Tervetuloa kierrokselle!***Minun ihana sisääntulokuisti puuvalmiina. Tuohon laitan pienen pöydän ja tuolin aamukahvittelua varten. Sitten vähän myöhemmin... Eteisessä jo laatoitettu, listat vain...
Ihana pitkä viikonloppu! Käväisin tänään rakennuksilla ja hyvältähän siellä näyttää. Laitan pian kuvia, kun saan ne kamerasta ulos. Lisäksi otin osaa sisustuskilpailuun Jotexilla. Alla kuva sisustama...
Tulin vinkkaamaan, että tulevana lauantaina on huikea Kartanon Kevätpäivä Cafe Latte Spiritin ihanassa maalaismiljöössä. Tule fiilistelemään, tekemään kotiin ja mökille kesäisiä ostoksia, hankki...
Meillä on ollut Siirin kanssa todellista kotoilua koko alkuviikko. Viikonloppuna Tytteliin iski korvatulehdus, joten ollaan otettu rauhallisesti kotona. Parvekkeelle on rakennettu sekatavarakauppa ja...
...mulla olisi ylimääräiset 500 euroa panostaisin valaistukseen ja ostaisin Tripod-jalkalampun...Pentikin pallojalan rottinkivarjostimelleni...Cara vaggio-valaisimia tummanharmaana ja valkoisena...Bar...
Mahtavaa, meillä on täällä kesä!! Valkovuokot kukkivat ja nurmikot viheriöivät. Aurinko houkutteli ulos aamuteelle.Eilen kauppareissulla löytyi makoisia mansikoita aamupalapöytään.Eilen illalla sai...
Teki niin mieli ommella hempukkaa ja ruusuista. Kasseja tein Kevätpäivän myyjäisiin. Uniikkeja, ihania kesäkasseja isoille ja pienille prinsessoille.Siirin tilkkupeitto pienistä neliöistä valmistui v...
Olen ollut kaksi päivää kotona, koska flunssa vei voimat. Eilinen meni ihan vaan pötkötellessä, mutta tänään olen jaksanut päiväunien jälkeen hiukan ommella.Tilkkupeittojen ompelusta on jäänyt luonno...
Arvonta on suoritettu ja voittajaksi suoriutui Ansku Villa Hovin eloa-blogista. Iso kiitos kaikille osallistujille. Otapa Ansku s-postilla yhteyttä niin sovitaan peiton toimituksesta =DSain aiva...
Ei ole kovin helppoa suunnitella kodin pintoja, kun vaihtoehtoja on miljoona. Tänään kuitenkin valitsin saunan lauteiden ja paneeleiden sävyn sekä kiukaan taakse hiukan rosoista ilmettä tuollaisella ...
Kesän tuloa ei voi estää. Siitä kertoo nyt jo perinteeksi muodostunut Cafe Latte Spiritin Kevätpäivä lauantaina 12.5.2012 klo 10-16. Lämpimästi tervetuloa sisustusostoksille, kahvittelemaa...
Uuden kodin keittiö tulee Topi-keittiöiltä ja on mallia "Kosketus" eli tuollainen valkoinen tasainen maalattu mdf-ovi. Vessakuva antaa hiukan osviittaa.Työtasot ovat laminaattitasot: R289 rus...
Olen saanut huippuihania tervehdyksiä arvontalootaan. Lämmin kiitos niistä. Aamulla töissä ensimmäisenä lueskelin niitä ja päivä lähti mukavasti käyntiin =D KIITOS!***Eilen illalla Siirin ollessa yst...
401 lukijaa, sivuille klikkauksia päivässä 300 ja 700 välillä, kävijöitä eniten Suomen lisäksi Portugalista, Yhdysvalloista ja Virosta, yleisin hakusana jolla sivulle löytää tiensä on "...
Vierähtipä taas tovi postausten välillä. Paljon on koko ajan puuhaa, ettei ihan kaikkea ehdi. Kiitos kaikille onnitteluista valmistumiseni johdosta! Sain 100 euron lahjakortin Järvenpään Villa Onneli...
Tänään olen kulkenut yhden etapin loppuun. Nautin valmistumisestani, hain nimittäin tutkintotodistukseni ja minut on nyt oikeutettu käyttämään tutkintonimikettä Ylempi amk. Ihanaa!Kuvissa näkyy...
Eilisiä leipomistuloksia. Kinuskikissan sivuilta otin suklaamuffinsien ohjeen, koska Siiri halusi juuri suklaisia muffeja. Myös suklaakreemin ohje on sieltä. Sen verran on makeaa, ettei pysty yhtä mu...
Huippuihanaa, pitkästä aikaa rentouttavan tuntuinen viikonloppu! Ei pakko tehdä mitään! Aamulla käytiin jo siivoamassa kirppispöytä ja sitten haettiin kassillinen leipomisvärkkejä kaupasta. Meil...
Nyt on kevätkausi avattu virallisesti kera helmililjojen. Kookas harmaa lyhty on viime syksyn hankinta Stockan Hullareilta. Jalalliset sinkkimaljat tarttuivat maanantaina mukaan kirppiksel...
Mukava viikonoppu takana ja ihan mukava viikon alkukin. Eilen kävin aloittelemassa kirppismyyntiä ja jestas kuinka siellä oli ruuhkaa. Naiset taistelivat siellä kuka saa minkäkin kukkaruukun itsellee...
Aurinkoiset päivät innostavat tuulettamaan kaikenlaista. Mulla on harva se päivä tyynyt ja muut ulkona. Kovilla pakkasilla tein saman tempun ja tuli kuulkaas raikasta.Sinkkipurnukat odottavat pinottu...
Varsinainen viikko takana. Sairastelua jos minkälaista. Kahteen otteeseen tuli käytyä sairaalan päivystyksessä tällä viikolla, yksityiselle ei saanut aikoja. Oksennuspyykkiä, migreenilääkkeitä, antib...
Täällä ollaan. Viikonloppu ei mennyt niinkuin Strömsössä, mutta näitä tulee. Poikkesin eilen lasaretin kautta. Oli sen verran ärhäkkä migreeni, että sain parit kipupiikit ennenkuin kipu talttui. Tänä...
Tässä lähiaikoina on monenlaista valmistautumista tiedossa. On ristiäisiä, 60-vuotisjuhlaa, valmistujaiset, muuttoon valmistautumista, kirppisurakkaan valmistautumista... Näissä kuvissa on valmistaud...
En oikein meinaa vieläkään uskoa, että opinnot on suoritettu! Käytän termiä suorittaa, koska enimmäkseen on tuntunut siltä. Jälkeenpäin ajatellen varsin rankkaa tehdä vastuullista työtä, huolehtia yk...
Eilen kävin valikoimassa uuden kodin pintoja. Hirmuisen mukavaa hommaa. Olin ihan innoissani, kun palat loksahtelivat kohdalleen. Voisin suunnitella kodin pintamateriaaleja työkseni, niin kivaa...
Olen tehnyt täällä pikkuisia välitöitä. Pitäis keskittyä opinnäytetyön viimeistelyyn, mutta teen mieluummin kaikkea muuta. Opinnäytetyön palautan tulevana keskiviikkona ja sitten rutistan vielä ...
Tänään on tuntunut pitkästä aikaa siltä, että eteenpäin ollaan menossa. Nyt uskallan paljastaa yhden mietintämyssyssä pitkään muhineen asian. Tein nimittäin eilen asuntokaupat ja kesällä olis mu...
Onkin aikaa kun viimeksi kuvasin ja kirjoittelin tänne. Monta rautaa tulessa. Tänään kirkas auringonpaiste mahdollisti kuvien ottamisen.Taas kuvia ruokapöydästä, koska astioiden kuvaus on kivaa ...
Ihanaa, kun on lumen ansiosta hiukan valoisampaa ja päiväkin on pidentynyt. Minä täällä pyörittelen isoja ajatuksia, kaksi niistä ovat NIIN ISOJA, ettei omat ajatukset pelkästään riit...
You are no longer following . Undo?