|
|
Romanikulttuuria aloittelijoille
0
Blogin tarkoitus on kertoa romanikulttuurista siitä tietämättömille ja kiinnostuneille. Blogin kirjoittaja on elänyt romaniyhteisössä likemmäs kymmenen vuotta ja sitten palannut juurilleen. Innoittui tekemään blogin lukuisten kysymysten saattelemana, ja huomasi, että tiedolle on kysyntää. Blogi kertoo asioista valtaväestön naisen silmin, ja kuitenkin pyrkii syvään puoluettomuuteen.
Tietoja bloggaajasta:
Sukupuoli nainen, iältään aikuinen. Kasvuympäristö etelän ja pohjoisen Suomen välillä, ei kuitenkaan Jyväskylässäkään. Ei lapsia, ei miestä, vain pari lemmikkiä, jotka eivät näyttele pääosaa tässä blogissa. Sinkku, kunnes toisin todistetaan. Pitää kirjoittamisesta ja lukemisesta, hyvästä seurasta, musiikista. Tykkää kokata ja leipoa, mutta valitettavasti näiden kahden mielipuuhan toteuttaminen jää varsin vähäiseksi tuntemattomasta syystä. Omaa paljon tuttavuuksia, mutta myös läheisiä ystäviä. Tykkää kuljeskella ympäriinsä, katsella maailmaa ja tehdä yllättäviä löytöjä jopa kotikaupungistaan, jonka luuli tuntevansa paremmin kuin omat taskunsa. Tykkää historiasta, rakastaa uusien kielien oppimista, haluaisi kovasti matkustella ja nähdä erilaisia ihmisiä, vieraita paikkoja ja kulttuureja. Kiinnostunut myös muotivirtauksista kuitenkaan kaikkea kirjaimellisesti ottamatta. Haluaisi kovasti ommella vaatteita itselleen, mutta ei pääse toteuttamaan tätä mielihaluaan ompelukoneen puuttumisen vuoksi. Ompelutaitokin Neidillä on vähän niin ja näin, mutta Neiti on vakaasti sitä mieltä, että aina voi oppia uutta. Koulunsa kaikin tavoin käynyt naisihminen, jolle kuitenkin elämänkoulu on tähän mennessä tarjonnut kaikista suurimman haasteen.
|