Tulin ilmoittamaan, että Varpusen vaatekaappi hiljenee tämän postauksen jälkeen lopullisesti ja jonkin ajan kuluttua suljen myös blogin kävijöiltä. Siirryn bloggaamaan uudistetun Villi Varpusen puole...
Kuten syvästä hiljaisuudesta on voinut päätellä, on mielessä viime viikot olleet aika pitkälti muut asiat kuin blogin päivittäminen. Kevättä kohti opiskelutahti on vain kiihtynyt, mutta toisaalta on ...
Blogit ovat elelleet hiljaiseloa näin kevään korvalla, sillä opiskelu- ja työkiireet ovat verottaneen aika suuren loven ajankäyttööni. Gradunkin kirjoittaminen alkaa pyöriä jo ihan mukavasti ja miele...
Kylläpä viimeisestä postauksesta on ehtinyt vierähtää aikaa. Sain eilen täräytettyä valmiiksi urakkani viimeisen tentin ja huokaisin helpotuksesta. Tenttiviikot verottivat voimia aika reippaasti ja s...
Nyt ei mene kaikki ihan putkeen. Ensinnäkin, blogi on hiljentynyt tenttiruuhkan vuoksi, mikä on harmillista on sinänsä, mutta lisäksi koin pienen henkilökohtaisen menetyksen viime viikolla. Uskolline...
Tulin muistuttamaan vielä sunnuntaihin saakka voimassa olevasta tarjouksesta Villi Varpusessa:Kaikki tilaukset ILMAN toimituskuluja! Tässä vielä perjantain kunniaksi pieniä maistiaisia puodin tarjonn...
Tenttiruuhka alkaa ensi viikolla ja välttelen näin aamutuimaan tehokkaasti kirjaan tai muistiinpanoihin tarttumista seikkailemalla Nellyn nettisivuilla. Täytynee pyyhkiä näppis kuolasta... Täst...
Jokin aika sitten löytämäni 80-luvun mustat peruskorkkarit saivat vihdoin kohottavan käsittelyn pienen bling blingin muodossa. Alla avokkaat alkuperäisessä tilassaan. Ovathan ne toki kauniit, mutta e...
Ystävänpäivän kunniaksi tilaukset Villi Varpusesta ILMAN postituskuluja ajalla 13.-20.2.2011!Muista myös Villi Varpusen Facebook-sivu!
Tänään järkytyin. Kuulin Suomeen lanseeratusta 6-12 -vuotiaille lapsille suunnatusta muotilehdestä nimeltä TOPModel. Mielestäni muotiin ja ulkonäköön liittyvät tavoitteet eivät saisi varastaa näin su...
Mustat leggarit kyllästytti ja varastossa oli sopivasti hopeanväristä tekstiilimaalia. Teki mieli vähän leikkiä. Eivätpä ainakaan ole enää tylsän mustat.
Tein eilen täsmäiskun Evergreen garderobiin tarkoituksenani vihdoinkin löytää itselleni mustat perusavokkaat inhimillisellä korolla. Avokkaat eivät ole kavereitani, koska ne usein kiristävät varpaist...
Paljon melua laukusta. Kaksi postausta samasta esineestä päivässä on ehkä suhteessa tuntemaani lapselliseen innostukseen, mutta väliäkö tuolla. Räpelsin nimittäin ratkaisun edellisessä postauksessa m...
Kiersin eilen väsymykseen asti vintage-liikkeitä ja kirppareita löytämättä yhtään mitään. Loppujen lopuksi olin kaikesta kaupoissa pyörimisestä hikinen, väsynyt ja nälkäinen. Ja erittäin pettynyt. Os...
Tässä kuussa juhlitaan ystävänpäivää, katsotaan odotettuja ensi-iltaleffoja ja kärvistellään tenttien parissa. Näiden musiikkivideoiden myötä toivottelen helmikuun tervetulleeksi.
En ole kaupunki-ihmisiä, myönnän sen. Voin myöntää jopa senkin, että sorrun usein pessimismiin etsiessäni kaupunkiasumisesta ainoastaan negatiivisia puolia. Metelöivät naapurit, asfalttiviidakko, häl...
Se on vihdoinkin täällä! Ja se on ihana.Valitettavasti uusi valaisin ei pääse ihan oikeuksiinsa tällä hetkellä asunnossa vallitsevan siivon keskellä. Asialle olisi kenties suotavaa tehdä jotain. Hyrs...
Kuva Visuaalinen nautintoni oli eilen huipussaan, kun katsoin Sex and the Cityn, siis sen leffan. Ne morsiuspukukuvaukset ja kaikki asut, korut ja asusteet. Ai että. Leffan jälkeen klikkailin itseni ...
Liukkaat kelit vaikuttavat jalkinevalikoimaa niukentavalla tavalla ja allekirjoittanut onkin talsinut jo pari kuukautta lähes ainoastaan yhtä saapasparia kuluttaen. Ei näillä liukkailla kerta kaikkia...
Koko viikon on tehnyt mieli tehdä vain tätä......tai tätä.Mutta lähinnä olen tehnyt tätä. Etenkin öisin.
Käsi ylös, kuinka moni uskoi tämän neuleprojektin koskaan valmistuvan? Sitähän minäkin. Rehellisyyden nimissä kyseinen tuubihuivi on edelleen suurin piirtein samassa vaiheessa kuin tuolloin syyskuuss...
Isokokoinen yksiö ei taatusti vastaa mielikuvaani unelmieni tilavasta ja valoisasta omakotitalosta. Ei etenkään, kun alle 40 neliöön on sullottu kahden ihmiset tavarat. Kun toinen näistä ihmisistä on...
Kaiken syksyisen tohinan lomassa moni kiva juttu on jäänyt postailematta tänne blogin puolelle. Otan nyt tätä onnettomuutta vähän takaisin pienen tarinan muodossa. Kesällä nimittäin rakastuin. Koruli...
Erään tulevan tapahtuman innoittamana havahduin vaatekaapissani sijaitsevaan mekon kokoiseen ongelmaan: En omista pikkumustaa. Miten olen onnistunut välttymään vaatekappaleelta, joka olemassaolollaan...
Tämän neidon epävirallinen loma ennen kevään opiskelu-urakkaa alkoi tänään ja nyt on vihdoinkin aikaa päivitellä blogia. Yhden jos toisen bloggaajan päivityksistä on saatu lukea uudenvuoden lupauksis...
En ole joululauluihmisiä, vaan jouluisen fiiliksen (lue: rauhoittuminen ja hyvä mieli) löytyy usein parhaiten jouluisissa romanttisista komedioista, jotka aina päättyvät happily ever after -suudelmaa...
Allekirjoittanut on puurtanut viimeisen kuukauden takamus ruvella ja sormet krampaten opiskelujen parissa. Tänään aivoparkoja ahdisteltiin vielä vuoden viimeisellä tentillä ja vielä ennen joulua pitä...
Molemmat blogini vaipuivat suunnittelematta syyskuussa jonkinlaiseen syyshorrokseen. Mitäs tähän voisi sanoa? "Oli vähän kaikenlaista..?" No joo. Muutto, opiskelut ja yleinen sättääminen vara...
Syysflunssa iski sitten iloisesti allekirjoittaneeseenkin. Maanantai-iltana satunnainen aivastelu muuttui puolessa tunnissa vedottomaksi oloksi ja sai tarttumaan nenäliinapakkaukseen kaksin käsin. Ei...
Varpunen on ollut vaatekaapissaan kovin hiljaa viime viikon. Pieni horros olikin paikallaan ennen tällä viikolla alkavia syksyn opiskeluja. Opiskelut ottivatkin aika ronskin startin, nimittäin heti t...
You are no longer following . Undo?