Kyllä pitkään saa tänä vuonna kevättä odottaa että saisi jotain vähän aurinkoisempaa kuvattavaa. Muutama kuva on tullut otettua ja nekin linnuista, kukat antaa vielä odottaa itseään. Mustarastaalla l...
Tänään kävin tutustumassa Perinnekahvila Savipakariin Leineperin Ruukkialueella. Savipakari sijaitsee Leineperin Ruukin ainutlaatuisessa idyllissä. Savipakari rakennettiin yhteisleipomotilaksi 1860. ...
Kaksi edellistä talvea ovat olleet pitkiä ja lumisia. Viime talvena melkein joka aamu oli ensimmäisenä tehtävä lumityöt. Vuonna 2004 oli aika mukava talvi joka alkoi vasta joulun tienoilla ja loppui ...
Kotisivuni julkaistiin 11.11.2001, löysin tämän kuvan netin syövereistä eikä sekään ole ihan julkaisupäivän kuva mutta saa kelvata. Aika askeettisen näköinen ulkonäkö silloin, vuosien varrella on tul...
Suomalaisen Markkulliton järjestämä taidenäyttely Poriginal Galleriassa päättyi eilen. Tänään hain taulut pois ja oli iloinen yllätys kun viisi taulua oli myyty, kaksi isompaa ja kolme pientä. Kotisi...
Sain Blokitunnustuksen Aikathrinelta, Suuret kiitokset siitä. Olisin voinut jakaa tunnustusta eteenpäin, muutin kuitenkin sen ajatusta hieman ja kannustankin kaikkia Bogipitäjiä taiteelliseen plogipä...
Tänään olisi ollut hieno kuvauspäivä ja maakunnassa paljon tapahtumia mutta taiteilijan pitää tehdä töitä viikonloppuisinkin jos aikoo työllään elää. Työni lomassa pelasin Ricon kanssa palloa ja siit...
Syysaiheisia kuvia vuosien varrelta.
Nuorin perheenjäsenemme Rico koira on ilmeisesti kasvanut murrosikäiseksi koska jo hetken aikaa on ollut ongelmia johtajuudessa. Tämä pieni tumma suklaasilmäinen perhoskoira Rico 5kk on juuri tullu...
Syksy on ehkä pimein vuodenaika Suomessa, märkä maa ja asfaltti imee kaiken valon. Mutta minkä valossa menetetään niin väreissä sitten taas saadaan paljon takaisin. Syksy on suomen värikkäin vuodenai...
Sanotaan ettei vanhuus tule yksin, ensin menee näkö ja sitten kuulo tai päinvastoin. Minulta on jo kuulo mennyt ja tänään päivällä Siwan pihassa taisi mennä näkökin, kun tuntui kaikki näkyvän kahtena...
Syksyisiä luonnonhelmiä
Maalauksiini voi nyt tutustua Porissa Kehysliike Lehdossa. Olen aloittanut yhteistyön Kehysliike Lehdon omistajan Jorma Toivosen kanssa taulujeni myynnistä ja välittämisestä hänen Galleria- ja näytte...
Monien vuosien jälkeen sain Pertti Raudalta pari kuvaa rakennuksesta jossa legendaarinen Markku Baari aikoinaan sijaitsi. Yhden värikuvan kävin kuvaamassa Takalan rengasliikkeen seinältä, kuvan on ai...
Noormarkun Markkinoilla viikonloppuna olleessa näyttelyssäni arvottiin öljyvärimaalaus kaikkien kävijöiden kesken. Tauluarvonnan suoritti Noormarkun Yrittäjien sihteeri Leena Lammi. Noin 3000 arpalip...
On tämä maailma mennyt ihmeelliseksi kun ennen iski maalausinspiraatio otettiin suti käteen ja alettiin maalaamaan. Nyt saman inspiraation voi toteuttaa digitaalisesti. Innostuin vielä ennen näyttely...
Sieniä oli metsässä paljon, nuoria ja vanhoja. Joitain en tunnistanut enkä löytänyt sienikirjoistakaan, tunnistaako ketään näitä? Nämä molemmat olivat oikein syötävän näköisiä, varsinkin kun madot ja...
Enää ei Markku Baaria ole Noormarkussa, mutta Noormarkun Markkinat ovat vielä toistaiseksi jokasyksyinen suurtapahtuma jossa kahden päivän aikana on yleensä käynyt 10.000 ihmistä tutustumassa markkin...
Auringonkukat maalausaiheena ovat kautta aikojen kiinnostaneet taiteilijoita, ilmeisesti niissä piilee jotain kummaa vetovoimaa. Itse en ole auringonkukka aihetta vielä maalannut nyt kuitenkin liippa...
Rico 4kk ( virallinen nimi NOBLE SUITE’S FERNANDO) kuuluu Perhoskoirien rotuun http://fi.wikipedia.org/wiki/P apillon, http://www.perhoskoirat.fi/ Ricon äiti ja sisarukset Suukkoja ja hali kohta ko...
Kukkaa on mukava haistaa ja sitten vaikka vähän maistaa.
Minulla on etu päästä osallistumaan Markku-Liiton Markkujen taidenäyttelyyn Porissa. Mukana on taiteilija Markkuja jotka ovat ihan huipputekijöitä, siksi itselläni on vähän rimakauhua näyttelyn suhte...
Näin kauniista maalaismaisemista saavat jotkin Itellan työntekijät nauttia ihan päivittäin. Kauniit maisemat, raikas maalaisilma ja harvassa olevat postilaatikot lisäävät työmukavuutta ja samalla ihm...
Viime maanantaina Rico oli eka kertaa pentukoulutuksessa Tupalan kentällä. Koulutuksia järjestää Porin Palveluskoirakerho ry http://www.ppkk.net/ Tänä maanantaina koulu jäi väliin kun Rico sai tehos...
Eilen tehtiin perheen kanssa pieni reissu Noormarkku-Kankaanpää-Jämijärv i – Ikaalinen- Häijää- Kullaa- Noormarkku. Ilma oli niin pilvinen ettei kauniita kuvia oikein saanut, joitakin kuitenkin. Tänä...
Viime syksynä sain harvinaisen tilaustyön toteutettavaksi öljyvärimaalauksena. Mallina oli aihe vuodelta 1938, joka oli maalattu vanerille liimatulle kankaalle. Sovimme asiakkaan kanssa mitä hän halu...
Aloittamani “Ahvenongintaa “ maalaus valmistui vihdoin ja sain sen tänään kehyksiin. Pari muuta uutta maalausta odottaa välivernissausta ja viimeistelyä. Näin kesäaikaan kun lämmitys ei ole päällä on...
You are no longer following . Undo?