Agenttitarinamme on päättymässä eli siirrymme vähitellen vakoilutehtävistä takaisin ankeaan kotiarkeen. Sitä ennen olemme joutuneet mukaan uskomattomiin tapahtumasarjoihin, joista aikaisemmin emme on...
Joskus elämässä tarvitaan vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Uskokaa tai älkää, juuri niitä meillä on tänään ollut salaisessa tehtävässämme. Halusimme tarkkailla tilannetta mahdollisimman huomaamatto...
Uskokaa tai älkää, myös me lopetamme kaikenlaisen joutavanpäiväisen höpöttämisen, kun tapahtuu jotain hiljentävää. Tänään ei ole oikea aika vitsailla, joten pyrimme olemaan lyhytsanaisia ja asiallisi...
Apinan raivolla käymme tällä kertaa aiheemme kimmppuun. Olemme vallan sopivasti pukeutuneet tunnekuohumme mukaisesti eli Purjolla on marakattiliivihame, jonka kangas on varta vasten hankittu kangaska...
Jatkamme viime viikolla alkanutta salaista tehtäväämme, joka on osoittautunut huomattavasti vaikeammaksi kuin luulimme. Miettikää hetki, onnistuisiko teidän työpaikallenne salakuljettamaan kaksi nukk...
Tämän piti olla mukava ja leppoisa viikonloppu, jota olisimme viettäneet onnittelemalla ikääntyviä päivänsankareita. Toisin kävi, sillä jouduimme törkeän ryöstäjän viattomiksi uhreiksi. Muistanette v...
Me olemme tässä kaikessa hiljaisuudessa aloittaneet kesätyöt tai oikeastaan palkattoman työharjoittelun. Emme ole erityisemmin halunneet siitä haloota nostaa, koska kyseessä on ainakin aluksi vain pa...
Ensi yönä se sitten iskee, kevään ensimmäinen ukkonen. Ehdottomasti toivomme, että moinen myräkkä pysyttelisi meistä kaukana, sillä muistamme aivan liian hyvin edellisten kesien luonnonvoimien riehun...
Me saimme uuden puhelimen. Edellinen muuttui mykäksi eli ei suostunut sirisemään eikä kilisemään, viestien merkiksi hieman kilahteli, mutta muuten pysytteli hiljaa kuin kurkkuvaivainen urheiluselosta...
Äitienpäivä on taas heruttanut erilaiset päättäjät ja tutkijat lausumaan omia mielipiteitään naisen ja erityisesti äidin tehtävästä tässä yhteiskunnassa. Tärkein yhteinen ajatus on se, että naisen pa...
Vietimme kaksi tuntia yrittäen keksiä, miten ihmeessä kuvapalvelun saisi toimimaan. Emme keksineet. Siksi saatte edelleen ihailla näitä mustia kehyksiä. Ja koska olemme omasta mielestämme tuhlanneet ...
Meillä käy siivooja. Valitettavasti emme ole ikinä tavanneet häntä, sillä hän käy sattumalta juuri kerhopäivinä puunaamassa lattioita ja todennäköisesti aika lailla tuhahdellen imuroimassa villakoiri...
Otsikko on totisinta totta, joten jos aioitte ostaa uuden leningin kevään juhliin, olette valitettavasti myöhässä. Kävimme eilen mekko-ostoksilla (vaihteeksi ihmisten kokoa), ja monessa liikkeessä me...
Sitä nämä viime päivät ovat olleet, yhtä räpeltämistä. Meille on oikein selkeästi auennut, mitä tarkoittaa puolikuntoinen. Se on sellainen, joka istuu paikallaan ja puuskahtaa väsymyksestä jo pelkäst...
Me olemme saaneet aivastusvaivastuksen. Tismalleen emme ole varmoja, onko kyseessä perinteinen keväinen flunssa vai meille tähän asti kokonaan tuntematon eksoottinen siitepölyallergia. Joka tapaukses...
Riehakkaan kevään juhlan kunniaksi lakitimme elämämme ensimmäisen vappupuun. Näin teimme, koska meillä ei valitettavasti ole lähipiirissä yhtäkään patsasta, jonka päälakea suojata. Siksi valitsimme o...
Tänään on ollut mukavan tuulinen päivä. Me olemme viettäneet sen ulkoiluttamalla mattoja ja lennättelemällä leijoja. Matot viihtyivät varsin hyvin tuuletustelineellä, yksikään ei pyrkinyt karkuun tai...
Me olemme tänään saaneet muodikkaasti ilmaistuna palvelukokemuksen. Aikaisemmin olisi sanottu, että olemme asioineet virastossa, mutta nyt puhutaan paljon hienommista asioista. Kohtasimme omasta vapa...
Otsikolla viittaamme lumeen. Sitä ei kohta ole enää ollenkaan. Maasta putkahtelee kaikenlaisia vihreitä kasveja, joilla ei toistaiseksi ole mitään nimeä. Meidän pitää odottaa vähän aikaa, jotta saamm...
Me saimme kutsun. Tai siis kutsu tuli jo viikkoja sitten, mutta juhlat olivat tänään. Pukeuduimme parhaimpiimme eli roosanvärisiin taftileninkeihin, joissa pikanttina yksityiskohtana ovat puhvihihat ...
Olemme tapamme mukaan ajan hermolla ja pohdimme tänään takapihakanalaa, jollainen kuulemma on suorastaan muodikas hankinta juuri keväällä 2012. Erilaisia leikkimökiltä näyttäviä rakennelmia on tuloss...
Me saimme oikein kutsun muotinäytökseen. Emme tosin siksi kuin muut bloginpitäjät eli mainostaaksemme kyseisen puodin tuotteita vaan siksi, että meillä sattuu olemaan kanta-asiakaskortti. Emme siis j...
Takapihallemme on asettautunut järvi. Se on tullut siihen ihan jokamiehenoikeudella, mitään rakennuslupia tai muita se ei ole kysellyt. Eilen sitä ei vielä siellä ollut, mutta yön aikana se on salaka...
Kevät keikkuen ja vaakkuen tulevi eli vettä sataa ja naakat ovat ryhtyneet täyspäiväiseen pesimispuuhailuun, mikä merkitsee sitä, että piha näyttää välillä Hitchcockin kauhuelokuvan kulissientaustais...
Kuvassa meidän piti olla erittäin tiukkailmeisiä, sillä asiakin on vakava. Olemme tänään perin juurin huolestuneita kaikista kadonneista aikuisista. Emme kuitenkaan tarkoita itseltään ja hoitajiltaan...
Kuten huomaatte, maassa on lunta ja puussa on muutama nukke. Lisää lunta satoi iltapäivällä, joten innokkain kevät antaa vielä odottaa itseään. Aurinko sentään paistoi edes sen verran, että saatiin v...
Otsikon mukaisesti kohtasimme tänään ison ja äänekkään hanhiparven, joka oli asettunut pälvehtimään rinnepellon ainoaan lumettomaan länttiin. Valehtelematta lintuja oli neliötä kohti noin kolme, ja n...
Meillä on ollut viime päivät niin kiire, että emme ole ennättäneet edes kevätmasentumaan. Periaatteessa voisimme valitella uusiotalvea ja lumipyryjä, mutta niistä on ollut meille pelkkää iloa. Kaik...
Meillä virvottiin ja varvottii n oikein antaumuksella, joten kuvaankin saatiin mukaan vielä yksi koristeltu oksa eli vitsa. Pyydämme saada kiinnittää huomionne tuohon suloiseen vaaleanpunaiseen korist...
Tiedättekö sen tunteen, kun ensin on oikein isolla innolla odottanut jotain ja sitten kun se on tapahtunut, tuntuu kummallisen tyhjältä. Näin käy ihan joka joulu, mutta myös satunnaisesti pitkin vuot...
You are no longer following . Undo?