Tein synttärilahjaksi hirvimiehelle pienen kakun.Kakun välissä persikka täyte.
Nälkloukan kyläkoti järjesti äitienpäivälounaan ja sain kunnian tehdä kakun kyseiseen juhlaan. Kakku on tehty kääretorttupohjista 3 kpl. Täytteenä mustikkamousse. Koristekukat sokerimassaa ja koriste...
Koristeet ovat sokerimassaa. Alle laitoin pahvin tueksi ja jos haluaa säästää koristeen sen voi laittaa pahvin kanssa kakun päälle ettei koriste sula tai sitä voi käyttää ilman pahvia jos haluaa. Kor...
Tein tytölle toisen kakun minkä hän tarjoili kotona kavereille. Kuvassa lukon kettu. Täytteenä vadelma.
Tein tytölle kouluun viemisiksi kakkua. Viime viikolla hän täytti vuosia mutta viikolla on niin hankala tehdä kun päivät menee töissä. pääsiäisenä oli aikaa väsätä. Tää oli taas niitä kakkuja et kaik...
10.3 2012 sanoivat tahdon ANNE & KARI ja heille sain kunnian tehdä hääkakun. Kakussa täytteenä appelsiinimousse. Koristeet toiveesta. OIKEIN PALJON ONNEA VASTAVIHITYLLE NUORELLE PARILLE.
Käytiin kylässä ja sinne vein tuliaisina laskiaispullia. Täytin pullat kylässä. Sisältää mansikkahilloa ja kermavaahtoa.
Saan kunnian tehdä hääkakun maaliskuussa ja pääkoristeen tein jo valmiiksi. Tällainen siitä tuli. Aihe on asiakkaan toiveesta.
PIENI POIKA SAI TÄNÄÄN 8.1 .2012 NIMEN RAMI OLAVI . MINÄ JA MIEHENI SAIMME OLLA MUKANA KASTEESSA KUMMIN OMINAISUUDESSA. Pienelle pojalle tein kakun tennareiden alle ja tällainen siitä tuli. OIKEIN...
Nämä on niin helppoja tehdä ja siksi niitä voi tehdä ihan sillai yhtäkkiselttään. tietysti myös hyviä. ohje on pirkan lehtisestä mitä saa k-kaupoista joka kuukausi. 3 dl hiivaleipäjauhoja 1 dl kaur...
Tein pienelle pojalle tällaiset tennrit kakkua koristamaa. Ohje ja kaavat löytyy täältä. ebetys.com/blog/2681233/tennar iohje/.Nämä oli aika helpot tehdä.
Oikein hyvää ja rauhallista joulun aikaa kaikille.
Kummitytölle tein kakun jossa pikkumyy .Hän on tosi muumi fani. Kakussa mustikka täyte.
Tein alla olevalle kuvalle hyydyke kakun,joka tosin meni pieleen ,kun laitoin liian vähän liivatteita. Siksi ei kakusta ole kuvaa. Laitan täyte ohjeen tähän.Tein täytteen tuplana ja laitoin vaan 2 li...
Viime jouluksi tein samalla tyylillä koristeen ja havaitsin sen niin hyväksi et päätin tehdä toisenkin,mut vaan eri kuvalla. Ompas tullu epäselvä.täst alemmasta kuvasta.
Siinä se taas tuo halloween meni ja juhlien merkeissä. Lasten halloweenit oli jo aikaisemmin ja siitäkin laitan nyt vasta kuvan.Tarjottavaa oli tietty muutakin kuin kakkua mut niistä ei ole kuvia ,ku...
2dl kuohukermaa 3 mars patukkaa 2 dl flora vispiä prk vanilijrahkaa 4 liivatetta 2 rkl vettä Sulata mars patukat kuohukermassa liedellä mieluiten vuorokautta ennen täyteen tekoa. Laita liivatteet lik...
Viikonlopuksi tein kaksi kakkua. Toinen meni siskoni likal synttäri kakuksi. Toinen kakku jäi kotiin vieraille tarjottavaksi. Molemmissa kakuissa täytteenä vadelma mousse ja mansikka mousse. Tämä kak...
Olen jo kauan haaveillu yleiskoneesta ja vihdoinkin selleaisen sain.
Tässä vinkkejä kakkukuvan tekoon. Eli tarvikkeet olis seuraavan laiset. Kaulin,sokerimassa tai jokin muu massa,tomusokeriaja sihti jolla saa kokkareet pois,,leivinpaperi, jokin teräväpäinen esim: ky...
Eipä ole tullu tehtyy kakkuja pitkään aikaan, kun ei viitti harjoitella kotioloihin.Nyt oli kuitenkin tilaisuus taas tehdä ,kun vanhempi likka päätti mennä kihloihin. Täytteenä kakussa mansikkaa ja ...
MANSIKKAA JA MUSTIKKAHILLOA 2 prk flora vispia 1 prk rahkaa ½ prk maustamaton tuorejuusto 2 dl mansikka survosta 1 dl mustikka hilloa 7 liivatetta Laita liivatteet likoomaan kylmään veteen. Vaahdota ...
Piti laittaa kuva arpajais palkinnosta. Tällainen paketti meni sipulille. Oli ilo lukea että paketti oli mieluinen. meillä päin kun on tuo valikoima aika rajallinen joka kaupassa. Paketissa oli. - li...
Lauantaina oli pyhärannassa keskikesän kohahdus. tori meininkiä,arvontaa ja kaikkea muuta sellaista. Sain tehdä arpajais palkinnoksi kakun ja tein sitten viellä pelkän koristeenkin. Kakku on noin 20 ...
Arvonta on suoritettu ja voittaja on sipuli. voittajaan on otettu yhteyttä s-postilla. sipuli kirjoitti 16.06.2011 ONNEA! :) seurailen blogiasi jatkossakin
Arvontaan osallistuminen on nyt siis päättynyt ja voittajaan otan yhteyttä s-postin kautta. OIKEIN PALJON KIITOKSIA KAIKILLE OSALLISTUJILLE. HYVÄÄ KESÄÄ JA OIKEIN RAUHALLISTA JUHANNUSTA.
Piirakkaa. Ohje on ullanunelmalta tulleesta mangneetista jossa on omenapiirakan ohje ja sovelsin sen raparperille sopivaksi. Olen samalla ohjeella tehnyt myös mustikkapiirakan. 200g voita 1½dl sokeri...
Huomasin juuri että blogini on täyttänyt jo 1.v. Eli se olisi tämän blogin ensimmäinen arvonta ja osallistuminen helppoa. jätä vai kommentti ja se on siinä. Arvonta päättyy 22.6-11 klo:16.00 muistaka...
Lauantaina 4.6 vanhempi tyttöni sai peruskoulun päätökseen ja tästä lähtee opiskelu muissa opinajoissa. Juhlia tietenkin täytyi ja kakkuja tehdä. Tämä kakku on tytön valin...
SIIS MIHIN ON KAIKKI KUVAT JOUTUNU OSAISIKO JOKU NEUVOA?
You are no longer following . Undo?