on Euroopan suurin ja maailman kolmanneksi tai neljänneksi (riippuen laskutavasta) suurin satama. Sen historia on vähintään yhtä komea kuin luvut, jotka kuvaavat sen kautta kulkevien tavaroiden määrä...
"kasvaa" täällä. Olen törmännyt ajan mittaan sekä taideteoksiin että ihmisiin, jotka ovat hymyilyttäneet ja ihmetyttäneet. Esittelen muutaman. Amsterdamissa on kesäisin katutaiteilijoita. Sam...
kunhan sitä tekee silloin kun on aikaa ja kärsivällisyyttä. Ja saavuttaa tavoitteensa. Ruokasooda-asiassa näin ei käynyt - en sitten löytänyt soodaa Tokosta (katso edellinen kirjoitus). Marokkolaisil...
etsintä tuotti tulosta, parin päivän etsiskelyn jälkeen... Suomessa on paljon liikkeitä, joissa myydään kaikkea jauhoista talvikenkiin ja makuupusseihin. Täällä on Suomea enemmän erikoisliikkeitä ja ...
huipentui eilen. Olimme siellä. Olen nähnyt Helsingin Pride -kulkueen lähdön pari vuotta sitten. Täytyy todeta, että ei tätä oikein voi siihen edes verrata... Sama tarkoitus, täysin eri puitteet. Jo...
muutaman päivän päästä. Pakkaamme itsemme, koiran ja tavarat autoon ja ajamme kuutisensataa kilometriä Saksan Travemündeen, josta lähtee lautta Helsinkiin. Automatkasta tulee mieleeni, että toivottai...
lähteä Amsterdamiin asioille. Muistin onneksi ajoissa, että viime ja tällä viikolla julkisen liikenteen työntekijät neuvottelivat edelleen johtonsa kanssa työehdoistaan ja päätyivät jälleen kerran ol...
ovat minusta mielenkiintoinen juttu. Minulla on niistä vain toisenkäden tietoa, mutta koska sain sen luotettavasta lähteestä, uskallan kertoa eteenpäin :-) Hääperinteet ovat osittain erilaiset kuin S...
on vähän kuin pakollinen juttu täällä asuessa. Tuntisin hukkaavani tilaisuuksia, jos en kävisi tutustumassa naapurimaihin. Esittelenkin nyt muutaman nähtävyyden Belgiasta. Lisätietoja löydät halutess...
Olen yrittänyt selvittää, minkälaista musiikkia Hollannissa tehdään tai on tehty. Kun kaupungilla kulkee, on selvää, minkälaista musiikkia täällä suositaan, mutta vaikeampi on saada selville, tehdään...
lastenelokuvaa nimeltään Mijn Avonturen door V. Swhcwrm eli V. Swchwrmin seikkailut. Kuulemma elokuvaan tulee täältä vain vilaus - jota tehdään pari päivää. Seuraan mielenkiinnolla tilannetta. Tänään...
Suomessa keväisissä merkeissä tänään :-) Me juhlimme eilen Kuningattarenpäivää - ja samalla tietysti Vappuakin. Täällä Koninginnedag on vuosittainen suuri juhla, jota vietetään suurin joukoin ja peru...
täällä. Tänäänkin takki on parasta jättää kotiin, muuten ulkona liikkuessa tulee kuuma. Eilen koirun kanssa lenkkeillessä totesin, että auringonpalvontakausikin on alkanut... Keväästä tässä muutama t...
vähän aikaa sitten Hollannissa. Siitä on keskusteltu täällä kovasti. Linkin kolumnisti miettii, eikö tuore nuori äiti osallistunut liikuntatunneille. Eikö kukaan huomannut hänen rintojensa tai vatsan...
kaupungin jälleen huomenna. Maratonin avajaiset olivat eilen, varsinainen koitos sunnuntaina. Siitä ne taas juoksevat, Erasmussillaltakin. Jo reilu viikko sitten ilmestyivät katukuvaan sunnuntaina pa...
ennakkoäänestyspäivät lähestyvät. Rotterdamissa Suomen vaalien äänestyspäivä on perjantaina. Silloin käymme taas piirtämässä merkkimme historiaan. Kuka ehdokas se olikaan, joka väitti, ettei sosiaali...
jatkui tähän päivään asti. Siksi täälläkin on ollut hiljaista. Isäntä soitti Rotterdamista äsken olevansa asentamassa TV:a ja tietokoneen verkkoasetuksia kohdalleen - minä olen Helsingissä. Viimeiset...
puolellatoista vuorokaudella, koska koiramme kuljetuslaatikko oli liian pieni. Jos kuljetat isompaa eläintä lentokoneella, lue aina ohjeet mieluiten kolmeen kertaan... Kumma juttu on se, että koirumm...
vielä viikon verran, ensin Helsingissä, sitten Rotterdamissa. Muuttomiehet puuhasivat asunnossamme keskiviikkona ja torstaina. Tavaramme laatikoissa. Materiaalinen elämämme mahtui reiluun 30 kuutioon...
Tänään soitin Työ- ja elinkeinotoimistoon, josta neuvottiin käymään Kelassa hakemassa täytetty lomake. Kelassa kuulin saaneeni väärää tietoa, lähdin ilma lomaketta. Soitin uudelleen TE-toimistoon, j...
eilen tuli kertausta asioista, mikä oli hyvä. Oli kuuntelemassa, vaikka suurin osahan siellä puhutusta koski Isäntää, joka on eri asemassa kohdemaassa kuin minä - minähän en lähde työkomennukselle. K...
onkin meillä monta. Muuttofirman ihmiset tulevat tänne kahtena päivänä - Isännän työnantaja järjestää niin, että itse ei tarvitse tavaroita pakkailla tai purkaakaan. Muuttofirma hoitaa sen. Vaikka ta...
tapasimme viimeistä kertaa ennen lähtöä toissapäivänä. Ravintolassa, jossa kävimme, oli tonttuja ja puu sisällä. Oli onneksi rauhallista ja saimme keskustella huutamatta. Sisareni on matkustamassa ta...
kävin kahdesti Työ- ja elinkeinotoimistossa, kerran Valtiokonttorissa, Kuntien Eläkevakuutuksessa, vakuutusyhtiön toimistossa ja ammattiliiton työttömyyskassassa. Sen lisäksi olen selvitellyt erinäis...
You are no longer following . Undo?