Kevään korvalla sain houkuttelevan kutsun tutustua kahteen Helsingin edustan saariravintolaan. Tutustumiskierros alkoi Etelärannan ravintola Palacesta ja jatkui veneellä Särkän saarelle ja Liuskasaar...
Tuore leipä on niin hyvää! Tämän leivän tuoreus on taattua muutamaksi päiväksi kuumajuuren ansiosta. Kuumajuuri on ikäänkuin tuorepuuro, joka jäähdytetään ja jätetään tekeytymään. Näin leivotusta lei...
Jo pari viikkoa sitten käynnistyi Hävikistä herkuksi-kampanja. Oikein lempiaiheeni: ei mitään ruokaa hukkaan, säästäväinen kun olen. Hedelmiä syödään meillä paljon. Joskus, jos porukka ei olekaan kot...
Munakoiso on täyttävää herkkua. Uunissa paahdetuista munakoisoista ja herkkusienistä kokoan tänään vappupöytään ruokaisan salaatin keitetyn ohran kanssa. Lisään lopuksi tomaatteja, fetaa ja paljon mi...
En voinut vastustaa kaupassa parsanippuja. Tein parsoista alkuruokakeiton, joka ihanasti herätteli makunystyröitä. Maistui muuten myös kylmänä.Parsakeitto 3–4:lle500 g vihreää parsaa1 sipuli1 rkl voi...
Aurinkoista kevätpäivää ja isäni syntymäpäivää juhlistivat nämä herkulliset kuppikakut. Joka kesä pakastan muutaman rasian viinimarjaterttuja ja ne pääsivät koristamaan osaa näistä kakkusista. Yksink...
Tuhannesti kiitän onnitteluista! Kiitän ihan kaikkia täällä kävijöitä! Ilman teitä olisi hassua tänne kirjoitella ja laitella kuvia, joten ilman teitä kirjaakaan tuskin olisi.Takatalvihan se tuli ja ...
On se uskottava, se on nyt tässä – uunituore kirjani. Aika hassu tunne, jotenkin epätodellinen. Kaikki sai alkunsa vähän yli vuosi sitten, kun Saaripalstan Saila, joka on kirjoittanut Oman pihan suun...
En lainkaan muistanut miltä tuore kumkvatti maistuu. Nyt niitä on kaupoissakin, mutta minä sain työkaveriltani maistiaisia suoraan Espanjasta. Sain myös purkillisen itsekeitettyä kumkvattihilloa ja v...
Muistatko ensimmäiset leipomasi teeleivät? Minä muistan ainakin sen, että ensimmäisen kerran niitä leivottuani, leipäsiä ilmestyi koriin aika tiuhaan. Teeleivät ovat itse asiassa loistava keksintö. N...
Luulliset broilerit ovat maukkaita, kun ne saavat rauhassa muhia uunin lämmössä. Teen broilereista usein kahta eri versiota samalla uunin lämmittämisellä. Seuraavaksi päiväksi on mukavasti ruoka valm...
Välillä kaipaan lempeästi lämmittävää ja mausteista ruokaa, silloin teen tätä keittoa. Punaiset linssit muuttuvat keitettäessä kellertäviksi, mutta tomaattien ja porkkanan ansiosta keitosta tulee syv...
Pataruoat ovat talvella niin käteviä. Padan muhiessa liedellä, ehtii hiihtää tai ulkoilla pitkän lenkin. On mukava palata kotiin, kun ruoka on valmiina vain lisuketta vailla. Tein edellisellä kerrall...
Suklaateema jatkuu. Pikkuleipiä meillä leivotaan aika usein, en minä, mutta tyttäreni. Nämä pikkuleivät eivät ole liian makeita, joten sopivat hyvin aikuiseenkin makuun – erityisesti kahvin kanssa.Oh...
Tämä taivaallisen hyvä suklaapaistos kruunasi juuri aterian. Vuoan pohjalle asettelin päärynöitä, päälle levitin kakkutaikinaa, pinnalle ripottelin kaakao-sokeriseosta ja lopuksi hulautin kuumaa, kah...
Talvipakkasilla pataruoat maistuvat erityisen hyviltä. Tässä kalapadassa on jo lupaus kesästä, sillä maustoin sen runsailla yrteillä. Kalapataan laitan yleensä muutamaa eri kalalajia toistensa makuja...
Pikkutyttönä pidin mahdottomasti ruispuurosta, joka tehtiin ruisjauhoista, mutta ihan ylivertaista oli ruispuuro, jossa oli puolukoita mukana. Tämä ruispuolukkapuuro valmistuu kätevästi uunissa. Mitä...
Letut ovat mielestäni ihan parhaita hillon kanssa, tosin mikään ei voita ranskalaisia Crêpes Suzetteja, mutta joskus on kiva tehdä lettuja myös suolaisella täytteellä. Tämä ohje on vanha. Olen ...
Nyt on hyvä aika käyttää syksyn satoa. Otin sienipurnukkani esille, liottelin syksyllä kuivattamiani tatteja ja valmistin niistä ihanaa keittoa. Ohjeissa usein kehotetaan käyttämään sienten liotusves...
Oi miten piristävää aloittaa aamu sitrushedelmillä - grillatuilla greipeillä. Saan jo seurakseni yhden käännytetyn. Jouduin ennen nimittäin syömään greippejä ihan yksikseni.Grillatut greipit (4:lle)2...
Jos pikkuleipärasian pohjalla on vielä pipareita, ja kätköissä valkosuklaata, näitä makeisia kannattaa kokeilla. Mielestäni kaikki valkosuklainen on yltiömakeaa, joten siihen pitää varautuman. Yksi p...
Olen usein keittänyt uuden vuoden aattoillaksi lihalientä. Mielikuvissani värjöttelen ulkona rakettisateessa ja odotan pääsyä sisälle hörppimään kuumaa lientä. Pakkasista ei kyllä taida olla pelkoa t...
Suklaatryffelit(noin25 kpl)200g tummaa suklaata1dl kermaa1rkl siirappia½tl kanelia1rkl pehmeää voita(Täytteeksipähkinöitä)Pal oittelesuklaa tasakokoisiksi paloiksi.Lämmitäkermaa, siirappia ja kanelia ...
Olen monena jouluna valmistanut kauniin väristä ja herkulliselta maistuvaa paistettua punakaalia. Isossa paistinpannussa tai wokkipannussa tämä lisuke valmistuu 10 minuutissa. Paistettu kaali s...
Joskus on ihan pakko saada silliä - juhannuksena ja jouluna ainakin. Yön pikkutunteina suolapalaksi ruisleipää ja silliä, ah! Kerran ostin kevytsuolattua silliä luullen sen tietenkin olevan kevyesti ...
Innostukseni ruoanlaittoon ja leipomiseen alkoi jo pienenä tyttönä, kun sain lahjaksi hienon vaihekuvilla piirroskuvitetun lasten keittokirjan. Väsäsin myös omatekoisia reseptivihkoja, jotka kuvitin ...
Kaalipiirakkaa oli usein tarjolla lapsuuden kodissani. Mummini Viipurilaisella reseptillä se on ihan parasta. Pikkuisen vain muutin reseptiä käyttämällä vehnäjauhojen tilalla hiivaleipäjauhoja ja äit...
Marrasjuureksia kokkaillaan nyt monessa keittiössä Uuden Mustan mahtavan juureshaasteen myötä. Seuraavaksi on vuorossa suursuosikkini palsternakka, mutta valitettavasti ei minun keittiössäni. Ideoita...
Kun on kiireisiä päiviä, teen pika pikaa jotain helppoa. Syksyn kasvikset muuntuvat sukkelasti värikkääksi wokiksi. Kasvisten esikäsittelyyn menee kyllä hetki aikaa, mutta kypsennykseen vain muutama ...
Rapeapohjainen, samettisen pehmeätäytteinen kurpitsapiirakka kuuluu syksyyni. Se voisi oikeastaan kuulua jouluunikin, sillä piirakassa on samoja mausteita kuin piparkakuissa. Voisin kuvitella piiraka...
You are no longer following . Undo?