Tämän kuvan myötä haastan kaikki lukijat tarkastelemaan, mitä kaikkea perustellaan "luonnollisuudella".
Nuorempana halusin erottautua ihmistyypistä, jonka luonteenomaisin piirre oli bilettää siiderilasi kourassa ja purjehduskengät jalassa Kuopion Amarillossa Coco Jambon tahtiin. Tai oikeastaan en halun...
Halailtuani keskiviikon ja torstain välisenä yönä wc-pönttöä aikani ja herättyäni aamulla maailmanlopun tunnelmissa, luulin potevani vanhaa kunnon krapulaa, kunnes loputon aivastelu ja lihasten kolot...
Kultaisella 80-luvulla nousi kohu tyttöjen keskuudessa suosittujen hajukumien terveyshaitoista. Muistaakseni hajukumien uutisoitiin aiheuttavan syöpää. Isäni tokaisikin heti uutisen nähtyään tyylille...
Kävin eilen ultrassa. Tästä ei kuitenkaan ole tulossa äitiysblogia, sillä kyseessä oli suuhygienistin käsittely, jossa ultraäänen avulla poistettiin hammaskiveä. Kuulostaa lempeältä käsittelyltä, eik...
En halua, että blogini jää "Katsokaa, mitä taas ostin!" -asteelle, mutta en silti malta olla esittelemättä muutamaa Primark-löytöäni!Tämä sadeviitta ihastutti kuosillaan, mutta voisko joku tu...
Noora palkitsi minut Versatile Blogger -palkinnolla, kiitos Noora! Sääntöihin kuuluu:1. Nimeä 15 bloggaajaa.2. Kerro heille tunnustuksestasi.3. Kerro 7 satunnaista faktaa itsestäsi.4. Kiitä bloggaaja...
Kävin tosiaan Lontoossa...
Mun uusi lempisarjani on Subin "Iholla", jossa kuusi naista kuvaa itse omaa elämäänsä ja höpöttää kameralle. Monille tuo sarja tuntuu olevan ensisijaisesti raivonnostattaja (ks. myös tämä pos...
Armas mieheni ilmoitti minun onnistuneen romauttamaan loputkin asuntomme arvosta, kun päätin pääsiäispyhinä aloittaa pitkäaikaisen haaveeni: köyhän miehen keittiöremontin. Köyhän miehen siksi, että i...
Kokkaaminen taitaa olla meidän suvussa laajemmaltikin kateissa hallussa oleva taito, vai mitä sanotte tästä:
Käsitteen "absoluuttinen hiljaisuus" kohdalla sanakirjassa voisi olla kuva Facebook-statuksestani, jossa vihjailin haluavani tavata ihmisiä Kuopion päässä matkatessani sinne pääsiäislomalle. ...
Perheenlisäystä odottavat pohtivat usein, miten elämä muuttuu lapsen myötä, mutta harvemmin olen kuullut eriteltävän sitä, miten meidän lapsettomien elämä muuttuu, kun ystävämme saavat lapsia. Analyy...
Eilen lauantaina pääsimme illallistrilogiamme (osa 1, osa 2) loppuun, kun Casa Rytölän emäntä loihti eteemme thaimaalaisia herkkuja. Minä tietty olin tapani mukaan kamera ojossa kuvaamassa joka nurkk...
Torstain ja perjantain välisenä yönä näin unta, että olin jostain syystä päättänyt kävellä töihin. Lähestyessäni työpaikkaa näin kollegani kiertävän liikenneympyrää uudestaan ja uudestaan täyteen ahd...
TV tarjoaa nykyään paljon mahdollisuuksia tuntea itsensä paremmaksi ihmiseksi. Viidakon tähtösiä tai dokumenttia Johanna Tukiaisesta tuskin tuijotetaan siksi, että ohjelmien asiasisältö kiehtoo. Olen...
Tässä kaikki ja loput kirjeessä!
1. Olen menossa huhtikuussa Lontooseen.2. Matkaseurani on sinänsä erikoista, että en ole tavannut toista heistä muutamaan vuoteen ja toisen viimeisen 10 vuoden aikana ehkä 3 kertaa. Mutta mulla ei ol...
Elämässä on hetkiä, jolloin on luvallista valehdella. Toissa iltana, valmistautuessani työhaastatteluun, oli yksi sellainen. Kävimme myös seuraavanlaisen keskustelun:Minä: Mitä vahvuuksia mulla on?Mi...
Kiitos ideasta Raimolle!
Televisiossakin pyörivä tietoisku uusista ikärajamerkinnöistä askarruttaa pientä kulkijaa. Nyrkki väkivallan symbolina on ymmärrettävä, pölypunkit ahdistavat jo pelkkänä ajatuksena ja ruisku viittaam...
Lauantaina oli minun vuoroni kokata kolmelle tähdelle illallista. Rakastan suunnitella kaikenlaisia juhlia ja muita juttuja, mutta vihaan toteuttaa omia suunnitelmiani. Niinpä stressasin tätäkin ilta...
Tällä viikolla olen:- nähnyt ensimmäistä, mutta toivottavasti en viimeistä, kertaa Rammsteinin livenä- rakastunut Till Lindemanniin- ostanut Rammstein-paidan koossa XXL ajatellen, että tästä teen its...
Hyvää ystävänpäivää kaikille paitsi tyhmille!
Mulla on kollega, jolle oman erehtymisen myöntäminen on täysin poissuljettu vaihtoehto. Asia, josta kinaamme, saattaa olla kuinka merkityksetön tahansa, mutta hän pitää tiukasti kiinni kannastaan, va...
Sen kiusaamista on melkein mahdotonta vastustaa.
You are no longer following . Undo?