Blogin ja Ravelryn päivittäminen on keväällä jäänyt harmillisesti toiseksi. Nyt päivitysaikaa pitäisi jostain löytyä, sillä päätin myös tänä vuonna osallistua KYHiin. Lähden siitä, että ensin neulon ...
Seuraava Cladonia. Ihanalle ystävälle valmistui toiveiden mukainen vihreä huivi. Koska varastosta ei löytynyt muita sopivia vihreitä, päädyin Ilun suloisen sukkaklubin viimeisestä paketista löytynees...
Cladonia hullutus on aiheuttanut sen, että lepuuttelen nyt ranteita hetken. Viides Cladonia valmistui eilen, mutta ranteet eivät oikein tahdo pysyä perässä. Kahdessa viikossa olen neulonut alusta lop...
Kuten kovin moni muukin bloggaava äiti, myös minä sain hellän vihjailun tuloksena äitienpäivälahjaksi Mekkotehtaan ihanan mekkokirjan. Kirjassa on niin ihania mekkoja, että vastahakoista poljinjalkaa...
Blogi on ollut hiljaa hetken, mutta jatketaan. Eteenpäin mars. Puretaan sumaa ensin äitienpäivälahjuksilla. Mulla on paha tapa tehdä toistoja ja niin tälläkin kertaa. Äitejä palkittiin tällä kertaa, ...
Neulemojoa etsimässä edelleen. Välillä sitä innostuu jostakin, kuten tuosta keltaisesta neuletakista. Kiitos hurjasti kehuista! Viime aikoina puikkojen kaverina on pyörinyt pikku keriä bambua ja vähä...
Innostuin Tiinan villatakista niin että pistin samanmoisen itsekin puikoille. Koska en jaksanut säätää silmukkamäärää, ajattelin että pienennän puikkokokoa tarpeeksi niin voin neuloa ohjeenmukaisella...
Käytiin viikonloppuna sukuloimassa Uudessakaupungissa ja kun nyt kerran vieraalle maalle asti suunnattiin, niin pitäähän sitä paikallisessa vierailla. Anopilla oli asiaa lankakauppaan eikä minulle ta...
Raitaa ylle ja päälle ja nyt myös lattialle. Matto on ollut jo jonkin aikaa valmis. Siitä tuli ihan hieno, vielä kun muu sisustus tai edes asunto sopisi yhteen maton kanssa. Jotain valkoista viereen ...
Ihanan Mekkotehdas-blogin Sunna ja Kirsikka julkaisevat Mekkotehdas-kirjan ja sen kunniaksi arpovat kaksi ompelemaansa mekkoa. Käykää ihmeessä osallistumassa! Vaikka ompelutaito on itsellä hiema...
Tämän talven viimeisiä myssyjä viedään. Toki minä nyt saatan neuloa myssyn jos toisenkin vielä kesälläkin, mutta nämä tulivat siis ihan käyttöön vielä. Ja ulkonahan on satanut jo pari päivää lunta, o...
Tammikuussa tikutin pikavauhtia boleron tyttärelle. Samanmoinen piti tehdä myös veljentyttärelle synttärilahjaksi, mutta se sitten jäi ja unohtui, vaikka langatkin oli ostettuna. Bolero odotti jo puo...
Sain Sukkasillaan Sailalta ja Missä neuloimme kerran -blogin tytöiltä tunnustuksen. Kiitokset heille! One Lovely Blog Award tunnustus edellyttää, että 1. kerron linkin kera keneltä tunnustuksen sain2...
Tänää putoo kiekko jäähä useammas kaupungis, Ässät pelaa Jyväskyläs. Kummipojal lähti kaks myssyy tuomaa pleijarionnee. Toivotaa et näist o apuu ja pojat pelaa viel pitkää! Ohje: Rikke by Sarah Young...
Sitä viettää ilmeisesti liikaa aikaa lasten kanssa, kun kaikki otsikot ovat nykyään lastenlauluista. Aivot on lomalla kun äitikin on. Muisti pelaa pätkittäin ja jututkin on sen tasoisia. No kuunnella...
Neulemojo on ollut jo muutaman viikkoa hukassa. Mikään ei innosta ja mistään aloitetusta ei tule mitään ja kaikki tuntuu menevän purkuun. Muutaman myssyn olen väkertänyt mutta nekin vähän halutt...
Aika kuluu yllättävän nopeasti. Täällä jo kieritään ja tartutaan leluihinkin. Ja taas äiti tarttuu aasinsiltaan. Seuraava fantti on valmis.Ohje: Elefante Susan B. AndersoniltaLanka: Lankana Nov...
Kalenteri näyttää, että on jo maaliskuu. Helmikuu päättyi eilen auringon paistaessa ja maaliskuu alkoi vesisateella. Taitaa olla aika kaiva esiin kurahousut ja ostaa itselle uudet saappaat. Mutta neu...
Viime viikolla oli hiljaista, sillä on ollut taas muuta tekemistä. Saimme kutsun naapuripojan 2-vuotis synttäreille ja vaikka juhlat ovat olleet tiedossa, niin silti huomasin taas miettiväni viime ti...
Muutama viikko sitten nappasin kaupan alelaarista kerän novitan polku-lankaa, kun värit olivat jotenkin niin puhuvat. Tässä mustajuuri nimeä kantavassa kerässä oli sinistä niin kivasti että oli vaan ...
Pukilta saadut cascadet kakskaksnollat piti tietenkin saada pikimmin puikoille. Koska joulusta on jonkin verran aikaa, lienee selvää, että joko puikoilta ei tullut mitään tai se ei vain edennyt. Puik...
Talven piporyysis on taas päällä. Pakko neuloa pipo jos toinenkin. Tuo vanhempi neiti kysyy joka kerta, kenelle se tulee? Onko se mulle? Toki tein hänellekin Rikken. Liilan, luonnollisesti....
Sain Minä tein I Made blogin Marilta tunnustuksen, kiitos! Tässä oli yhdistetty kaksi tunnustusta, joista toisen juuri listasin, joten vastaan nyt vain tuohon toiseen osaan.1. Käsityösi josta olet yl...
Oikein hyvää ystävänpäivää kaikille! Kiitos vertaistuesta apinasukkien kanssa. Toisen sukan resori on jo neulottu ja odotan hiljaista hetkeä, jotta voin kaivaa kaavion esiin ja neuloa sen toisenkin v...
Täällä ei ole kirjoneuletta ennen nähty. Viime perjantaina tuli uusin novita postin mukana. Pitäisi varmaan peruuttaa tuo lehti, sillä enpä ole siitä muutamaa pipoa lukuunottamatta vuosiin. No nyt si...
Ensimmäinen elefantti on valmis ja lahjottu eteenpäin. Tästä tulikin kummasti isompi kuin aiemmin neulotuista fanteista, vaikka puikot ja lankakin olivat samat. Siis ihan täysin samat. En nyt tullut ...
Rikke on ollut valmiina ja käytössä jo viikon. Näyttää tosiaan valmiina pannumyssyltä mutta on niin mukava käyttää ja istuu päähän loistavasti. Paremmin ei varmaan voisi kuvailla tätä monissa blogeis...
Neljä päivää ennen vauvan kastejuhlia sain ajatuksen tehdä vanhemmalle tyttärelle boleron. Koko päivän tutkin Ravelrya kuumeisesti aina kun oli hetkikin aikaa. Löysin ja ostin ohjeen ja odotin kädet ...
Rikke on selätetty ja on se kyllä loistava. En yhtään ihmettele sen saamia kehuja. Istuu ihan älyttömän hyvin päähän. Pitää ulkoiluttaa sitä tänään, jotta saa kuvia aikaiseksi.Mutta lisää sukkia. Vuo...
Mitä muut edellä, minä perästä. Pakkohan se on kokeilla, kun muut ovat esitelleet toista hienompia Rikkejä blogimaailmassa. Mutta voi sentään, että ei kulje. Tuntuu kuin tyhjää neuloisi. Työ ei tunnu...
You are no longer following . Undo?