siis oikeasti Somerniemellä. Ensimmäinen ihan oikeasti kesän tuntuinen päivä. Olivian ja Mikeyn lapset Blanka ja Lumi intoutuivat juoksemaan Pavan kanssa kilpaa ympäri pihaa. Muut saivat vähän tasoit...
Gentel Nance v.d. Elshof Farm, 12,5 vuotta, osallistui eilen rally-toko kisaan. Sijoitus 2. ja tuomarin suosikki. Tuomari luuli Nänsiä pennuksi:). Ikinuorta sukua. Sisarpuoli Zora huitelee Hyrkkölän ...
Helatorstaina olin tuomarina Somerniemellä paikallisen metsästysseuran järjestämässä match show´ssa. Sain ilokseni arvostella pienet koirat. Tehtävä oli vaikea, sillä kaikki koirat olivat niin hyviä:...
Eilen illalla olisi pitänyt olla jonkun paparazzin paikalla. Klo oli lähellä puolta yötä. Istuimme Näätän kanssa sohvalla. Minulla oli kylmägeelipussi maanantaina leikatun polveni päällä ja Näätällä ...
Sitä on viime kuukausina tullut harrastettua. Tänään taas löi vahvasti päälle kyseinen "vaiva". Jos en olisi mennyt lumikenkälenkille, jos en olisi pitänyt niitä kahta vapaana, jos en olisi k...
Pelkkää varjoa ja tummia pilviä on alkuvuosi ollut. Viimeisenä vaan ei vähäisempänä murheena on oikutteleva polveni. Kaaduin lumikengillä polveni suoraan kantoon helmikuussa. Magneettitutkimus paljas...
on tuo kettu, viisas ja pitkähäntäinen:) Olin illalla reilut kaksi tuntia kytiksellä karkulaisten varalta. Ei ne kyllä minulle näyttäydy:(. Voi olla, että ne taas väistää, koska olin jo päivällä ko. ...
taas eilen illalla klo 21.15. Olivat menossa kohti latoa, jossa asustaa rupikaulainen mäyrä puolisonsa kanssa ja kapinen supipariskunta. Koska itse olin töissä, kun ilmoitus näköhavainnosta tuli, läh...
Tänään olimme luolakokeessa.Kokeeseen osallistui 4 Tupla-Täplää. Näätä sai tuloksen B41. Vähänkö olen onnellinen tuosta tytöstä:). Staran ja Jykän veli, Jeppe, sai tuloksen C39. Jeppe on ihan käytänn...
Tämä ei voi olla totta! Parivaljakko nähty tänä iltana klo 20.30 juoksemassa läheltä edellistä havaintopaikkaa kohti metsää. Onko niillä suurempi nälkä? Onko niillä kapi? Miksi ne nyt liikkuvat niin,...
Olen onnellinen... joku laulaa niin Olavi Uusivirran kanssa??? No, minä olen onnellinen, sillä karkulaisista ilmoitettiin tänään näköhavainto kuukauden tauon jälkeen:)). Ne siis ovat edelleenkin heng...
Koiriakin saatiin kuviin. Tämä kaksikko laukaisi loukun, kieritteli loukun pitkälle mäkeen ja söi kaiken, mitä irti sai:). Mahtoivat Matte ja Husse ihmetellä, miksi koirille ei kotona ruoka maistu. T...
Tänään loukkujen tarkastusreissulla sain nähdä, kuinka rusakoilla oli kevättä rinnassa. Pysäköin auton autiotalon pihatielle. Olin juuri astumassa Sanin kanssa autosta ulos, kun autoni eteen istahti ...
Nuo sanat kuvaavat hyvin tunnelmaani tänä Pääsiäisenä. On niin lohduton olo karkulaisten takia. Niistä ei ole mitään akuuttia havaintoa. Joka päivä käyn kuitenkin 4 loukkua tarkistamassa. Tänään illa...
Maanantaina olin kahden ystäväni kanssa Ormin kasvattajan luona lenkillä ja muutenkin viettämässä laatuaikaa. Lenkillä oli mukanamme 6 bordercollieta ja kolme parsonia. Ihanaa, kun kaikki koirat tuli...
Se tähti on meidän rakas Valo, joka nukkui tänään pois 15-vuotiaana. Lämmin osanottomme Valon perheelle Marille, Sakelle, tytöille, Elkielle ja Roihulle. Nyt noista Bimin kahdeksasta pennusta on enää...
Stara suoritti perjantaina toisen hyväksytyn luonnonmetsästyskokeen ja nyt Stara on metsästysvalio:)! Pitkän, pitkän työrupeaman jälkeen Staralle saatiin vaikeasta luolasta saaliiksi supi. Luolametsä...
Viisituntinen hurahtaa äkkiä karkulaisten jälkiä etsiessä ja seuratessa ja neljää loukkua tarkastaessa. Niin ja riistakameratkin pitää tsekata. Mulla on kyllä sellainen tunne, että kaksikko on koko a...
Ei voisi ihmisellä enää huonompi tuuri olla. Taisi olla lähes ainoa kerta kun laitoin nukkumaan käydessäni puhelimeni äänettömälle tämän kahdeksan viikon aikana. Ja tietenkin juuri ottaessani edellis...
Katsoin kuvaa huonossa valossa suoraan riistakamerasta ja olin ihan varma, että kysymyksessä on ihana Zorani, pystyine korvineen ja nappisilmineen. Mutta pahus, ei! Kettuhan se siinä. Kyseisestä vei...
eli kevätmyrsky, joka tänään on riehunut ja putsannut puita vanhoista oksista, kuivista neulasista jne. kertoo sen, että tästä seitsemän viikon päästä alkaa kesä:). Minä kyllä mieluummin pitäisin lum...
Niin viattomana istuu tässä hän, joka meinasi saada koko lopunkin maailmani sekaisin. Olimme eilen lenkiltä kotia tulossa. Pojat juoksentelivat edelläni, Sani tuli kaukana perässä, joten odottelin s...
sai perjantaina toisen hyväksytyn tuloksen luonnonmetsästyskokeessa. Raivon poika Tintin on siis nyt metsästysvalio:D. Kyllä on kasvattaja mielissään:). Kiitos Lillan, kiitos Tom!! Ratkiller Breaking...
Sellaista on elämä ja mieli. Sellaista on etsintäreissut. Lauantaiaamuna kahden tunnin unien jälkeen minut herätti puhelinsoitto. Alueella, jossa koirieni epäillään oleilevan, oli nähty tuoreet koira...
ovat juuri niin ihania kuin uskoinkin:). Ne ovat eilen täyttäneet 5 viikkoa. 6 villikkoa, jotka roikkuivat hiuksissa ja hihoissa. Ihania. Pennuilla on asiat hyvin, vaikka isä onkin kadoksissa. Niillä...
Ikuinen vara-serti koira Hirmuinen (T-T Timantti) sai vihdoin ihan oikean sertin, tosin Latviassa. Sunnuntaina siis Hirmu sai sertin ja oli ROP. Nyt puolestaan Stara oli PN2. Rocky sai taaskin EH:n, ...
Tupla-Täplän Tähdet Tähdet sai tänään Latvian Valmierassa sertin, joten siitä tuli Latvian valio. Yhdellä sertillä siksi, että Starahan on jo Latvian junnuvalio. Stara oli ROP, Hirmuinen sai SA:n ja...
ja meni minuutti sitten:). Siitä huolimatta oikein hyvää Ystävänpäivää ja kiitos kaikille ystävilleni:) Kaikki tarvitsevat ystävän:)
tänään metsästyskokeessa. Hyvä Jykä! Kiitos Jyri ja Niina! Pitkästä aikaa hyvä uutinen:).
Kävin tänään taas kerran lumikenkälenkillä alueella, jossa koirat ovat kaksi viikkoa sitten ilmeisesti yöpyneet. Mukana olivat Sani the liian paksu perhoseksi, juoksuinen Näätä ja pojat Rocky ja Pava...
You are no longer following . Undo?