Tilasin Yves Rocherilta vähän aikaa sitten sekä paksun vaniljaisen voiteen että kuorinnan vartalolle. Hain ne eilen hyistä viimaa uhmaten R-kioskilta ja testasin heti lämpimässä kylvyssä. Ei ole näit...
Hyvää ystävänpäivää ja tervetuloa hetken aikaa hukassa olleen keskipäiväpostauksen pariin! Aloitin tänään aamuni ihanalla RFSU:n aamiaisella toimivan parisuhteen saloja kuunnelleen. Samalla testailin...
Olen ottanut tavaksi pukeutumista koskevien kyselykommenttien ja -sähköpostien kohdalla kollaasipostauksen tekemisen. Toki voisin vain vastata kysyjälle kirjallisessa muodossa, mutta minusta näitä ko...
Valloittavat eläinkorut ovat titiMadamin käsialaa. Vielä pitäisi kolme päivää jaksaa ennen Lontoota, joten helpotan oloani keskittymällä hetken aikaa tulevaan kevääseen. Kävin sopivasti ennen pidenne...
Viikon paras voittaja selvisi vähän aikaa sitten. Toisen epäonni on tässäkin tapauksessa toisen onni, sillä Finlayson-arvonnan Polku-pyyhkeiden voittajaa ei valitettavasti kuluneen viikon sisään löyt...
Tämänpäiväiseen herkkupostaukseen on syypää yksin Äitiyshousut-blogin Helia. Blogi on muutenkin kivunnut seuraamistani blogeista suosituimpien joukkoon, mutta erityisesti eräs focaccia-postaus sytytt...
En olekaan tainnut vielä kertoa teille, että jouduin jättämään muutossa tilanpuutteen vuoksi 99,5 % keittiötarvikkeistani varastoon. Kahvikone ja hiilihappolaite jäivät ystävälleni lainakäyttöön ja r...
“Onko se merkkilappu?” “Onko se raitahuppari?!” “Ei. Se on haalari ja se voi olla kohta sinun!” Arvasittekin jo ehkä, mistä on kyse. Ziperall tahtoi ilahduttaa min...
Ette usko, kuinka helpottunut olin eilen illalla, kun Jyväskylän rautatieasemalle (peräti 15 minuuttia etuajassa) saavuttuani huomasin, etten kaipaa tänne ollenkaan. Koko junamatkan vatsanpohjassani ...
Vietin päivän tutustumalla Helsingin eri kaupunginosiin, joten olen ansainnut pienen loman. Tämä riiviö lähtee siis parin sadan kilometrin päähän viettämään pidennettyä viikonloppua ja aikaistettua y...
Jos katsoitte yllä olevan videon, näitte juuri vilauksen Björn Borgin upeasta 4D-muotivideoshow’sta nimeltä Turning the Lights Off, joka tullaan heijastamaan Thames-joen ylle helmikuun 16. päiv...
Kuten eilen kerroin, ei tämä kotiutuminen alkanut kovin ruusuisesti. Opettelukausi kämppiksen kanssa oli mukava, kun tuki oli koko ajan lähellä. Nyt sitten alkaa se yksinäinen jakso, jolla olisi tark...
Viikon paras monitoimituote on uusin suosikkilämpösuojani. Kuten jo jasmiinirakkauspostauksessa vihjailinkin, olen löytänyt täydellisen hiustuotteen. Kyseessä on Label.m Blow Out Spray, jonka sain Ci...
Äsken. Kämppiksen viimeinen työpäivä. Ostin tulppaaneja. Kaksi kimppua. Kauniita. Niitä ihailtiin yhdessä. Naurettiin. Paljon. Aika lensi. Opin paljon uutta. Jännitys laantui hieman. Silti pelotti. ...
Koska lahjavinkkejä pyydetään aina juhlapäivien lähistöllä erityisen paljon, ajattelin nyt kerrankin hieman ennakoida ja julkaista ystävänpäivälahjavinkkipostauk sen. Viime vuoden lahjaideapostaus löy...
On aika julkistaa eilen illalla päättyneen Finlaysonin sponsoroiman pyyhearvonnan onnekkaat voittajat. Jokainen ekopyyhepalkintopaketti siis sisältää kaksi kappaletta käsipyyhkeitä onnettaren arpoman...
Luvassa olisi hempeitä treenivaateuutisia. Keväinen Kiira Korven nimeä kantava vaatemallisto on näet viimein saapunut K-citymarketteihin. Hempeitä pastellivärejä ja turvallista mustaa sisältävä malli...
Nyt olisikin sitten luvassa pitkästä aikaa sisustusjuttuja. Finlayson lähetti minulle tuotenäytteitä ja kertoi, että suositut Reilu-pyyhkeet saavat seurakseen Polku- ja Silmu-pyyhemallistot, jotka ka...
Illan vaalivalvojaisiin piti keksiä jotakin vietävää. Muistin tallentaneeni kirjanmerkkeihin erään reseptin, jossa kuppikakkuihin saatiin lisämakua teellä. Päätimme sitten leipomishullun kämppikseni ...
Luottotuote tai luottomikätahansa on asia, joille muiden genrejen bloggaajat yleensä meidän tyyli- ja kauneusbloggaajien sanavarastoissa naureskelevat. Miksi sitä etuliitettä pitää viljellä, kun se n...
Tämä postaus on omistettu ystävälleni, joka on useaan otteeseen ihmetellyt, miten turhista ja arkipäiväisistä asioista bloggaajat tekevät tutoriaaleja. Tänään opetan teille, kuinka voitte muodostaa v...
“Eevan Antikvariatissa tarjoillaan hernerokkaa, juusto- ja meetvurstivoileipiä. Jälkiruoaksi tuoretta pullaa ja kahvia. Tule nauttimaan hyvästä ruuasta ja tekemään löytöjä, lukemista sunnuntail...
Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, osallistun tänään ensimmäistä kertaa ikinä Ravintolapäivään. Tämä virkistävä tapahtumahan sai alkunsa viime keväänä ja nyt se on levinnyt jo Suomesta muuallekin...
Ulkona on niin kaunista, että tekisi mieli vaan tuijottaa ymprilleen suu auki. Harmi vaan, ettei niin voi tehdä, ettei kieli jäädy. Olisi ikävää, jos muiden ruumiinosien lisäksi menettäisi pakkaselle...
Äh, oli kiva ajatus kuvata video, mutta sen onnistuminen olikin sitten näköjään eri asia. Sälekaihtimet olisi tietysti voinut nostaa ylös. Meikistä olisi voinut tehdö niin vahvan, että se näkyy tuoss...
Mietin pitkään, mitä kirjoittaa eilen Indiedaysin yksityisnäytöksessä näkemästäni Vuosaari-elokuvasta. Koska yli kahden tunnin fyysinen kokemus oli aika rankka, mietin sanojani pitkään, jotta en anta...
StyleScrapbook-blogin kirjoittaja Andy Torres päätti sitten pelastaa meidät tyylikkäitä kameralaukkuja kaipaavat ihmiset pulasta. Hän on luonut yhteistyössä Kiplingin kanssa upean kameralaukkumallist...
1. Mekkojen päälle on helppo pukea talvella toppahousut, kun mitään ei tarvitse ottaa pois eikä mekko kangista toppisten alla housujen lailla. (Tämä kohta on varastettu arvontavastauksista.) 2. Mekko...
Blogini uusi nimi voisi olla Epäolennaisuuksia. Niihin nimittäin keskityin, vaikka tarkoitukseni oli tutustua Marimekon kevääseen. Vaatteiden ja asusteiden sijaan ensimmäinen kuvaamani asia oli lasi,...
Tänään on tullut taas purettua ja järjesteltyä tavaroita. Jos joku vielä miettii, miksi niitä ei voi purkaa kerralla, niin se ei johdu vain laiskuudestani. Kämppis nimittäin pakkaa hitaasti viikon ai...
You are no longer following . Undo?