Lokakuun lopussa Taikinatiinun sivuilla kyseltiin yleisön toiveita marraskuun leipomusten suhteen. Ylivoimaiseksi suosikiksi nousivat rieskat, joita ei tästä huolimatta ole blogiin vieläkään ilmestyn...
Melkein julkkis!Tällä viikolla vietettävän kansallisen leipäviikon kunniaksi Taikinatiinu kutsuttiin YLEn Tampereen radion toimitukseen juttelemaan leivän leipomisesta, jihuu! Aamuisen jutustelun lom...
Se nätimpi limppu, jonka pinta ei räjähtänyt uunissa.Pakkasen perukoilta löytyi vielä pari purkkia viime syksyllä tehtyä omenasosetta äidin ja isän ompuista. Olen syksyn mittaan silmäillyt useampaaki...
Syksyn uusin ruokaherkkuni on punajuuri-aurajuustovuoka, nam! Punajuuresta lumoutuneena sitä piti sitten tietysti mennä änkeämään leipäänkin ja lopputulos oli kaikista epäilystä huolimatta oikein onn...
Tällaisia leipäherkkuja oli tarjolla elokuun häissämme, nämä ovat Kartanon fröökynöiden emännän Merja Tuominen-Gialitakin käsialaa.Blogini on ollut koko kesän hiljaiselolla, vaikka leipäkokeiluja onk...
Ruissämpylöiden kokeilu on ollut "tarttis tehä" -listalla jo pitkään, mutta pakastinta on pitänyt ensin tyhjentää edellisistäkin leipomuksista. Hyvä ohje ruissämpylöille löytyi Seitsäm...
Rullapullaleipä koko komeudessaan.Olen saanut yhden lempileipäkirjoistani (Taivaallista leipää) joululahjaksi äidiltäni. Kirjasta löytyy vojvodinalaisen murrettavan leivän ohje, jota äit...
Tässä jatkoa aamiaissämpylöille! Kellariranskalaisten taikinan voi valmistaa edellisenä iltana juuri ennen patjan ja peiton väliin kömpimistä. Sämpylät jätetään sen jälkeen jääkaappiin/kellari...
Knäckebröd!Palkitsin itseäni kandin kypsyysnäytteen jälkeen Kodin Ykkösen ostospyrähdyksellä. Matkaan tarttui amerikkalaisia mittoja ja piirakkapulikka. Himoitsin myös puista leipälapiota, mutt...
Ihan melkein leipiä, ainakin leipäsiä.Nämä skonssit pääsköön blogiin sillä verukkeella, että ova teeleipiä. Englantilaiset skonssit ovat mielestäni kuohkeampia ja mureampia kuin suomalaiset te...
Ei, se ei ole hampurilainen.Kuten kirjassa Afternoon Tea (Holm Gradvall & Forslin Milis, suom. Kaija Valkonen, Helsinki: Shildts 2002) todetaan, muffinssilla ja muffinssilla on eroa....
Pinnasta tuli monsterikraateri, mutta reiät on kohdallaan. Omista neuvostanihuolimatta en malttanut odottaa jäähtymistä vaan sisusta piti päästä näkemään hetikohta.Tämän lei...
Malli vähän lässähti, mutta maku oli kohdallaan!Kävin pääsiäislomalla kyläilemässä vanhempien luona, samalla pääsin selailemaan äidin lehtikätköjä. Tämä ohje on Kotilieden numerosta 1/20...
Tähän kun saisi vielä piimäjuustoa päälle, nams! Aamulehti uutisoi tänään lakon aiheuttamasta leipähamstrauksesta (täältä voi käydä lukemassa lisää aiheesta). Hamstraamisen sijaan nyt olisi lo...
Sponsored by Oivariini.Kandin ensimmäinen versio alkaa olla paketissa, joten kuukauden hiljaiselon jälkeen aikaa jää taas leipäkokeiluihinkin. Leipomisesta tuli mahtavien tuoksujen lisäksi hyvä...
Kaikenlaisia roskia taikinan seassa, mmmmm! Vapaapäivän kunniaksi tänään piti edistää keskeneräistä kandia aivonystyrät sauhuten. Leipäkirjoista on kuitenkin jäänyt niin monta uutta ohjetta mie...
Taikinatiinu goes BrödenbloggenAkateemisesta kirjakaupasta tarttui matkaan Jan Hedhin ruotsinkielinen leipäkirja Bröd och kaffebröd. Ensimmäisenä testiin pääsi vaalea leipä. Kirjan kuva lupasi suurih...
Pinnasta tuli kaunis. Voiko tämän helpompaa ja nopeampaa leipää enää ollakaan? Aineksetkin löytyvät niukastikin varustellun keittiön kaapista, sillä jauhot voi korvata vehnäjauhoilla/säm...
Suolainen laskiaispulla! Omnomnom.Kotona tehtyihin hamppareihin tulee himo! Tässä luottoreseptini jakoon, tämä ohje on laajennetun testikeittiön hyväksymä ja hehkuttama. Taikinan voi teh...
Tämmöst tuli. Näyttää ihan leivältä.HeartAndSoul kävi viime viikolla heittämässä haasteen vähähiilihydraattisesta leivästä -tässä tulos. Ohje on Karpin keittokirjasta ja löytyy sieltä ni...
Olemme tänä viikonloppuna lähdössä kyläilemään veljeni perheen luokse ja lupailin jo etukäteen tuliaisiksi leipää. Veljen toive oli "jotain saaristolaisleivän tyyppistä", joten saamansa pitää!...
Muhkut ja jytkyt. Vuokiin olisi riittänyt tosiaan ihan ripaus siemeniä, nyt niitä on leipien alaosa piukassa.Testikeittiöni on laajentunut työpaikalle -kiitos Annikan, jolle kiikutin tän...
Tällä ohjeella tulee jättimäisiä patonkeja! Itse käytin näissä sekä graham- että vehnäjauhoja, mutta pelkkiä vehnäjauhojakin voi käyttää. Tuunatumman version saa lisäämällä hieman rikottuja vehnänjyv...
Saan kotona lievää kuittailua mieheltäni aina kun kotiimme ilmestyy uusia kirjoja -hänestä hyllytilan loppuminen kesken on merkki siitä, että kirjahamstrausta täytyisi vähentää. Bongasin eilen Suomal...
Helppotekoinen ja kaunis leipä, ohje on siskoltani synttärilahjaksi saadusta kirjasta Leivo itse hyvää leipää.Taikina-annoksesta tulee kaksi lettileipää.50 g hiivaa8 dl vettä1,8 - 2,0 l neljän viljan...
Olen tehnyt focacciaa usealla eri reseptillä ja vaihtelevalla menestyksellä. Edellinen kokeilu jäi betoniletuksi eikä näyttänyt yhtään siltä, mitä reseptin herkkukuva lupaili. Tässä tähän mennessä om...
Tämä on yksi luottoresepteistäni, näitä leipiä olen tehnyt pastaruokien seuraksi. Ovat parhaimmillaan tuoreina, mutta kestävät pakastusta. Erinomaisia illanistujaisherkkuja! Alkuperäinen ohje löytyy ...
You are no longer following . Undo?