... keväästä iloitaan ja inspiraatiota tämän blogin suhteen etsitään! :)romppu oli käyny tunkemassa päänsä roskikseen ja saanut valkosen nenun
Romeon elämä on jatkunut entiseen malliin. Näyttelyissä tai edes mätsäreissä emme ole käyneet, ne on jääny nyt kokonaan. Romppu viettelee siis mukavaa kotikoiran elämää ilman minkäänlaisia paineita. ...
Tuossa vihdoin ja viimein tuo video. Siskoni siis teki Rompulle pienimuotoisen "agilityradan". Romeo tykkää kovasti esteiden hyppelystä ja esteiden ollessa pihalla se hyppi niiden yli ihan va...
Moikka kaikille piitkästä aikaa, Romppu kirjoittelee täällä! Koska tuo minun omistaja on niin saamaton ettei ole kirjoitellut teille pitkään aikaan, päätin minä nyt tehdä tähän asiaan muutoksia. Kesä...
tiistai:Kun me käydään uimassa niin Romppu jää yleensä laiturille hengailemaan tai tulee mukaan sellaisen traktorinrenkaan reunalle. No niin tälläkin kertaa poika lähti sitten mukaani seilaamaan. Kai...
En ehtinyt eilen tulla postailemaan vaikka olisi ollut jotain kerrottavaakin, ja sama tänäänkin. No, huomenna sitten yritän vihdoin repiä aikaa ja kirjoittaa teille! :)Tässä kuitenkin nyt illan piris...
Käväisin pitkästä aikaa Ikeassa (tosin vain syömässä) ja oli pakko napata sieltä mukaan nämä paljon mainostetut euron rotat! :--D Onhan Rompullekkin sellainen, tai tässä tapauksessa, sellaisetkin saa...
Romppu viihtyi myöhään yöhön pihalla muiden kanssa. Ja vaikka se kolme kertaa vietiinkin sisälle nukkumaan, livahti se aina takaisin, kun vain mahdollisuus oli.
Tässä taas melko Milo&Romppu painotteinen postaus, pääasiassa siis riehumiskuvia. Rompun juhannukseen on kuulunut pitkiä lenkkejä, muiden koirien kanssa puuhailua sekä tällä hetkellä koira on yht...
Romppu ei pelkää vettä, ehkä se on tullut teille selväksi jo aikaisemminkin. Romeo ei myöskään pelkää veneitä, oikeastaan se lähtee aina mielellään reissuun mukaan kuten minne tahansa muuallekkin. Se...
En olekkaan aikaisemmin kertonut teille Rompusta ja siitä, miten se riehuu säkkituolin kanssa. Se on pennusta asti tykännyt säkkituolista. Se hyppii siihen, ja yrittää kaivautua siitä kiinaan asti! T...
Lämpöä riittää, välillä hieman liikaakin. Romeo alkaa läähättämään aamulenkeillä jo heti alkumatkasta ja päivälenkit ollaankin jätetty nyt kuumuuden takia kokonaan pois. Iltalenkeillä mennäänkin sitt...
Moikka, viime aikoina ei olekkaan tapahtunut mitään kovin jännää tai ihmeellistä :) Yhtenä päivänä Oona taas kävi kylässä, toisena päivänä lenkkeiltiin vesisateessa, kolmantena päivänä otettiin...
Kuten video jo kertoikin, Milo kävi taas kylässä! Tällä kertaa ei kumpikaan arastellut ollenkaan ja koko ajan pojat vain paini. Ja pihalle päästessä juoksi ympäri ämpäri. Energiaa piisasi ja hengähdy...
Tässä hieman tämän päivän meiningeistä, huomenna niistä lisää! :) (pahoittelut videon laadusta, en selvästikkään osaa tallentaa sitä oikein)
Törmättiin eilen lenkillä toiseen chihuahuaan! Niitä on täällä meilläpäin vain muutamia. Tämän "Helmin" olin aikaisemminkin nähnyt, mutta Romppu ei ollut vielä neitiin tutustunut. Eilen kuite...
Tuntuu hassulta näin lämpimillä ilmoilla postailla tälläisestä aiheesta, mutta bongasin viime viikolla Rompulle uuden talvitakin. Takki oli -50% joten pakkohan se oli napata mukaan! Takki on paksu, h...
Pitkästä aikaa Oona kävi eilen kyläilemässä. Romppu ja Oona on tavannu toisensa muutaman kerran aikaisemmin, kuvamateriaalia ei oo vaan aikaisemmin tullut. Kaverukset ovat kyllä melko erilaisia luont...
Käytiin toissailtana taas lauttarannassa katsomassa auringonlasku :) (tuo viimeinen on gif-animaatio joka ei näköjään taas tässä toimi, joten klikatkaa siitä nähdäksenne sen)
Käytiin purkamassa energiaa toissailtana. Romeo sai käpäliinsä pussin, missä oli aikaisemmin ollut herkkupaloja. Voi mahoton minkä vauhtipiikin se sai ja mitä kyytiä se sen kanssa juoksi ympäriinsä! ...
Innostuimme kuvailemaan ja Romeo parka joutui uhriksemme. Hienosti ja kärsivällisesti poika kuitenkin mallintyöstä taas suoriutui! Ja melko kelpokuvia saatiin. Aurinkoisia kevätpäiviä kaikille lukijo...
Tämä toimii nyt lähinnä testivideona kun videoita olette niin kovasti toivoneet. Ongelma on kuitenkin se, että minulta ei löydy varsinaista videokameraa. En siis saa kovin laadukkaita pätkiä, ja laad...
Nyt saatte ja olisi toivottavaa, että annatte blogista palautetta. Haluaisin kuulla negatiivista ja positiivista palautetta, sekä parannusehdotuksia. Mistä pidät, mihin taas haluat muutoksia? Haluatk...
Käytiin Rompun kanssa lauttarannassa haistelemassa ja tutkimassa ja poika sai olla vapaana. Takki oli päällä viileän sään vuoksi. Iloiseksi yllätyksekseni huomasin, että Romeo ei tosiaankaan arista v...
Tarkoituksenani oli ottaa muutama kuva Rompusta pihalla, mutta pikkuinen oli niin väsynyt että silmät vuoti minkä ehtivät ja painuivat kiinni, joten ei kuvistakaan mitään tullut. Ehkä huomenna kokeil...
Romeo saikin taas uuden koirakaverin, kun Phalènen pentu Milo kävi kylässä. Voi mahdoton miten suloinen pieni karvapallo se olikaan! Romppu oli myös erittäin kiinnostunut pikkuisesta, ja ensiksi Milo...
Minä saavuin reissultani takaisin ja jälleen näkemisen riemu oli tietysti suuri! Rompun pylly pyöri niin mahottomasti ja kovin hanakasti se halusi naamaa ja korvia nuolla.Mutta ilon lisäksi Romeo kok...
Seuraavaksi luvassa ainakin viikon hiljaiselo johtuen minun matkastani Lappiin. Romppu jää tällä kertaa kotimieheksi odottelemaan :)p.s. katsokaa myös toinen blogini!
Romeo ottaa kaiken ilon irti ulkona vallitsevasta lämpötilasta. Sisällä se hakeutuu makoilemaan paikkaan, johon paistaa aurinko. Ja aina kun joku menee pihalle, lähtee poika mielellään mukaan. Se vii...
Lumet sulaa kovaa vauhtia pois, ilmat lämpenee ja aurinko paistaa. Mikäs sen mukavempaa, kesä todellakin tulee. Rompulla on kevättä rinnassa, se nauttii ulkoilusta täysin siemauksin. Tänään oli ensim...
You are no longer following . Undo?