Eilen saapui kauan odotettu paketti Wholesaleseittemästä, ja tässäpä miun osuuden huipuin juttu, hienot tossut! (Otsikko kenkien halki kulkevasta tekstistä... :D)Hienot paksut pohjat, oi oi. Kuvassa ...
Juhlin tuossa noin viikko sitten 19. synttäreitäni kivojen ihmisten kanssa, ja siitäpä nyt kuvatodisteita! (Oli miulla oikeesti vieraitakin, en jaksa kysellä ihmisiltä että mitä naamoja saan blo...
Tänään meinasin pyörtyä koulun käytävälle liiasta jännityksestä. Panikointi osoittautui kuitenkin turhaksi, paremmat tulokset sieltä tuli kuin odotinkaan! Kuva kuvaamaan fiiliksiäni:Neljä ällää ...
Aika kuluu kummallista vauhtia, täytin viime perjantaina 19, viimeinen teinivuosi! Pitää ottaa siitä kaikki irti vaikken uskokkaan kykeneväni aikuistumaan ihan täysin vielä muutamaan vuoteen ja hyvä ...
Sain viimein uudet silmälasit jee! Olikin vissiin jo tarvetta, sen verran pyörrytti tuo vahvuuksien muutos hehe. Ne on suuret, punaiset ja Instrumentariumista. Hahaa ompas epäonnistunut ja väreiltään...
Pari kevätfiilisnaamakuvaa!Käytiin aiemmin tänään kesäisen sään kunniaksi vierailemassa jäisellä uimarannalla jossa upottiin lumihankeen polvia myöten, mutta jostain syystä tuli silti hurjan kesäinen...
Tänään vietin koko päivän kahdestaan 5-vuotiaan serkkuni kanssa. Opeteltiin soittamaan pianolla Ukko Nooa, kasattiin lumiukko ruusupuskaan, lakkailtiin kynsiä ja maalailtiin vesiväreillä, oli kivaa! ...
Käytiin tänään hakemassa tarpeet miun ylioppilasjuhlamekkoon jee! Kahta eri satiinia, tylliä ja organzaa, mitäs muuta kunnon prinsessamekkoon tarvitseekaan? No okei, kaavat tai edes joku ohje vois ol...
Tympeä kampaajatäti leikkasi hiuksistani aivan liian lyhyet, toisaalta niistä miljoonahaaraisista oli ihan hyvä päästä eroon. Tämä kuva ei oikein onnistu havainnollistamaan hiusten pituutta tai malli...
Miulla on nyt kevään kirjotusten aikana tullu jo melkein tavaksi mennä kirpparille lohtushoppailemaan heikosti menneitten kirjotusten jälkeen :D Eilen vuorossa oli biologia, josta olin kovin pi...
Eli uusia vaatteita, joista olen kovin iloinen!Australialaiset avaruuspöksyt (hintakin tähtitieteellinen)! Näistä oli varsin vaikeata saada itse otettua kuvaa, jossa nää näyttäis ees suunnilleen niin...
Pari kuvaa miun penkkaripuvusta! Toi nallepuku oli aivan mahtava siitä huolimatta, että se päällä koin suuria vaikeuksia yrittäessani liikkua tai hengittää. Oli kaiken kaikkiaan hauska päivä.Lisää ku...
Miulla on ikävä pieniä seikkailuja.Kävin viime lokakuussa yksin yhden yön reissulla Kuopiossa. Olin piirtänyt itelleni etukäteen kartan ja merkinnyt siihen kaikki paikat, joissa halusin käydä, mutta ...
Aattelin nyt vaihtaa kielen ihan yleisesti suomeen, saa nähdä kuinka kauan kestää että kyllästyn tähän taas.Heikkoa kuvamateriaalia jep jep, mutta pitkästä aikaa suoraan tältä päivältä. En tiiä mikä ...
This time only in Finnish, Im exploring the possibilities having a blog has, hahah. Joskus kauan sitten Sonja heitti miulle jonkun haasteen, jossa piti muistaakseni kertoa seitsemän faktaa itse...
Oldies from Greece, Spain and France... and one from Oulu haha. I need to get away from my hometown and soooon
Heheh, its been a while since I last updated, sorry about that! Ive been thinking about what exactly I want to do with this blog but I havent really come to any conclusions yet.Anyway, I bought a fun...
As this year is practically over I tried to create some sort of overall look at it, here it goes!I had (like always) some trouble deciding a hair color, hehe. I danced wanhat (gotta love this Fi...
Last night I accidentally made a few light sticks glow, so I decided to do some experiments with them. I still have no idea how to use my fancier camera (...and I could only find the instructions in ...
I have wanted to show some pictures from my cell phones memorycard for a long time, and here they finally are! I have Nokia Supernova 7210 with 2.0MP camera so dont expect anything too good :DFirst o...
Yesterday we had a fun school event where the theme was something like "Wild, wild west". I was dressed as an indian! Too bad I had to take these pics in a hurry, you cant really see my outfi...
Its always so much fun to go through old pics, even though usually the only thing I can think about is "have I actually had hair like that? o_o" hehehe. Here are a couple of pictures I chose ...
...I wonder if the fact that I dye my hair way more often than write anything to my blog is normal ahaha...Anyway, I dyed my hair (partly, as you see) more than two weeks ago, and at first it was rea...
Today it was really beautiful outside, here are two quick snaps from our frontyard!Ive been thinkg about changing this blogs language to Finnish like it was in my old blog. Any opinions on that? ...
I dyed my hair (twice) so now its a bit blonder and hopefully the color is more even. It has a hint of baby pink in it! Next Ill experiment with blue, yay!And then two random pictures of my shelf. No...
Scarf-Jim&Jill, Dress-H&M, Tights-H&M, Jacket-Citymarket, Necklace-DIY A more creative way to show you what I was wearing today! ...not, I just like climbing things ahaha... We took...
I ordered some clothes from Wholesale7 and these awesome shoes were a part of the package that arrived yesterday! Theyre so pretty and surprisingly comfortable despite the insane height of the heels....
Im finally done with matriculation exams this fall! They went pretty well (I hope) so now its time to do nothing at all, just like my calendar told me to do last weekend. Also, we went to see Pendulu...
Pointless, I know, haha. Just felt like it.
Yesterday was pure awesomeness! Aaa is there anything better than Ukkosmaine?♥Ahaha I hope you noticed how Klaus has just less and less clothes in each picture :D
You are no longer following . Undo?