Kävimme eilen Dusit Zoo- eläintarhassa, josta meillä jäi hyvät muistot neljän vuoden takaa. Paikka oli säilynyt melko lailla ennallaan, mutta pieni pettymys oli se, että useita eläinlajeja ei ollut n...
Bangkokin levottomuuksien vuoksi Anni ja Emma saivat (ilman lisäkustannuksia) vaihdettua Suomeen paluulentonsa aikaisemmaksi. Saimme lennot tulevalle maanantaille. Niinpä minun ja Emman kuulumisia vo...
Vietimme Emman kanssa muutaman päivän thailaisten ystäviemme luona Bangkadiissa, Pathumthaniissa. Menimme Tängoonin ja hänen perheensä luokse viime viikon perjantaina ja palasimme takaisin thaisukoll...
Bangkokissa on ollut viiime aikoina kovin levotonta ja tälläkin hetkellä on edelleen voimassa ulkonaliikkumiskielto öiseen aikaan. Me asumme n.15km päässä keskustasta ja mellakka-alueesta, joten olem...
Perheellämme on jo parin vuoden ajan ollut thailainen kummipoika, jonka koulunkäyntiä avustamme kuukausittain. Poika tulee hyvin köyhistä olosuhteista, hänen äitinsä on osittain näkövammainen ja isä ...
Lukuvuosi alkaa jo olla lopuillaan, mutta vielä on muutama viikko koulua jäljellä meilläkin täällä. Kasperi onkin matikassa ja äidinkielessä jo aivan loppusuoralla ja Eevi on tehnyt oman eskarikirjan...
Lapset ovat sairastelleet täällä Thaimaassa vähemmän kuin Suomessa. Heti aluksi kaikki lapset sairastivat rankan kuumetaudin, joka kesti reilun viikon verran. Lumikukka oli tuolloin kahteen otteeseen...
Laitan muutaman kameralla kuvatun videopätkän tänne blogiin katsottavaksi.Emma sukeltelemassa uima-altaassaEmma pyöräilemässäVideot blogiin laittoi Anni
Kauan odotettu Songkran-juhla saapui viimein tuomaan helpotusta paahtavaan helteeseen! Songkrania eli thaimaalaista uutta vuotta juhlittiin 13-15.4. eli pari viikkoa sitten. Se on thaimaalaisten tärk...
Viime viikolla meidän vanhemmat tulivat lomalle luoksemme tänne Thaimaahan. Lapset olivat jo kovasti odotelleet mummin ja vaarin tuloa niinkuin me muutkin.Tässä kuvia heidän vierailustaan:The Mall:ss...
Perjantai-päivän vietimme Science Centressä. Se oli suuri tiedekeskus, jossa oli kaikenlaista kivaa erityisesti lapsille. He viihtyivätkin hyvin.Keskus oli jaettu moniin eri alueisiin mm. aistit, ään...
Universal Studios-teemapuisto avautui juuri sopivasti kuukausi sitten ja pääsimme näin ollen tutustumaan sen ihmeelliseen maailmaan. Puisto sijaitsee Sentosa-saarella ja on osa suurta Resorts World k...
Lähdimme perheenä käymään Singaporessa sillä meidän piti poistua maasta uusiaksemme viisumit. Meitä myös kiinnosti nähdä millainen maa Singapore on. Lensimme Bangkokista keskiviikko-aamuna 7.4. Lento...
Siirryimme asumaan Bangkokiin Thaisukolle 23.3. Lensimme Phuketista Bangkok Air-yhtiön lennolla. Tuntui haikealta lähteä Phuketista, mutta toisaalta sopeuduimme nopeasti Bangkokiin tuttuun paikkaan a...
5-vuotias EmmaEmma vastaanottamassa ensimmäisiä vieraita eli Willigien perhettäJuhlimaan saapuivat myös Waarnat ja IljannotJuhlapöytäEmma äitin ja uuden pehmolelun kanssaKaikki juhlimassa mukana olle...
Veljemme Henri oli odotettu vieras! Hän tuli viime viikon keskiviikkona meille 6päiväksi ja jatkoi tiistai-iltana matkaansa Vietnamiin, Kambodzaan ja Laosiin. Tapaamme seuraavan kerran Bangkokissa en...
Tässä kuvia edellisten viikkojen rantareissuilta:Kiipeilimme kallioilla Yanui-rannalla, hienot oli näkymätTsunami-muistomerkkejä Yanui-rannan kallioillaKasperin käsi ja ravun "käsi"Tällaisia meduusoj...
Kävimme Kallen, Kasperin ja Eevin kanssa tuollaisessa kivassa hyönteispaikassa keskiviikkona. Se sijaitsee melko lähellä kotiamme, Phuket Townin alueella. Sisäänpääsyliput maksoivat aikuisilta 300bah...
Kävimme Emman kanssa tiistaina James Bond-saarella. Meillä kävi hyvä tuuri, sillä pääsimme tekemään reissun suomalaisporukan mukana. Meitä oli kaikkiaan 11 henkilöä. Lähdimme matkaan heti aamusta. Kl...
Kävimme perjantaina Dinoparkissa, Lumikukka jäi Annin ja Emman hoitoon. Dino Park sijaitsee kata ja karon- rantojen välissä. Olin lukenut siitä jo Suomessa Phuketin nähtävyyksiä etsiessäni ja päätin,...
Koska olemme Thaimaassa, niin elämme monenlaisten ötököiden ja eläinten keskellä. Yleensä ne välttelevät ihmisiä (kuten mekin niitä) mutta aina välillä joku pikkuinen "eläinystävä" eksyy meidän kesku...
Lähdimme keskiviikkoaamuna Ya Nui:n rannalle, lähelle Nai Harnia. aivan Phuketin etelä-osaan. Saavuttuamme paikalle ihastuimme heti rannan tyhjyyteen ja rauhallisuuteen. Muutamia venäläisiä turisteja...
Kävimme sunnuntaina kivalla viikonlopputorilla. Sieltä löytyi paljon edullisia vaatteita ja lisäksi hieman "iltapalaa". Valitsimme myyntitiskiltä kokoelman viittä eri lajia ötököitä: vaaleita toukkia...
Arki on lähtenyt sujumaan hyvin täällä Phuketissa ja viihdymme jo ihan mukavasti. Toivottavasti sairastelukin loppuu vähäksi aikaa ja pääsemme oikein kunnolla nauttimaan olostamme!Phuketin kartta. Ta...
Löysimme hyvän talon Kathusta, Phuketista. Olemme siis vihdoinkin päässeet asettumaan paikoilleen. Lumikukka joutui keskiviikon ja tortain välisenä yönä sairaalaan laryngiitista johtuvien hengitysvai...
Tuntuu niin kotoisalta olla taas Thaimaassa. Olen nauttinut jokaisesta hetkestä heti alusta alkaen. Vaikka meidän lentomatkamme Thaimaahan oli täynnä vastoinkäymisiä, ne unohtuivat nopeasti.Lensimme ...
Tampereen linja-autoasemalla la 9.1.2010 lähdössä lentoasemalle Lensimme Emman kanssa Pariisin kautta Bangkokiin. Lentomatka kesti noin 16h. Helsingistä lähtevä Finnairin kone oli puoli tuntia myöhäs...
You are no longer following . Undo?