Pojan ollessa 5kk ikäinen huomasin Semperin ruotsinkielisillä sivuilla, että Ruotsissa myydään sellaisia vauvoille tarkoitettuja mehuja, jotka sopisivat 4kk iästä lähtien. Kirjoittelin niistä tuolloi...
Meillä oli tänään aika varattuna neuvolaan, jotta laitettaisiin Stavroksell e se AB-hepatiittirokote. Alexi vei pojan rokotettavaksi. Mun oli tarkoitus sillä välin vähän siistiä kotia, mutta en m...
Tänään on ollut ihan extra kiva päivä. Aamusta sovittiin Stavroksen kummitädin kanssa, että mentäisiin Aurinkolahden rannalle vähän kahvittelemaan ja muuten vaan viettämään aikaa. Ilma oli vähän pilv...
Ei ne "vastoinkäymiset" nyt sitten vaan millään näytä loppuvan. Aamulla heräsin siihen, että mun silmä rähmi ihan mielettömästi. Peilistä kun kävin katsomassa kyynelkanava ja koko silmänurkka...
Maanantaina Alexi meni ihan normaalisti töihin sairasloman jälkeen. Työpäivän lopussa sille tuli tosi huonovointinen olo. Olo kuulemma tuntui kuumeiselta ja sekavalta. Maanantaina kuitenkin vietettii...
Tässä olisi nyt tämän kakun resepti jos joku haluaa vaikka tehdä. Kakku sai paljon kehuja, joten olen kyllä tosi iloinen että onnistuin saamaan tästä niin hyvän makuisen. Ohjeet on otettu ympäri nett...
Tänään sitten oli se mun pikkusiskon kauan odottama suuri päivä. 18 vuotta tuli täyteen. Äiti vei aamusta Issun kosmetologille, joka hoiti siskon kulmat kuntoon ja värjäsi ripset. Oltiin sovittu...
Eilen iltapäivästä haettiin ensimmäisen kerran tänä vuonna pyörät kellarista ja ajeltiin mummukalle istumaan iltaa. Tarkoitus oli vaan olla vähän aikaa, mutta kotona oltiinkin vasta klo 21:30.Tänään ...
Eilen käytiin vähän kiertelemässä Itiksessä. Meillä oli ihan suunnitelma liittyen mun siskon maanantaina oleviin 18v. synttäreihin, mutta niistä sitten maanantaina lisää.Kierrellessä Itistä päädyttii...
Eilen päivällä huomattiin, että Stavroksen toinen silmä rähmi aika paljon. Päätettiin varata heti lääkärille aika, koska silmä näytti olevan tulehtunut. Cecilialla oli tosiaan viime viikolla silmätul...
Siis tänään on niin sellainen veto pois olo. Tuntuu, että voisin vaan nukkua koko päivän. Eilen katsottiin Alexin kanssa telkkarista The Patriot -leffa, joka kesti yli 3 tuntia. Nukkumaan olisi tehny...
Aamupäivästä suunnattiin pitkästä aikaa leikkipuistolle. Stavros ei ole oikein päässyt kunnolla ulos leikkimään nyt pariin viikkoon. Meidän ainut ulkoilu on ollut oikeastaan kävely autolle ja autosta...
Heips. Täällä ollaan taas. Oon pitänyt vähän taukoa kirjoittamisesta (huimat 4 päivää), koska ei ole ollut oikein innostusta kirjoittaa. Mun äiti pääsi eilen sairaalasta pois. Se oli siellä kaiken ka...
Pari päivää sitten puhelimeni ilmoitti, että olin saanut sähköpostia. Olin tuolloin pysähtyneenä liikennevaloihin autossa. Olin tulossa sairaalalta. Päätin äkkiä vilkaista viestiä. Olin kuin puulla p...
Aamusta Alexi textas mulle, että lääkäri oli ilmoittanut sen pääsevän tänään kotiin. Potilaita oli tulossa sen verran monta samaiselle osastolle ja Alexi alkoi olemaan jo aika hyvässä kunnossa niin s...
Saa nähdä millainen tästä teksistä oikein tulee. Ajatus ei oikein kulje. Alexi on edelleen sairaalassa. Sillä tosiaan leikattiin tulehtunut umpilisäke toissapäivänä (perjantaina). Lisäke oli tosiaan ...
Äänestä ehdotustani Jotexin Sisusta huone - kilpailussa!
Täytyi tulla vähän kirjoittelemaan, että saan ajatuksia vähän muualle tai no tuun kirjoittamaan siitä mitä en niin haluaisi ajatella.Toissa iltana Alexilla alkoi yhtäkkiä ihan kamalan kova vatsakipu....
Eilen meillä aloitettiin kohti vaipattomuutta treeni ihan kunnolla. Aikaisemmin oon istuttanut Stavrosta potalle aina välillä, mutta ei siitä oo tullut oikein mitään. Joko poika nousee siitä ylö...
Sain Elisalta ja Maijulta Hyvän mielen haasteen. Haasteessa pitää kertoa itselle hyvää mieltä tuottavista asioista (10 kpl). Sen jälkeen haastetta eteenpäin 5 bloggaajalle! K...
Aamupäivästä Alexi ehdotti, että mentäisiin kävelemään Aurinkolahden rannalle. Ulkona oli tosi ihana ilma. Aurinko paistoi, mutta aika ajoin tuuli aika kovaa. Mä en olisi millään jaksanut lähteä vähi...
Eilen juhlittiin vappua. Oltiin kutsuttu Stavroksen "pummitäti-Linda" meille juhlimaan. Suunnitelmissa oli avata pullo kuohuvaa ja tehdä pizzaa tai no Alexi oli lupautunut tekemään meille piz...
Tänään oli pakko mennä käymään ruokakaupassa. Oli pakko ostaa Vapuksi vähän ruokaa. Huomenna Stavroksen kummitäti olisi tulossa meille viettämään Vappua ja ajateltiin tehdä pizzaa. Kaupasta lähti muk...
Aamulla mittasin pojan lämmön ja se oli 37,6 eli vähän lämpöä, mutta ei niinkään kuumetta enään. Aamupalan jälkeen (joka ei kyllä pojalle maistunut) lähdettiin kaupassa käymään. Käytiin ostamassa väh...
Eilinen päivä oli sateinen. Koko päivä oli harmaa ja vettä tuli kokoajan. Alexilla oli neljäs vapaapäivä putkeen (ja viimeinen). Puettiin sateen pitävät vaatteet ja lähdettiin koko perhe talsimaan po...
Tänään on kyl ollut paljon tekemistä. Aamulla herättiin vähän ennen klo 9 ja alettiin melkein heti tekemään aamuvalmisteluja, koska meillä oli klo 11. varattu aika meidän terveydenhoitajalle niitä ro...
Ihana päästä vähän istumaan. Tänään oon nimittäin melkein koko päivän ollut liikkeessä. Koko päivä tullut siivottua. Aamulla aloitin parvekkeen pesulla, jonka sainkin tänään kesä kuntoon. Meillä on a...
Eilen illalla tajusin, että huomenna olisi jo perjantai. Mun olisi haettava terveysasemalta ne meidän reseptit niihin hepatiitti rokotteisiin, kun meillä olisi rokotus aika maanantaina.Tänään sitten ...
Viime yö oli piiitkästä aikaa tosi seko. Laitoin Stavroksen nukkumaan pikkuisen ennen 21. Poitsu nukahti ihan hyvin ja me alettiin katsomaan Alexin kanssa Helsingin herraa. Ohjelman jälkeen mä painui...
You are no longer following . Undo?