Valinnan vaikeus. Tunnustaudun korkokenkäholistiksi, mulla on korkkareita joku päälle 20 paria, plus balleriinat sun muut lituskat kengät siihen päälle. Ja silti haluisin uusia kenkiä aina, eikä...
Mä en ole koskaan ikinä milloinkaan koko tän blogin historiassa julkaissut yhtäkään haastetta/tunnustusta, jonka oisin saanut joltain toiselta bloggaajalta. (Täytyy vielä tarkistaa, sillä etenkin koe...
Mä muokkasin ulkoasua, tylsistyin siihen vanhaan. Tä nykyinen on aika tumma, jotenkin vanhanaikainen, tykkään tästä. Kuitenkin haluaisin kuulla teiltä kommentteja, mitä ulkoasuun tarvittaisiin/ ...
Hei, mä oon rohkee.Miksikö? Alta selviää. Menin ostamaan itselleni mustaa jättipaitaa yhtä tuunausta varten (ensi postauksessa siitä lisää!) ja törmäsin tarjoukseen, jossa sai kaksi paitaa lähe...
Alkuun haluan kertoa erään opettavaisen tarinan. Se on lyhyt, kalliiksi tullut ja opettavainen. Olipa kerran eräs Melinda, joka järkevänä ihmisenä säilytti järjestelmäkameraa ilman suojusta ja Juissi...
Mulla on aivan älyttömän paljon sellaisia "puoliehjiä" sukkahousuja. Useimmissa niissä on silmänpakoja toisessa lahkeessa - ärsyttävää. Näin kävi myös eräille mustille sukkiksilleni, toi...
Kaverillani oli eräs päivä karkkeja koulussa - ja tottakai otin, kun kerran tarjottiin. Valitsin tämän karkin vain sen ulkomuodon takia - mahtavaa korumateriaalia. Mun oli ensin tarkoitus laittaa kar...
Ensimmäiset kunnon lämmittävät auringonsäteet ovat saapuneet, kuten myös aurinkolasit katukuvaan. Saatoin viime vuonna hävittää aurinkolasieni kotelon, joten nyt oli tehtävä uusi. Suunitelmissa minul...
Niinkuin otsikko kertoo: tutoriaali siitä, miten teet söpöistä karkeista koruja. Tässä tutossa esiintyvät nyt All Sorts - karkit, mutta koruja voi tehdä lähes joka karkista.Tässä myös esiteltynä kaks...
Voita piristystä takatalveen! Tä kuulostaa ihan matkailumainokselta, mutta ehei - tämä on arvonta. Tällä kertaa arvottavissa on monta eri palkintoa, joista kaksi (tai oikeastaan enemmänkin! :) lähtee...
Uusia tuulia huoneessani - mmm. Oikeastaan tä mun huone on muuttunut näiden 1,5 vuoden aikana kun viimeksi huoneeni kokonaisuutena kuvasin, muuttunut koko ajan, pikku hiljaa. Ei täällä mitään s...
Olen pitkään jo kaipaillut herätyskelloa, koska joskus liian usein sattuu niin, etten herääkään puhelimeni herätyskelloon. Koska tiesin IKEAssa myytävän tällaisia euron laatukelloja, ( :D ) aje...
Ulkona sataa lunta. Ärsyttävää. Luulin että kevät tuli jo.
Mun piti postata tämä postaus jo naisten päivänä, mutta pienien esteiden takia postaus vain siirtyi. Voin kuitenkin pitää myös tänään naisten päivää ja näyttää miten myös naiset tekevät helposti ja h...
Mä tein uuden sarjan blogiin, Pienellä pirteäksi. Kuten jo nimi hieman viittaakin, tarkoitukseni on kehitellä nopeasti, helposti ja pikkubudjetilla pientä piristystä sisustukseen. Toivottavasti tykkä...
Äiti suunnittelee meille keittiöremppaa, jonka seurauksena kaikki pöydät ovat täynnä sisustuslehtiä. Aamupalaa syödessäni lueskelin erästä niistä - ja silmäni osuivat ihanaan pitsiteippiin. Oon pitkä...
Lupasin julkaista tutoa siitä, miten tein tässä postauksessa olleet sanomalehtikynnet. Tässä siis tuto niihin! Tällä kertaa koristuksena ei ole tekstiä, vaan lehdessä ollutta kukkakuviota.Tarvitset k...
Minä kaipaan kesää ja kevättä.Kaipaan niiden valoisuutta, lämpöä ja pirteyttä.Mieliala ikään kuin lämpenee ilmojen mukana: haluan nähdä ihmiset iloisina!Kaipaan lumien lähtöä ja polkupyörien ja mopoj...
Kuvat kertoo paljon. Huonettani uudelleen sisustaessa (kuvia myöhemmin!) löysin monta penaalillista värikyniä, joista osa on todella huonoja.En halunnut heittää niitä kuitenkin pois, joten tässä lopp...
Viime postauksen kommenteissa pyydettäisiin, että tekisin postausta ihan vaan mun normipäivästä, vaikkei mitään käsitöitä sille postaukselle oliskaan. En tiedä oliko tämän päiväinen mikään ihan normi...
heippa hei kaikki lukijat ja tänne muuten vain eksyneet.Haluaisin kysyä teiltä, mikä tässä blogissa on kivaa, mikä mättää.Mitä haluaisitte arvontaan palkinnoksi ja milloin arvottaisiin?Onko ulkoasu j...
Kävin kavereiden kanssa (meidän kaveriporukka ~ 17 henkeä vei suurimman osan pikkusalista!) katsomassa Hulluna Saraan, jossa muuten on harvinaisen hyviä avustajia ;)En ole koko vuonna oikein syönyt k...
Hei, tutoriaalia pitkään aikaan! Tällä kertaa tutossa teepaidan tuunaus kassiksi. (:En todellakaan muista, mistä mulle tuli idea tähän. Yhtäkkiä vaan päätin, että mä haluun ommella t-paidasta kassin....
Olen jo pitkään kaivannut hyvää penaalia, sillä entisen penaalini olin tehnyt kuudennella luokalla. Ja siitäkin vetoketju sanoi itsensä irti jokunen aika kuukausi sitten. Gekko taasen on vielä ihan h...
Innostuin eilen väsäämään vaikka mitä - tässä eilisen tuotoksista osa yksi, korut. Kaikki näistä koruista on tehty kierrätysmateriaaleista, mutta jokaisella on oma tarinansa!Oon aina rakastanut tätä ...
Heippa! Vaikka olenkin ollut näin joululomalla erityisen laiska tämän blogin ja käsitöiden suhteen, en ole kadonnut minnekään. Ennen lomaa odotin, että jes, alkaisi se loma niin ehtis tekemään NIIN p...
Myrskystä, sähköttömyydestä, lumettomuudesta ja puusta mökin katolla huolimatta meillä oli oikein mukava joulu - ainakin erilainen kuin viime vuosina. Kuvailin paljon, mutta koska kyseessä olin sentä...
Lunta ei ole vieläkään, mutta edes jotain jouluista: ompelin nimittäin huovasta pikkutontut isoa kuusta korostamaan (jota ei vielä ole). Nyt te tietysti kaikki ihmettelettä, että mitähäh, nähän on ku...
Tämä kangaskassi selvästikin on sukua Paljettijuustohöyläoravakassil le, jonka ompelin IKEAN kankaasta. Tämäkin kassi on ikean kankaasta, ilman kaavoja ommeltua pötkö, johon on liitetty kahvat, sekä p...
Tänä vuonna joululahjat taitavat valitettavasti mennä enemmän ostettujen kuin itse tehtyjen puolelle. Koska näin todennäköisesti tulee tapahtumaan, haluan personaida paketteja edes koristelulla.Sisko...
You are no longer following . Undo?