Eilen illalla saatiin avaimet uuteen kotiin. Lähdettiin heti fiilistelemään paikan päälle. Vähän pelkäsimme ostokrapulaa, koska kaupat tehtiin jo helmikuussa. Mutta ei hätää - uusi koti oli ihanampi ...
Muutto lähestyy uhkaavasti. Tänään illalla saadaan avaimet uuteen kotiin. Nyt jännittää. Kohta meilla on ihan ihkaoikea oma koti.Vielä riittää kuitenkin tekemistä, ja on sitä tavaraakin kyllä paljon....
Ystävämme järjestivät eilen Euroviisu-kisastudion. Ta rjoilu oli ensiluokkaista - ja kaikki gluteenitonta! Olin todella otettu :)Mums Mums!Ohjelmaan kuului myös perinteinen "veikkaa voittaja&...
Viime aikoina on monissa blogeissa aloitettu kuntokuuria ja ruokavalioremppaa. Lehdet kirkuvat bikinikunnon metsästyksestä kertovilla otsikoilla ja pitkän talven jälkeen pitäisi vihdoin ja viimein ka...
Terkkuja täältä muutto- ja työstressin keskeltä! Olen pahoillani, että täällä blogissa on ollut hiljaista. Aika vain on loppunut kesken, kun on ollut juhlia ja häitä ja siinä sivussa on halunnut naut...
Joskus elämässä on hetkiä, jolloin huomaa kasvaneensa leveyttä muutaman kilon. Yleensä nuo hetket eivät saa aikaan mitään ehdotonta hätää tai paniikkia, koska kaapista löytyy jonkinlainen tunika tai ...
Vappu tuli ja meni. Mukavaa oli. Illan aikana ehdimme käydä perätä kolmessa paikassa!Stockan Macaroneja - suosikkimakuni olivat mango ja vadelma!Tällä kertaa emme lähteneet Mantan lakitukseen ja tung...
Sain Mademoiselle Miaulta haasteen, jossa pitää listata 10 minua ilahduttavaa asiaa. Tehtävä oli yllättävän vaikea - varsinkin, kun halusin kaivaa jokaiseen asiaan liittyvän kuvan läppärin arkistoist...
Luin äsken Mademoiselle Miaun jättämän haasteen onnelliseksi tekevistä asioista. Sitä lukiessa tuli kova ikävä siskoa. Kai sisko sitten tekee minut onnelliseksi. Jostain läppärin kovalevyn uumenista ...
Viikonloppuna vietettiin hyvän ystäväni Mademoiselle Miaun polttareita. Tämä oli jo toinen kerta tänä vuonna kun olin yksi päävastuullisista järjestäjistä, ja keksimme kuin keksimmekin porukalla kaik...
Takana on kuukauden blogitauko. Ei mikään tietoinen, vaan sattumalta syntynyt. Se on pitänyt sisällään ensimmäisen täysin vastuullani olleen kvartaaliraportoinnin (hui!), kansainvälisen suurtapahtuma...
Syy siihen, miksi blogissa on viime aikoina ollut hiljaistakin hiljaisempaa, löytyy otsikosta. Olemme ostaneet asunnon! Kaikki kävi hyvin nopeasti, hoidimme pankkiasioita Sveitsin matkalta käsin ja t...
Loma tuli ja loma meni. Mukavaa oli. Ja seura mitä parhainta. Alla tiivistetty kuvaus lomasta:Koska Frankfurtin lentovirkailijat olivat lakossa, sain luvan lentää Munchenin kautta. Vaihdosta tuli jän...
... ja ei miestä kuulu eikä näy. Pelkääköhän se, että mä kosin, eikä uskalla tulla kotiin?EDIT: Tuli se kotiin. En kosinut.
Ei, en ole unohtanut teitä - päinvastoin! Viikko vain on ollut hullun kiireinen ja täynnä ohjelmaa. Lauantaina juhlittiin pitkään salassa pidettyjä yllätyssynttäreitä, ja nyt alkuviikosta olen ehtiny...
Viime viikkoisen Tukholman reissun etukäteen odotetuin visiitti suuntautui Svenskt Tennille. Olen jo parin vuoden ajan haaveillut Josef Frankin kuviotarjottimesta, mutten ole osannut päättää, minkä i...
Mikä sopisikaan paremmin Ystävänpäivään kuin pieni "fika"? Koska työpaikkani on osa ruotsalaista konsernia ja omaankin tiimiini kuuluu muutama ruotsalainen työkaveri, elää meillä v...
Yksi perinteisistä Tukholman "hengailupaikoistani" on Östermalmshallen. Siellä on mukava vain katsella ympärilleen ja vaikka nauttia lounasta. Kaikki myynnissä olevat tuotteet on aseteltu nii...
Viime viikonloppu Tukholmassa oli täydellinen. Kiireetön. Rento. Rauhallinen. Sunnuntaina naureskelimmekin ystäväni kanssa, että viikonloppua voisi oikeastaan kuvailla yhdessä sanalla: mukavuudenhalu...
Lähden huomenna Tukholmaan. Taas. Tällä kertaa luvassa on kuitenkin tyttöjen viikonloppu kiireisen työreissun sijaan. Pakkaaminen on taas jäänyt viime tippaan ja tuottaa ongelmia, eikä vähiten siksi,...
Taas alkaa tulppaaniaika olla parhaimmillaan. Rakastan tulppaaneja. Ne ovat lempikukkiani, ihan ehdottomasti. Ja sitäpaitsi ne tuovat kevään. Jos nyt eivät heti ulkoilmaan pakkasen keskelle, niin ain...
French Connection avaa Suomeen ketjun ensimmäisen oman liikkeen Pohjoismaissa. Myymälä tulee uusittuun Kluuviin. Jes! Ja COS avautuu Kämp Galleriassa. Toinen Jes! Tämänhän tosin kaikki...
Jouluostoksilla käydessäni satuin törmäämään Stockan joulukuun kanta-asiakastarjouksessa olleeseen Cristelle & Co:n neulemekkoon, jonka kaula-aukon suussa on sidottava silkkinauha. Ihastuin asuun...
Tiedättekö, miten joskus haluaa todella kovasti olla yksin? Ihan omassa rauhassaan. Ilman mitään ohjelmaa. Yleensä olen harmissani, kun poikaystävälläni sattuu olemaan viikonloppuna töitä, sillä olis...
Hääaamuna meillä oli pikkuisen aikaa käydä kääntymässä Kokkolan keskustassa. Tarvittiin muunmuassa sukkahousuja ja hiuslakkaa, ja tulipa sitä taas kerran pyörähdettyä parissa sisustusliikkeessä. ...
Kööpenhaminan ja Tukholman välissä ehdin pyörähtää Kokkolassakin - onneksi! Viime viikonloppuna juhlittiin nimittäin rakkaan serkkuni häitä. Päivä oli varmasti yksi talven kauneimmista: taivaalta tul...
Alla Tukholman lounasnäyte. Voisikohan club sandwich olla enää yhtään suurempi?Olen sitä mieltä, että Kööpenhaminan kanttiini päihittää Helsingin ja Tukholman 5-0. Vielä on tosin Oslo kokeilematta.Li...
Viime aikoina on oman kodin haaveilemisen lisäksi riittänyt vauhtia ja vipinää, ja bloggaaminen on jäänyt sivuosaan. Olen ollut pienoisella Scandinavian Tourilla, sillä viimeisen viikon aik...
Koska sydämeni sykkii kotiseudulleni ja entiselle kotikaupungilleni, on mukava kirjoittaa välillä Turku-aiheisia juttuja. Tässäpä siis taas yksi sellainen.Kävin ystäväni kanssa viime viikonloppu...
Vaalea ja avara. Tilava ja kotoisa. Oma sellainen.Ei, nykyisessä ei ole mitään vikaa. Ei suinkaan. Tämä on ihana ja avara. Huoneet ovat korkeat ja ikkunalaudat leveät. Maisemat ovat kauniit. Tila täy...
You are no longer following . Undo?