Käväisimpä taas vaihteeksi leffassa ja voi jumalauta mitä siellä näinkään!Etukäteistietojen perusteella odotin paljon Tim Burtonin ja Johnny Deppin uusimmalta tuotokselta. Voisiko jokin mennä metsään...
Lauantaina alkoi Metallisydämen rugby-ura todenteolla. Silloin nimittäin pelattiin rugbyn ykkösdivarin ensimmäinen turnaus Turussa. Jo perjantai-iltana alkoi tuntua pientä kutkutusta vatsanpohjassa, ...
Tätä varten on treenattu, kerta toisensa jälkeen, täysillä, hampaat irvessä, kivusta välittämättä, tehosta tinkimättä.Talven ja kevään aikana on harjoiteltu kymmeniä eri pelikuvioita, juostu satoja t...
Mikä on mukavampi tunne kuin kunnon jalkatreenin jälkeinen tukotus ja pakotus jalan lihaksissa niin että käveleminenkin on hankalaa? Eipä juuri mikään.Tällä kertaa jalkatreeni oli hyvin pakarapainott...
Lauantaina pelattiin Porissa historian ensimmäinen SM-liigan rugbymatsi. Kyseessä oli vuosi sitten Poriin perustetun naisten rugbyjoukkueen tulikoe, vastassa oli ei enempää eikä vähempää kuin kokenut...
Otsikko mukailee suurta ajattelijaa, olympiavoittajaa, elävää legendaa Matti Nykästä. Matin mielestä elämä on ihmisen parasta aikaa ja siinä olen Matin kanssa ehdottomasti samaa mieltä. Uskaltauduin ...
Vuosien saatossa on tullut treenattua kohtalaisen monilla eri saleilla, osa on ollut melkoisia homeisia kellariloukkoja ja osa taas hienoja ja kiiltäviä pintaliitopaikkoja. Eniten olen treenannut ...
Olen täällä blogissa tasaiseen tahtiin kirjoitellut vaatteista ja pukeutumisesta. Aika suuressa määrin noissa jutuissa on pyörineet Gaspin hupparit, Gazozin farkut ja Eckon ja Tapoutin t-paidat, niis...
Taas on treenattu, treenattu ja hiukan vielä treenattu. Salitreenejä kertyy viikkoon keskimäärin seitsemän ja päälle rugbya niin paljon kuin työvuorot antavat periksi. Treeni kulkee erittäin hyvin ni...
TÄÄLLÄ kirjoittelin käyttämistäni lisäravinteista. Lisäravinteet ovat nimensä mukaisesti vain tasapainoisen ruokavalion lisä, eivätkä mikään itsetarkoitus. Tuosta lisäravinnekirjoituksesta heräsikin ...
Taas olisi maanantai. Maanantaistahan alkaa perinteisesti uusi viikko, tietynlainen ihmisten elämää määrittävä ajanjakso. Ainakin useimmilla. Itselleni maanantai on päivä siinä missä muutkin. Se ei j...
Selkätreenissä tällä kertaa pidempiä suoria sarjoja ilman erikoistekniikkakikkailuja. Toistomäärät oli tarkoitus pitää 12-15:ssa ja suoritustekniikat mahdollisimman puhtaina keskittyen tuntumaan tree...
Tuossa jokin aika sitten lupasin raottaa hieman lisäravinnekaapin ovea ja kertoa mitä lisäravinteita minulla on tällä hetkellä aktiivisessa käytössä. Olen pyrkinyt koostamaan lisäravinnevalikoimani m...
Viime viikko hujahti melkoisen nopeasti. Kelataanpa hiukan mitä kaikkea oikein tuli touhuttua...Kävin katsomassa Apulantaa Kinossa...Ja vahvoja miehiä Prisman parkkiksella...Pelasin Rugbya mutavellis...
Tällä viikolla on ollut vuorossa erilaisia erikoistekniikoita jokaisessa treenissä ja vielä mahdollisimman paljon. Töiden vuoksi en ole ehtinyt kuin yksiin rugbytreeneihin joten päätin treenata jalat...
On se kumma miten tuo lisäravinnekaappi tuntuu tarvitsevan täydennystä vähän väliä. Tuntuu kuin siitä ei olisi aikaakaan kun juuri tilailin vaikka mitä... No mutta eipä siinä auta muu kuin hankkia li...
Mahtava treeniviikko takana. Yhteensä viime viikkoon kertyi kuusi salitreeniä, neljät rugby-treenit ja päälle pari aerobista treeniä. Muiltakin osin oli oikein mukavaa ja kevätkin on tulossa. Elämä h...
Kesä lähestyy ja epätoivoinen vatsalihasten treenaaminen on monella alkanut. Usein kuvitellaan että tekemällä paljon pitkiä sarjoja vatsalihasliikkeitä voidaan polttaa rasvaa vatsasta ja saada näin v...
Muutamaan päivään ei ole blogipäivitystä kuulunut. Onko Metallisydämen nettilaskut jääneet maksamatta ja laajakaista katkaistu? Onko Metallisydän halvaantunut viikonlopun rugby-pelissä? Onko tullut m...
"Never ever mess with a rugbyplayer. They will rearrange your face. No one will recognize or even remember you, not even your mom."Tänään Pori Rugby Lollers & Bombers suuntaa Jyväskylään ...
Rugbykausi lähenee, viikonloppuna on harjoituspeli Jyväskylässä ja ensimmäinen turnaus on toukokuun lopussa. Into on kova, mutta juoksukuntoni lähes naurettava. Nyt alkaa siis juoksukunnon epätoivoin...
Nyt se on päätetty, dieetti on ohi. Piste.Viikon se kesti ja painoa tippui noin 2,5 kiloa. Kaikkihan me tiedämme että pelkkää rasvaahan se oli.Jo ennen aloittamista mietiskelin dieetin mielekkyyttä, ...
Viimeaikoina on tullut käytyä ehkä hieman normaalia vähemmän elokuvissa, mutta muutaman kerran nyt kuitenkin. Kaikki kolme viimeisintä leffakokemusta ovat olleet jokseenkin erilaisia.Lähdetäänpä...
Viime viikolla olin työn puolesta Muoniossa leirikoulussa. Matkaan lähdettiin sunnuntai-illalla. Matka Muonioon kesti 14 tuntia, joten koko yö siis istuttiin mukavasti linja-autossa ja yritettiin nuk...
TÄÄLLÄ pyysin ehdotuksia Metallisydämen blogin uudeksi iskulauseeksi. Todella paljon tuli loistavia ehdotuksia tuonne kommentti-osioon ja melkoisesti myös hieman erilaisia mutta ei välttämättä yhtään...
Viime viikon olin leirikoulussa Muoniossa (siitä on tulossa oma sepustuksensa kunhan tässä saa valokuvat järjestykseen...) ja tuo viikko oli kyllä melkoista syömisen juhlaa. Joka päivä tarjolla oli t...
Hyvää aprillipäivää! Metallisydämen blogissa puhutaan aina totta eikä koskaan huijata ketään. Niinpä tänäänkin jätetään aprillipilat muille ja keskitytään taas tutkailemaan kaikkia ihania hakusa...
Leirikouluviikko Muoniossa on menossa. Kaikenlaista on touhuttu mutta oman mielenterveyden takia oli pakko mahduttaa johonkin väliin myös salitreeni. Olin selvittänyt jo etukäteen treenimahdollisuude...
1. Kerro linkin kera blogissasi kuka lahjoitti sinulle tämän awardin.Sain tämän tunnustuksen Pikkujekulta2. Kirjoita seitsemän random faktaa itsestäsi.Aika paljon olen tullut vuosien aikana täällä it...
Muonio (pohjoissaameksi Muoná) on Suomen kunta, joka sijaitsee Lapin maakunnan luoteisosassa. Kunnassa asuu 2373 ihmistä ja sen pinta-ala on 2038,15 km2. Väestötiheys on 1,25 asukasta/km2. (Wikipedia...
You are no longer following . Undo?