Etelä-Savon käräjäoikeus tuomitsi Mikkelissä sijaitsevan lihavalmistetehtaan työnjohtajan sakkorangaistukseen työturvallisuusrikoksesta, tiedottaa Itä-Suomen aluehallintovirasto. Tehtaan esimiehet on...
Tämän viikon lottoarvonnassa (kierros 49/2011) löytyi yksi täysosuma. Onnellinen voittaja löytyy Mikkelistä, ja hän oli täyttänyt lottorivinsä veikkaus.fi:ssä.Täysosuma irtosi tällä kertaa rivillä 5,...
Rantasalmella Tiemassaarentiellä sattui aamupäivällä 8. joulukuuta kolmen henkilöauton kohtaamisonnettomuus. Tapaukesta kertoo Etelä-Savon poliisi tiedotteella. Tiemassaare ntietä Rantasalmen suu...
Jouluna ei saisi unohtaa muun joulusiivouksen tiimellyksessä tuulettaa jasiivota myös makuuhuonetta. Siellä varsinainen bakteeripesäke on tyyny,joka pitäisi huoltaa muulloinkin kuin vain jouluna. Van...
Puumalan kunta alkoi viime syksyn aikana suunnitella vakavammin kuntaliitosta. Kunnanhallitus esitti liittymistä Mikkeliin, mutta kunnanvaltuusto päätti kuitenkin esittää liitosta Savonlinnan suuntaa...
Mikkelin torin alle rakennettava toriparkki ei ehtinyt valmistua ennen joulua, kuten rakennuttajat toivoivat. Virallisessa aikataulussaan toriparkki tosin silti on, koska sopimusten mukaan sen pitää ...
Mikkelissä pääsee matkustamaan perjantai-iltana 4.12.09 ilmaiseksi paikallisliikenteen busseilla. Mikkelin kaupunki, keskustan kehittämisyhdistys Mikke ja Savonlinja tarjoavat ilmaiset matkat keskust...
Lupasin maaliskuussa pitää silmällä Mikkeli-aiheisia blogeja, erityisesti Blogilistalta löytyviä. Tuolloin sillä saralla ei ollut paljoakaan esiteltävää, mutta reilussa puolessa vuodessa tilanne on m...
Länsi-Savo kirjoitti eilen Helsingin ja Mikkelin välisistä yhteyksistä aamuisin. Mikkelistä Helsingin suuntaan pääsee aamulla jo melko tiuhaan niin junalla kuin bussillakin, mutta toiseen suuntaan ku...
Mikkelin yöravintoloiden tarjonta keskittyi jälleen entistä enemmän yhden firman haltuun, kun JP-Ravintolat osti London Mikkelin koko liiketoiminnan tamperelaiseltaGastromax Oy:ltä.Londonin liiketoim...
Tanskalaiset Mikkelissä: Sampo pankin uuden omistajan Danske Bankin töppäys tietojärjestelmien yhdistämisessä näkyy Mikkelin torillakin. Etelä-Savon radio tietää kertoa, että Sampo Pankin ovi on käyn...
Jokin Mikkelin kaupunkijulkaisuista kehui aikanaan Kisabaaria kaupungin parhaaksi baariksi hienon tunnelmansa vuoksi. Myöhemmin arveltiin, että baarille kävisi uuden tupakkalain myötä huonosti, kun p...
You are no longer following . Undo?