Hei taas!Tänään oli viimeinen päivä pakollista harjoittelua. Tämän viikon olen viettänyt anestesiologien opissa. Viime viikko kului vakuutuslääketieteen luennoilla ja kaksi sitä edeltävää kirurgialla...
Täältä lyhyeltä luovalta tauoltani heti huutelen. Joku epäonninen oli tänään päätynyt blogiini googlen kautta hakusanoilla "suurin ja kaunein rinnat sex". Mahtoi raukka pettyä. Piti oikein ta...
Yksi tentti napsahti sittenkin vielä suoritettavaksi kevään aikana. Tämän lisäksi olen puurtanut pari edellistä viikonloppua Meikussa suorittamassa rästihommia, jotta saan niistä merkinnät ennen kesä...
Takana on kaksi antoisaa viikkoa sisätautien harjoittelua. Meitä opiskelijoita oli sijoitettu tämän kyseisen sairaalan sisätautiosastolle neljä. Käytännössä touhusimme pareittain, toiset polikli...
Laiskottaa, blogin ja kaiken muunkin suhteen. Tämän ja edellisen viikon olen viettänyt sisätautien harjoittelussa ja matka harjoittelupaikkaan on pitkä, eli takana (ja edessä) on aikaisia aamuja ja l...
Juuri, kun pääsin sanomasta...Voi olla, ettei ratikkajuttu kuitenkaan onnistu. Harmittaa.No, ei tämä elämä, eivätkä ne häätkään, tähän kaadu. Ja tämä ainakin piristää...
Speksitouhujen väistyttyä olen taas päässyt häävalmistelujen pariin. Tein itselleni listan asioista, jotka pitää päättää, hoitaa, varata ja hommata. Toki minulla on ollut jo lista, mutta tähän listaa...
...toivottaa hyvää pääsiäistä!kuva täältäMe vietimme loman mökillä, saunoen ja vähän pääsiäismuniakin maalaten. Kissat pitkästä aikaa pääsivät ulos toteuttamaan itseään. Harmi vaan toiselle tuli virt...
Onnellinen olo, ihan ilman erityistä syytä...♥Eliza Bed! Bed! I couldnt go to bed! My heads too light to try to set it down! Sleep! Sleep! I couldnt sleep tonight. Not for all the jewels in the crown...
Jee, silmätautikurssin ryhmäopetukset ohi ja kevään viimeistä(?) tenttiahdinkoa viedään! Silmätaudit - ronklaamista ja ällöjä kuvia... Muuten en ole ollut ollenkaan herkkä kuville lääkiksen aikana, j...
Suurin osa ikäisistäni lääkiksen ulkopuolisista ystävistä, on täysin erilaisessa elämäntilanteessa, kuin missä itse olen tällä hetkellä. Lähes kaikki heistä ovat vakituisesti työelämässä, joku harva ...
Takana on vauhdikas ja ratkiriemukas speksikiertue, taskussa hyviä muistoja ihanista ihmisistä, hulluista tempauksista ja esitysten huumasta. Eilen yöllä palasimme kiertueelta ja tänään aamulla raaha...
Paperit levällään pitkin pöytiä, vaatteita tuolien nojilla, tiskit epämääräisessä kasassa tiskipöydällä? Kouluhommia rästissä? Miljoona muuta hoidettavaa asiaa hartioita painamassa, muttei minkäänlai...
Tenttiin lukiessa taustamusiikki ei saa olla liian huomiota herättävää. Useimmiten luen täysin ilman musiikkia, mutta joskus kaipaan taustalle jotain, joka kasaa loput harhailevat ajatukset ja antaa ...
Pikainen koulukuulumispäivitys...Viime viikolla oli anestesiologian luentoviikko, jonka päätteeksi perjantaina tentti. Tutustuimme mm. kivun hoitoon tarkemmin, hengitys- ja verenkiertovajauksessa ole...
Äiti-blogeissa on kiertänyt Vuoden mutsi -palkinto, joka on arvatenkin lähtöisin Vuoden mutsi -nimisestä blogista. Itse en ole juurikaan näihin blogeihin tutustunut, mutta vaikuttaa siltä, että ainak...
Suurin osa tulevien häiden järjestelyihin liittyvistä päätöksistä on syntynyt käden käänteessä, kuin itsestään. Muutama asia on kuitenkin tuottanut harmaita hiuksia. Näistä ykköspaikan ja ehdottomast...
... moi. Nyt se on loppu, Helsingin osuus speksistä siis. Aikamoista. Allulle heitettiin haikeat hyvästit ja edessä on parin viikon "loma" ja sitten kiertue. Odotan tyhjyyden iskevän jossain ...
... eli tässä tapauksessa siis viimeisen täyteen ahdetun viikon sisältämän kahden speksinäytöksen ja kahden tentin sekä hurjan siivouspyrähdyksen sekä kaiken muun sälän jälkeen, istuimme eilen ystävä...
Viime aikoina elämäni on koostunut lähinnä teatterilla pyörimisestä ja väsyneenä kouluun raahautumisesta lyhyiden unien jälkeen. Speksi tosiaan vie mennessään, hauskaa on ollut. Noin sata lääkisläist...
Sain kahdessa eri blogissa haasteen/tunnustuksen, johon kuuluu nimetä 5 alle 200 lukijan blogia, jotta muutkin pääsisivät tutustumaan ja nauttimaan internetin syövereiden helmistä. Lisäksi osassa blo...
Koulu- ja speksikiireiden keskeltä vaihteeksi pikaisia hääkuulumisia: Varasin itselleni ja yhdelle kaasoista huoneen hotelli Glosta häitä edeltäväksi yöksi. Pakettiin kuuluu aamupalan ja late checkou...
Kenraali takana, ensi-ilta maanantaina. Speksi on ihana(a) ♥ Lippuja on vielä jäljellä muihin näytöksiin, paitsi ensariin. Lisäksi kiertuenäytökset Kuopiossa, Oulussa, Turussa ja Tampe...
Speksin ensimmäinen teatteritreenipäivä on takana ja ensari on viiden päivän päästä... Tämä päivä meni lähinnä valoja ja lavasteiden paikkoja säätäessä sekä musaläpimenossa. Huomenna vielä tarkempaa ...
Pieni kuulumispostaus tähän väliin... Kaiken maailman hulinaa ja vilinää on taas niin paljon, että hyvä kun ehtii edes ajatella. Viikonloppu kului hammaslääkiksen kandiseuran vuosijuhlien merkeissä, ...
Nyt seuraa kuvapläjäys Itä-Afrikasta! Pienen pieni osa noin 5000 kuvan saalista, olkaa hyvät! (sukelluskuvathan malttamattomana julkaisin jo aiemmin, ne löytyvät täältä)
"Somebody That I Used To Know"Gotye (feat. Kimbra)[Gotye:]Now and then I think of when we were togetherLike when you said you felt so happy you could dieTold myself that you were right for me...
Rakkautta vaan kaikille, täältä kiireen keskeltä! Takana on endokrinologian ja onkologian jakson ensimmäinen viikko, sekä speksimökki.kuva täältäViimeistä isompaa kurssia 3-4 vuosilta viedään. Onkolo...
You are no longer following . Undo?