Koulu on pitänyt taas kiireisenä, mutta tällä kertaa kouluhommiin on kuulunut myös ompelua :) Eräällä kurssilla tehtävänämme oli suunnitella ja toteuttaa päiväkodissa jokin isompi juttu lapsille. Me ...
Tämä neliapila mekko minulla oli ollut ajatuksissa jo pitkään. Kun sain tämän lopulta tehtyä, niin lopputulos oli vieläkin ihanampi kuin olin kuvitellut ♥ ♥ Tykkään ihan hirveästi tästä punaisen ja v...
Innostuin ompelemaan tytölle ulkohousut. Nämä kankaat olen ostanut jo vuosia sitten muistaakseni Kangastukusta. Harmaa kangas ei riittänyt housuihin yksinään, joten kaveriksi limeä ulkoilukangasta. N...
Eilen nämä vaatteet lähtivät matkaamaan kohti kummipoikani perhettä. Seuraa hirveä läjä kuvia, joten toivottavasti jaksatte lukea loppuunsaakka :) Kummipoika täyttää pian puoli vuotta, joten omp...
Meillä on nyt menossa siirtyminen seuraavaan kokoon ja uutta vaatetta tarvitaan kipeästi. Laitoin juuri tytön pieniä vaatteita pois ja huppareitakin jäi vain muutama sopiva jäljelle. Sopivia housujak...
Minulla oli vielä jemmassa tätä ihanaa punahilkkaa. Ajattelin, että teenpä siitä jotain kivaa kesää varten ja niin syntyi lyhythihainen tunika/mekko. Taas lähdin yhdistämään tähän kankaaseen punaista...
Tein jo joku aika sitten tytölle tällaisen paremman takin kauppa- ja kyläilyreissuja varten. Takki on ommeltu vanhasta kirpparilta löytyneestä täkistä. Täkki oli jo aika ohueksi kulunut ja muutenkin ...
Kylläpä taas vierähti aikaa edellisestä päivityksestä. Pääsiäisloman myötä sai hetken aikaa hengähtää ja tuli inspiraatio tehdä jotain pääsiäiskoristetta.Tämä on ensimmäinen ikinä tekemäni Tild...
Ensinnäkin iso kiitos kaikista ihanista kommenteista joita olette jättäneet tekemästäni puusta, niitä on ollut ihana lukea :) Seuraavaksi muutamia neuleita.Vihdoin sain toteutettua tämän monta vuotta...
Tytölle uusi mekko ilman mitään erikoisuuksia, jotta ihana kangas pääsee oikeuksiinsa. Parantelin hieman edellisen mekon kaavaa kaventamalla helmaa ja hihaa. Hihan kangas on muistaakseni Myllymu...
Lisää tytön huoneen sisustusta. Tänään sain viimein valmiiksi tämän tekeillä olleen puun. Olen monesti ihaillut mekkotehdas-blogissa esiteltyä puuta ja nyt kun meillä on omistusasunto, en voinut olla...
Eurokankaan vaaleanpunaisesta joustofroteesta mekko. Eteen aplikoitui kukkaa haisteleva hiirulainen.Hihan resorit on kierrätetty vanhasta vauvan paidasta. Kaavana käytin Mamu Designin Nikeä. Kavensin...
Olen jo pitkään haaveillut tekeväni tytön huoneeseen sohvan vanhasta pinnasängystä. Jossain vaiheessa koitin katsella käytettyjä pinnasänkyjä kirppareilta, mutta hinnat olivat aika korkeita, joten jä...
Olen koittanut vähän sisustaa tytön huonetta ja viimein sain tämän jo syksyllä aloitetun päiväpeiton valmiiksi.Päiväpeitossa on mm. amy butler, tilda ja marimekko kankaita, sekä muita sekalaisia.Tytö...
Vieläpä ehdin jotain tehdä tälle vuodelle. Omalle tytölle syntyi TILKKU-ETANA. Mielessä on myös muita tilkku eläimiä, joten jatkoa varmaan seuraa.Tilkuista tekemällä aplikaatioihin saa kivasti värikk...
Tämä vauvalahja on annettu jo lokakuussa, mutta nyt vasta muistin sen blogata. Ruskea sydän velour oli ainut kangas varastoissani, josta voi jotain pojallekin tehdä. Nyt pitäisi varmaan alkaa opetell...
Mummin lahjoittamat villaiset makuupussit päätyivät uusiokäyttöön ja näin aluksi syntyi lammas niskatyyny. Kuinkahan onnistuisi värjätä tuollaista villaa? Olisi hauska tehdä myös muun värisiä lampait...
En millään voinut vastustaa tätä nordic forest velouria, kun sitä livenä kaupassa näin. Jotain piti myös pukinkonttiin tehdä. Ihanalle kummipojalle valmistui pöksyt ja body setti. Body on omalla kaav...
Nyt on jouluvalmistelut tehty ja on aika alkaa nauttia joulun rauhasta ja rakkaiden ihmisten seurasta.Näiden neulovien saunatonttujen myötä toivottelen teille oikein ihanaa ja rauhallista joulua sekä...
Edellisestä bloggauksesta on kulunut jo aivan luvattoman pitkä aika. Puolustukseksi voin kertoa, että meillä oli todella kiireinen kesä. Ostimme keväällä rivitalo-asunnon, jonka remontoimme lattiasta...
Pitkästä aikaa sain taas jotain tänne laitettua. Jotain olen aina välillä saanut aikaiseksi, mutta tuntuu ettei tässä koneella ehdi sen vertaa istumaan, että ehtisi päivittää blogia. Harmittavan vähä...
Eräs lukija otti minuun sähköpostilla yhteyttä jokin aika sitten ja kysyi ehtisinkö tehdä hänelle samanlaisen kassin kuin arvontapalkintona oli. Hän kävi itse valitsemassa ja ostamassa kankaan ja läh...
Hiihtolomalla käytiin Etelä-Suomessa tuttujen luona kyläilemässä ja jotain tuli tehtyä viemisiksi.Tein ystäväni tytölle hernepusseja, joissa lukee hänen nimensä ja niille säilytyspussin. Moni varmaan...
Ehdin suorittamaan arvonnan vasta tänään, koska eilinen piti lukea tenttiin. Halusin suorittaa arvonnan ihan perinteisellä lappusysteemillä, koska jotenkin siinä on enemmän jännitystä ja tunnelmaa.Ty...
Nyt pistetään käyntiin blogini ensimmäinen arvonta. Kun vuosi sitten aloitin tämän blogin, minua jännitti ihan hirveästi tuleekohan kukaan ikinä lukemaan tätä. Kivasti te olette kuitenkin tienne tänn...
Nykyään ehtii neuloa vaikka mitä, nimittäin luennot on erittäin käteviä siihen tarkoitukseen :) Kunhan on vain tarpeeksi yksinkertainen malli, että pystyy keskittymään myös opetukseen. Siskolle valmi...
Mulla on kangaskaapin laihdutuskuuri menossa. Tämänkin kankaan olen ostanut Aadan ollessa ihan pieni. En sitten enää tykännyt väristä ja siellä se on lojunut laatikoissa kaikki nämä vuodet. Nyt pääti...
Meillä asuu pieni kissafani, ainakin siitä päätellen, että parasta on kissaa leikkiminen ja kissat on kuulemma niin söpöjä. Inspiroiduin tästä niin kovasti, että halusin tehdä samalla idealla kissaka...
Montaa joululahjaa en tänä vuonna ehtinyt tekemään, mutta jotain pientä kuitenkin. Ystävän tyttöä lahjoin muutamalla mekolla.Ensimmäisenä mekkona syntyi Herra Hakkarainen. Tiesin että perheessä tykät...
Kun näin Lastenmetsolalla tästä kankaasta tehtyjä mekkoja niin ajattelin, että tulisipa tuota kangasta myyntiinkin. Ilokseni sitä tulikin sitten. Heti kävin palan ostamassa, vaikka aika suolainen hin...
You are no longer following . Undo?