialliset rakennelmat joudutaan kaivamaan esiin maan sisältä. Kysymykseeni ei ole vastannut Tietee...
Ihminen muuttaa maailmaa Tarjoan tässä linkin, jonka takaa löytyy tietoa muutoksista Lähi-Idässä. Muutokset todistaa NASAN valokuvasarjat. Niistä käy selvästi ilmi, että ihmistoiminta on ollut voimak...
Nippeleitä nenästä Meikäpojalla on ollut huolta nenästä koko ikäni. Ensin tietysti finni-iässä, mutta myöhemmin sen toiminnasta hengityksen apuna. Parikymmentä vuotta sitten olin 3 eri kertaa leikatt...
Nippeleitä tästä maailmasta Eräänä iltana tartuin muun puutteessa unilukemiseksi kirjaan ”elämän kehitys” Tieteen kuvalehden kirjasarjasta. Olikin niin kiinnostava, että luin sitä yli normaalin unira...
Vihdin kirkonkylällä on jo 16 vappuna järjestetty vappuvaellus. Se on kävely tutuilla kulmilla, mutta yllättävästi polun kaikkina näinä vuosina suunnitellut Hilkka-Maija Virrankoski on onnistunut löy...
E-vaalit Kairossa on ollut mielenosoituksia, joissa on kannettu bannereita ”pelastetaan vallankumous” ja sitä samaa ajatusta haluaa edistää Muhammed El-Baradei, entinen Atomienergiakomission vetäjä, ...
Veden nousu Luin green Prophet sivustolta että NASA on julkaissut kauan odottamani kartan meren pinnan nousun vaikutuksista rannikoilla. Testailin karttaa ja petyin. Ei se toiminut ainakaan Helsingin...
Muuton jälkisotkut Laina-auton palautus johti Hesan retkeen ja siellä kaikenlaiseen palaverointiin, joka liittyy rakennushankkeeseen. Raskas projekti jota en halua tilittää täällä. Paluu bussilla Num...
Kanakopit Tulee pakollinen tauko tähän kirjoitteluun. Taistelen prepaid-nettitikun ja Elisan verkon kanssa. Ensimmäisenä iltana yhteys pelasi, mutta sitten alkoi tökkiä. Prepaid taas on mulle ainoa j...
On aika outoa ja ovelaa, että faaraon kirous iski vasta kotona. Että mies voi selvitä 5 kk Egyptissä saamatta kertaakaan vakavaa ripulia, mutta sitten kotona joutuu uhriksi. Olen ottanut Antinalia jo...
Fiilistelyä Tahririlla Aamunaputtelun jälkeen tavattiin Elisabetin kanssa ensi kertaa nenäkkäin. Aikaisemmin on ollut vain nettikeskustelua ja muutama puhelu. Häneltä olen kuitenkin saanut lukuisia h...
Roman fiilis Laukut pakattu! Voi hirveä miten paljon kamaa ihminen raahaa mukanaan. Mielestäni en ole lisännyt tulomatkalla olleisiin muuta kuin: 1 pyyhe, 6 isoa liinaa, turkkilainen tehosekoitin, ma...
Raksahanke Feiruzin kaupunginosaan on nousemassa uusi talo. Seuraan sen tekemistä alusta asti, kun sattuu olemaan päiväreittini varrella. Pohjaa kaivettiin noin 2m syvyyteen ja siihen asti ja todennä...
Kotiin lähdön tunnelmia Nyt tutnuu että jäi jotakin käteen matkasta. Mutta aika vasta näyttää miten todellinen se tunne on. Savitiilitalo on syntymässä Luxoriin, Memnonin kolossien lähelle. Siitä on ...
”Menoja ja tuloja” Annukka meni raskaiden laukkujensa kanssa kentälle. Hänet vei eilen sovittu epävirallinen taxi, vanhalla Ladalla. Laukku oli niin iso että ei mennyt takaluukkuun, kun pohjalla oli ...
Business??? Hassan oli sopinut tapaamisen arkkitehti-insinöörin kanssa, voidaksemme neuvotella lähinnä tekniikasta ja toimitustavoista ja keskinäisestä tiedonsiirrosta, tarjouksista yms. Aamulla tapa...
Kairon taxi Pension Roman lähistön merkkejä, jotka auttaa löytämään sisäänkäynnin. Vastapäätä kujasuuta kadun toisella puolen on 2012 kauppa Cottonil VEGA, kujan suulla on lastenvaateliike EL SHORAFA...
You are no longer following . Undo?