Alunperin tämän oli tarkoitus olla siskon ja minun yhteinen blogi. Toivoin pääseväni hieman enemmän kurkistamaan sisareni arkeen ja vaihtamaan kuulumisia tätä kautta.Toinen tavoitteeni oli löytää jot...
Yöllä satoi taas lisää lunta. Tottahan se auringon lämmössä sulaa. Silti olo alkaa olla jo kuin Narnian Velhossa ja Leijonassa, jossa pahan noidan valtakaudella oli "aina talvi, eikä koskaan joul...
Tänään sattui tapaus, josta voin hyvällä syyllä todeta klassisesti "ei meille ennen ole näin käynyt ja nyt kävi taas". Kuvia ei kriisitilanteessa tule otettua ja valitettavasti niiden siirtäm...
Koko talven olen vahtinut omenaa, joka syksyllä jäi puuhun ja on sinnikkäästi riippunut siellä tähän saakka. Olen ottanut siitä kymmenittäin kuvia. Jokunen löytyy tästäkin blogista, mutta en valitett...
Kasvattajilla on tapana antaa pentueilleen aakkosjärjestyksen mukaisesti samalla kirjaimella alkava nimi. Eräs tuttavani, koirankasvattaja itsekin, oli ottamassa ystävänsä kennelistä lapinkoiran pent...
Niin se kuulemma menee, että suutarin lapset tuppaavat olemaan ilman kenkiä. Ei minun valokuvaajaksi opiskeleva puolisonikaan innostu ottamaan semmoisia kuvia, joita minä haluaisin. Hänellä on omat j...
Kahvikupissani on kissa ja sukan pohjassa pennunpissa. Ne pitäisi vaihtaa puhtaisiin ja sitten lähdetään naapurikaupunkiin hakemaan uudet silmälasini. Ehkä sitten loppuu tämä jatkuva päänsärky, vähen...
Maaliskuuko muka maata näyttää? Ei ainakaan tänä vuonna täällä. Pihalle unohtuneista puutarhatuoleista pilkistää vasta selkänoja ja lumikolalle tuli taas eilen töitä.Järvellä pidetään tänään pilkkimi...
Nyt on meikäläisellä vissiin tämän blogin suhteen semmoinen writers block. Oikeastaan niitä on kuusi. Ne ovat niin pörröisiä, että ovat melkein neliskulmaisia karvapalikoita. Ne tarvitsevat ruokaa vi...
Siinä köllöttelee Usva-niminen söpöliini...Meikäläisellä olo paranee pikkuhiljaa. Suuri helpotus oli, kun yhtäkkiä muistin, mistä moinen megalomaaninen kipu oli saanut alkunsa. Minähän putosin portai...
Nonniin, nyt pamahti sitten selkä...eikä edes sillä tavalla normikipeäksi kuin fibromyalgikolla tapaa silloin tällöin olla. Nyt on jokin uusi vaiva kyseessä ja pahimpaan mahdolliseen aikaan.Ilmeisest...
Mies sai eilen soittokeilalla lahjaksi kauniin krookuksen. Nostin sen kyllä yöksi kahvinkeittimen päälle ,muka kissoilta turvaan, mutta taisi vaan olla entistä paremmalla korkeudella pureksittavaksi....
Meidän Muskalla on imurin kanssa suorastaan perverssi suhde. Onpa pörisijä sitten käynnissä tai hiljaa, se saa kissan ihan onnesta soikeaksi.Emäntä ei ole mokomaan perässävedettävään ollenkaan yhtä i...
Infernaalinen päänsärky jatkuu jo toista viikkoa. Eilen optikolla selvisi yksi syy: silmänpaine on taas koholla. Pitäisi siis mennä silmälääkäriin tutkituttamaan onko sukurasitteena periytyvä glaukoo...
Ihmeitä tapahtuu, jos ne sellaisina haluaa nähdä. Uskomattoman, yllättävän iloisia ja onnellisia juttujakin osuu kohdalle, vaikka elämä onkin useimmiten aikamoista rämpimistä.Mies soitti äsken eläink...
Mammakoira lähtee ihan näillä minuuteilla ajelemaan kohti Seinäjokea ja eläinklinikkaa. Pallerot saavat vielä viimeiset hömpsyt kunnon ruokaa, Sitten alkaa karu tuttipullokuuri..
Ainu teki eilen ensimmäisen maailmanympärysmatkansa. Sen maailma tosin toistaiseksi on pentulaatikon kokoinen, mutta olihan se suoritus niin pienin, vielä horjuvin tassuin.Aika paljon ehtii, kun nukk...
Päivää ennen kuin saimme tietää, että Usma joutuu kalliiseen leikkaukseen, tulin tehneeksi ison hankinnan. Oltiinhan siitä isännän kanssa puhuttu, eikä hän koskaan ole haaveitani jarrutellut.Viime ke...
Näin unta, jossa olin matkalla kotiin. Nousin linja-autoon lapsuuteni kotikaupungissa ja jo parinkymmenen kilometrin päässä keskustasta minulle selvisi, että olen väärässä bussissa. Auto oli matkalla...
Mies piipahti leiriltä kotona hakemassa jotain tarpeellista. Usmakoira ilahtui niin, että oli mennä solmuun ja näytti hetken melkein terveeltä.Aurinkokennolla latautuvat ledkynttilät puutarhan kukkap...
Matildasisko kävi eilen kylässä. Se piristi kovasti sekä emäntää että Usmaa. Tänään onkin sitten ollut toinen ääni kellossa.Monenlaisen väännön ja parin jauhoksi liettyneen kipulääkkeen jälkeen keksi...
Mitähän muut ihmiset ostavat, kun pääsevät kylälle shoppailemaan. Meikäläinen palasi tänään kauppareissulta tuommoisten ostosten kanssa. Suurin osa niistä tosin on apteekista ja soijajäätelön pistin ...
Kiitos rohkaisevista viesteistä. Rohkaisua tässä on nyt tarvittu ja tarvitaan edelleen. Tuli eteen nimittäin vielä ikävämpi yllätys kuin osasimme odottaakaan.Kymmenen maissa aamulla Usman tila huonon...
Usman asiat eivät ole hyvin. Täkäläisen terveydenhuollon kuntayhtymän (mikä sanahirviö ja miten huono tapa tuottaa terveyspalveluja minun mielestäni) eläinlääkärille saatiin aika huomisaamuksi. Hänel...
Piti kirjoittaa jotain kivaa nyt illalla. Mukavia blogitunnustuksia on odottamassa eteenpäin jakoa vino pino. Ne saavat nyt odottaa. On niin iso huoli ja hätä Usmasta.Sen toipuminen synnytyksen jälke...
Koiraipanat täyttävät tänään viikon. Kasvavat ihan silmissä, mutta tuommoisilta pieniltä pötkylöiltä näyttävät vieläkin, kun silmät ja korvatkin aukevat vasta viikon kuluttua.Pissojen ja kakkojen sii...
Kaikilla kolmella aikuisella koiralla on vatsatauti. Erityisen huolestuttavaa se on imettävän äitikoiran kohdalla. Saa pelätä, että maito loppuu ja pikkukoirat joutuvat näkemään nälkää. Vanhimmalla t...
Joskus rakkauden kipinä syttyy heti ensi katseesta. Joskus kiintymyksen syvenemistä joutuu odottamaan pitkään.Itse rakastuin ensi katsomalta ihan toiseen pentuun. semmoiseen pyöreään, rauhalliseen ja...
Luulisi, ettei sotkua pääse edes kertymään, kun isäntä on pääasiassa töissä ja emäntä viettää aikansa pentukopan reunalla. Väärin luultu. Jos en tänään saa itseeni jostain ylimääräistä virtaa, koko l...
Että voi ihmistä väsyttää. Eilen tilasin aikaa hammaslääkäriin ja odotin saavani sen kuukauden päähän, joka kuulemma on tällä paikkakunnalla tavallinen odotusaika. Pahaksi onneksi joku oli juuri peru...
You are no longer following . Undo?