Telma on suuri Mimmit-fani ja kertoi tänään minulle innoissaan kuinka oli saanut tavata heidät Messukeskuksessa. Kuvassa Telma kuitenkin näyttää täysin samalta kuin jos joku vieras täti sanoo hänelle...
Eilen siis tuli messuiltua, ollaan käyty siellä Hannan ja Mimosan seurassa jo 3 vuotta, kutsukaamme tätä perinteeksi : ) Messut ovat joka vuosi kasvaneet suuremmiksi, nyt en ostanut muuta kuin sen te...
Puolen vuoden päästä muutamme asuntoon jossa on pieni piha. Telmalla on prinsessahuoneen lisäksi suuria suunnitelmia pienen pihan täyttämisen suhteen: sinne pitäisi saada trampoliini, liukumäki, uima...
Olen muistaakseni valittanut tästä joskus aiemminkin, mutta Bodenilla on printti, joka on mielestäni aivan liian lähellä Marimekon unikkoa. Tänään tuli lasten kesämalliston katalogi ja siellä se taas...
Tässä Aleix Salón tekemä huippu piirroselokuva siitä miten Espanja (Kreikka ja Irlanti aivan samoin) nousi hurjaa vauhtia ja pamahti yhtä yllättäen alas. Espanjassa on nyt Europan korkeimmat työttömy...
Rakastan lehtiä kuten kaikki blogiani lukeneet varmasti tietävät. Ulkomailla tulee aina napattua kasa lehtiä mukaan ja Suomessa ostettua vino pino lehtiä. Olen useasti harmitellut, että Rautakirjan S...
Tässä oltiin valmistauduttu päiväkodin kuvaukseen nelisen viikkoa sitten. Päällä upouusi Bodenin neuletakki ja lintuhame. Ovatkin oikein söpöt päiväkodin kuvassa, mutta sen jälkeen neuletakki ei tull...
Onko viimeinen Risto Räppääjä-elokuva tuonut teillekin viileitä mimmejä? Ensin tuli helsinkiläinen ässä ja naukuva puhetapa ja nyt tuli halu uuteen tyyliin. Tuossa leffassa oli niin hienot vaatteet, ...
Jossain barcelonalaisessa kaupassa sai istua vahvistimien soittimien päälle tai siis siellä oli epäilyttävästi niiden näköisiä tyynyjä istuimina. Ajattelin, että ne oli tehty kauppaa varten somisteik...
Boozt laittoi tänään mukavan tarjouksen. Käsilaukun ostaja saa ilmaisen koiranpennun kaupan päälle, minkähän värinen mätsäis parhaiten? Ai niin, mikähän päivä tänään oli?
Meillä paidat, joissa on söpöjä kisuja ja pupuja, ovat erityisessä suosiossa. Smallablesta löytyy paljon hyviä kisupaitavaihtoehtoja, jos pallopäinen Hello Kitty alkaa tökkiä. Paidat American Outfit...
Moi taas! Hyviä syitä miksi en ole jaksanut päivittää: a) kiire, siis oikeasti nykyisessä työssäni pitää tehdä töitä, huh. Tosin kiire on ollut ihan hauskaa vaihtelua. b) kaikki on näyttänyt niin rum...
Tänään kävimme Tennispalatsin taidemuseossa Telman kanssa katsomassa Lelun lumo-näyttelyn ja voin suositella sitä kaikenikäisille lelujen ystäville, siellä oli kaikkea Star Warseista Barbeihin ja 100...
Näin ensimmäisen kerran Catalina Estradan kuvia jossain kalenterissa vuosia sitten ja nyt ilahduin nähdessäni nämä tapetit. Todella hauskoja, mutta skandinaavisesta mausta poikkeavia. Valmistaja on e...
Tämä video on piristänyt päivääni, joten päätin jakaa sen. Jos haluaisit soittaa bändissä, mutta vastaan ei ole kävellyt sopivia tyyppejä niin ota omat lapset mukaan :)
Itse olisin ainakin tyttönä rakastanut tällaista tapettia, oli mulla heppatapetti, mutta ei sentään pinkki. Satutapetti on enemmän itselleni mieleen, mutta ihan varteenotettavia vaihtoehtoja tytön hu...
Kukkaronnyörejä on pidetty kurissa, mutta kyllä tässä kesämallistossa on niin Telman vaatteita, että asialle on pakko tehdä jotain. Ihan ykkössuosikkeja ovat tuo sininen lintuhame ja neuletakki, sekä...
Ruotsin tv3 on taas tehnyt mielenkiintoisen tirkistelysarjan. Nyt on tehty ohjelmaa lapsimalleiksi haluavista tytöistä ja heidän äideistään. Ohjelmassa tytöt menevät mallikouluun, mutta siellä ei arv...
Työpaikan vaihtaminen on hyvä syy garderoobin uudistamiseen. Suomessahan opettajien pukeutuminen on hyvin vapaata, kaikkea näkee jakkupuvuista iron maiden t-paitoihin. Monissa muissa maissa pukeutumi...
Tunnen pyhää vihaa zhu zhu petsejä kohtaan. Ne ovat kummallisen värisiä, ne pitävät outoa meteliä ja niille myydään omituisia lisävarusteita. Miksi marsu haluaisi olla prinsessa. Edellä mainitut syyt...
Se tuli sitten yhtäkkiä, nimittäin lumi. Sain revittyä laiskan itseni pihalle tuulesta huolimatta ja mäenlaskun jälkeen tuli kommentti: "Äiti, tää oli maailman paras päivä". Hyvä minä, vein...
Mun vauva on oikeastaan jo aika iso, 4-vuotias. Ihana ja kamala, omaa tahtoa ja kovaa ääntä vaikka muille jakaa. Pohdiskelee syntyjä syviä ammatinvalinnasta ja avioerosta tulevien lasten lukumäärään ...
Illalla käytiin paukuttelemassa raketteja Hannan luona Vuosaaressa ja tänään on tiedossa meidän prinsessakeijusairaanhoitajan synttärit. Vuoden ensimmäinen muutos on siis se, että meillä on vuonna 20...
Heti kun näin tämän Mim-pin tähtitakin tiesin, että se on Telman takki ja nappasin sen ensimmäisestä 30% alesta. Takin ihania puolia ovat kellohelma ja korkea kaulus, joka pitää niskan ja kaulan läm...
Täällä kimalletaan kuusen kanssa kilpaa, cupcaken asu sopii hyvin kimallustunnelmiin. Joulupukki muisti tätä oikein kilttiä kimaltajaa mm. luistimilla, kypärällä, pepin sirkuksella, kirjoilla, baller...
Japanilaisessa Isetan-tavaratalossa on Klaus Haapaniemen jouluikkunoita ja -koristeita nähty ennenkin, mutta nyt on pikkuisen japanilaista Klausin jouluihanuutta myynnissä muillekin. Tähän jouluun ei...
Uusin Papier Mache on netissä. Kun pimeys ja hyytävä viima turruttavat, talvihaalari on kurassa ja saappaat pestävä vähintään kerran viikossa niin on suloista käpertyä peiton alle syömään suklaata ja...
Sain vihdoin ladattua tälle koneelle kuvia Japanista viiden vuoden takaa. Telman kanssa on niitä ihmetelty yhdessä. Yksi suurin ihmetyksen aihe oli koiranvaatekauppa, siellä oli myös koirille rattait...
Yritän tosiaan päästä täällä romuista (tai tarkemmin osasta sitä) eroon ja Telma on jo ehtinyt pelätä, että lelut menevät samaa tietä. Ei sentään, vaikka piirustuksia ja muuta pientä olen salaa kanta...
Meille tuli ensimmäinen Misha Lulu-vaate. Ne ovat houkuttaneet jo pidemmän aikaa, mutta Usasta tilaaminen ja laatu ovat mietityttäneet. Ranskalainen Little You myy näitä ja oli pakko kokeilla. Pluss...
You are no longer following . Undo?