Sinna oli viime viikolla hoidossa tiistaista lauantaihin Liperissä ja oli häiriökoirana ohitusreeneissä Iloinen Eläin - koirankoulutusyrityksessä. Lauantaina haettiin Sinna matkaan ja aje...
Viime viikon tostain tottiksessa: seuraamista, henkilöryhmää, jäävät, luoksetulo ja a-este. Heti alkoi "hyvin", kun Sinna kentälle tullessa karkasi reenikaverin 2-v tenavan pallon kimppuun Sa...
Maanantaina piti keksiä jääkaapissa vanheneville nakeille käyttöä Koska pakkasta oli vain muutama astetta, päätettiin tehhä talven eka jälki! Paikkana aurattu pikkutie, jossa lunta sen verran...
Keskiviikkona olkkaritottista, aiheena kapulan tuonti ja käännökset paikallaan seuraamisessa. Kapulan tuonnit jättäen Sinna olkkarin toiseen päähän, Tiia toiseen ja kapula matolle puoli väliin. Kaksi...
Varikkoreenit sunnuntaina. Sinnalle ilmaisureeniä, 4 toistoa. Eka valmiina piilossa, muista saattoi nähdä vilaukset, kun lähtivät piiloon. Hyvää innokasta tekemistä, tokalla taisi karata näytölle, ko...
Torstain tottiksessa seuraamista, jäävät, luoksetulo ja nouto sekä leikkiä. Seuraamisessa oli sekä innokkaita pätkiä että kontaktin katkeilu pätkiä. Jäävät molemmat tosi hyvät. Luoksetulossa Sinna ...
Tottista eilisillalta kotipihassa otsalampun valokeilassa: seuraamista, liikkeestä (hölkästä) maahanmeno, nouto ja leikkiä. Tottiksen jälkeen lenkille, joka alkoi vähän.. hmph.. Sinna jäi matkas...
Tämän viikon videosarja jatkuu. Vuorossa pudotetun esineen nouto. Matkaa oli reilusti päälle 50 metriä (?), tuo käsiapu ja kaksoiskäsky pitäs saaha häivytettyä poies.. Niin joo, ja Sinna tuossa läh...
Eilen hakureeneissä Sinnalle rullailua. Paikalla oli vain yksi reenaaja meiän lisäksi. Otettiin kuusi toistoa, puolet vieraalla maalimiehellä, puolet maalimiehenä Arto. Nyt oli taas sitten tosi kova ...
Eilen sama kuvio kuin keskiviikkona eli salireissulle Sinna mukaan ja eka tottista ja sitten lenkki. Tottiksessa oli eilen parempi tekeminen taas päällä. Seuraamista kaikenlaisilla käännöksillä, etee...
Eilen Polvijärven salireissulla Sinna taas mukana. Ekana tottista nurmikentällä. Pelkkää seuraamista lyhyempiä ja pidempiä pätkiä. Tiia oli jotenkin liian totinen (?) ja Sinna ei ollu ihan täysillä m...
Eilen pihatottista: seuraamista, jäävät ja luoksetuloa. Seuraaminen hyvän innokasta, osa täyskäännöksistä oikean kautta vähän väljiä, parani, kun Artokin kääntyi napakammin. Vasemman kautta täyskäänn...
Eilen puuhailtiin kotipihalla pari tuntia. Sinna juoksi lentävän lumen perässä (tehtiin lumitöitä), kävi portailla makoilemassa ja "ruinuamassa" sisälle (niin se mukavuudenhalu..) ja sitten t...
Perjantain hakureenit.. Voi että joutui taas hakkaa päätä seinään Sinna oli heti autosta otettaessa ihan pelkällä nuuskutuulella. Vuorossa oli rullareeniä. Maalimiehet lyhyellä etäisyydellä, viisi to...
Sinna on päässyt aina mukaan, kun mennään Polvijärvelle salille. Eli ollaan tehty eka lenkki ja sitten Sinnuli on takki päällä autossa ootellut meiän saleilun ajan. Eilen otettiin lenkin alkuun totti...
Onnea 2-vuotiaille s-sisaruksille! Onnea myös Hollandroy-kenneliin uusien pentujen johdosta! Sinna juhli synttäriä herkkuruuilla ja lumileikeillä.
Torstain tottikset jäi tällä viikolla väliin Arton työreissun vuoksi. Illalla otettiin kuitenkin irtorullailua kotipihalla viiden rullan verran. Arto oli maalimiehenä "piilossa" talon nurkan ...
Torstain tottiksessa seuraamista, henkilöryhmää, jäävät ja noutoa. Seuraamisessa kontakti välillä katkeili ja henkilöryhmässä oli pakko tehdä pikkuvilkaisu. Muuten ihan hyvä. Jäävät vain kerran (istu...
Oltiinpas myö hyviä eilen Käytiin tekee irtorullareeniä kotipihalla. Neljä toistoa, joka kerta vähän pidempi matka ja kolmella kerralla ei ollut näköyhteyttä (ja neljännellä joutui vähän ihan etsimää...
Sunnuntaiaamuna koitettiin Sinnulin kanssa käydä ettii tiistailta jääneitä jälkiesineitä Paljakantien toisesta suunnasta. Arto, joka oli tehnyt jälet, ei ollut kotona, joten oli vähän hakuammuntaa et...
Perjantaina penkin alle menneet hakureenit. En oikeesti tiiä, onko koskaan mennyt mitkään reenit nuin huonosti Ei ainakaan lähimuistiin.. Irtorullaharkkaa ukot helpoissa piiloissa noin 10 metrissä. P...
Eilen tottiskentällä. Ensi seuraamista, sitten henkilöryhmää, jossa hinkattiinkin sitten tovi, kun aina kun ois meinannu palkata, niin piti vilkasta johonkin ihmiseen. Selkeesti kaksi ihmistä, joita ...
Järkättiin eiliseksi Kaisan kanssa etsintäharjoitus muille Popekolaisille meillä. Jälkiä ja kaksi esineruutua tehtiin vanhenemaan jo maanantai-iltana. Tarina lyhykäisyydessään: "Kaksi kadonnutta ...
Torstain tottikset.. Kentällä oli tosipaljon häiriöö, mikä vähän näky Sinnan tekemisessä. Perjantaina rauniolla. Sinnalle viisi maalimiestä. Kaikki löyty tosi hyvin, osaa joutu paikantamaan pidempä...
Tiistaina kodalla. Grillailun jälkeen Sinna parkkikselle tottishommiin. Ensiksi eteenistumista. Ekaa kertaa kokeiltiin myös kädet takana, ettei saa niistä apuja. Toimi välillä ja välillä ei. Sitten j...
Eilen siis paikkausjälki: noin 200-300 metriä, lähinnä suht helppokulkuista kuusimetsää (loppu taimikkoa), 2 esinettä purkkeineen, malliltaan u-kirjain hieman lisäillyillä kaarroksilla, vanheni reilu...
Perjantaina raunioreeneihin oli ilmestynyt meiän lisäksi vain Lulu-snautseri omistajansa kanssa. Otettiin molemmille partiointiharjoitukset metsään eri alueille, pimmeetä oli. Sinnan alue rajautui a...
Torstain tottiksissa Linnunlahden kentällä ensin seuraamista, sitten henkilöryhmää, noutoa ja hyppyä. Henkilöryhmässä saattoi vähän vilkaista ihmisiä, mutta muutoin hyvä. Yksi ihminen oli Sinnalle tä...
Ei kerrota isille, että autoin haravoinnissa, jooko Välillä leikin omia leikkejä Kahen tunnin jälkeen olisin jo ollut valmista tyttöä sisälle päikkäreille Ulkoilun jälkeen nunnutti Ihmisnäk...
Sinna ja "Sinnan" (=eteisen) uusi matto. Sattuu niin hyvälle tähystyspaikalle tuo matto, ettei Sinna voi vastustaa torkkuja sen päällä Söpö Höpelö Eilen sienimettässä poimimassa maanant...
You are no longer following . Undo?