Ensin hävisi pipo,(se saattaa olla kotona, en ole varma, en ole jaksanut etsiä)sitten hävisivät hanskat(ne luultavammin ovat autossa, en ole jaksanut käydä katsomassa)ja tänään huomasin, että olen jä...
Niinhän siinä taas kävi, että vaikka kuinka yrtitin, vähän taas venähti. Ehkä minun pitää lakata yrittämästä tässäkin asiassa, niin homma hoituu.Vaatetuksessa rulettaa edelleen harmaa, jota yritän pi...
Olen pahoillani poissaolostani. Olen kyllä ajatellut, mutta en ole kyennyt. Sain kauhean taudin, joka vei minut sängyn pohjalle. Ja tautiin saamani lääkkeet pahensivat tilannetta aluksi vielä enemmän...
Tämänkin - melkein vapaapäivän olen kuluttanut tehden kaikenlaista hyödytöntä hyvässä seurassa.Tänä syksynä olen innostunut harmaasta. (Viime syksynä (tai sitä edellisenä) olin innostunut ruskeasta.)...
Minulla on tällä viikolla neljä vapaapäivää (mikä on ihan hyvä, sillä vapaat ovat viime aikoina olleet kortilla ja patterit ovat hieman tyhjät).Olen kuluttanut aikaani maleksimalla kaupungilla, kiert...
Marraskuussa alkaa virallisesti pikkujoulukausi ja vaikken mitenkään tosissani etsinyt uusia pikkujoulukenkiä, olin kuitenkin pakotettu ostamaan nämä kaunokaiset kun ne eteeni sattuivat.
Häpeäkseni joudun tunnustamaan, että olen ostanut muutaman käytännöllisen vaatteen JA käyttänyt niitä muuallakin kuin kotona.Olen tullut niin laiskaksi mukavuudenhaluiseksi, että esim. koiraa ulkoilu...
Kuinka moni tietää (tai jopa muistaa) Mikko Mallikkaan? Tuo pulipäinen heppu ei kuulunut lapsuuden suosikkeihini, hyvä jos tiesin hänen olemassaolostaan. Kuitenkin jostain syystä kymmenisen vuotta si...
Olen täällä taas kerran.Ei liene enää mikään uutinen. Yritän tälläkin kertaa tehdä tästä tavan, katsotaan kauanko se kestää. Toivon, että pitkään.Lähtökohdat ainakin tuntuvat paremmilta kuin pitkiin ...
Eli kun et osaa päättää, ota molemmat. Ei sitten ainakaan harmita, että se toinen väri jäi kauppaan.Olenko muuten ainoa, joka kaipaa jo syksyä? Vaikka nautinkin lämmöstä enemmän kuin sanoilla pystyn...
Melko tavallinen vapaapäivä takana; tekemistä olisi vaikka kuinka paljon, mutta minä mieluummin pistän päälle kukkamekon ja ulkolutan koiraa lähipusikoissa.Ja syön.Grillattujen lisäksi kesän ykkösruo...
Sanotaan, eetä korkkarit antavat nostetta koko olemukselle ja itseluottamukselle. Huomasin taannoin sen paikkansapitävyyden laittaessani jalkaan lättäpohjaiset Converset.Kengissä sinänsä ei ollut mit...
Kesä.Tuo kauniiden kukkamekkojen, keveiden korkokenkien ja värikkäiden huulipunien aika. Mekko HuulipunaKengätTai olisi, jos ei sataisi koko ajan vettä.Inhoan kylmää, haluan helteitä.
Tämä oli taas niitä päiviä, kun aamulla ah, niin ihanalta näyttänyt asu muuttui illalla ei niin ihanaksi.
Kukkia ja kakkea muuta kaunista missä silmä lepää. Ja mikä parasta, aivan kaupungin keskustassa. Jos nyt jostain pitää valitta, niin oli aivan hemmetin kylmä. Ja vähän satoi vettä.Olen viimepäivinä k...
Viikon pituinen kesälomani lähentelee loppuaan. Onneksi työviikko alkaa pehmeällä laskulla eli vapaapäivällä.Lomani olen käyttänyt lorvimiseen, syömiseen, auringonottamiseen ja lorvimiseen. Paljon mu...
Tänä aamuna on allekirjoittaneen lisäksi moni muukin kironnut aikaista aamuherätystä. Kenenkään täysjärkisen ei pitäisi herätä vapaana lauantai-aamuna kello seitsemän herätyskelloon.Onneksi olin suun...
Voiko alkaavaan lomaan varustautua paremmin kuin hakemalla postista paketin.Teeppari, jonka pariskunta on ihan kuin me. Paitsi, että minä olen blondi.Mekko, jonka kuviot valloittivat sydämeni.Kissoja...
Heippa taas.Pikkuhiljaa minusta alkaa tuntua, että minusta on taas tähän. Että minä taas jaksan jatkaa rakasta harrastusta, jonka on ollut telakalla jonkin aikaa.Kun en ole yksinkertaisesti jaksanut....
Yötyö saattaa lisistään huolimatta tulla melko kalliiksi. Ainakin silloin kun on rauhallista.Mekko Topshopista
Yöllä on oikeasti aika tylsää olla töissä.Kaikki muut yleensä nukkuvat.Yrittäessään pysyä hereillä, allekirjoittanut saattaa joskus eksyä jollekin nettisivustolle, jossa mielikuvituksen voi päästää v...
Näistä minä pidän.Puiset pohjat kopisevat mukavasti asfaltilla.Vielä kun jaksaisi kynnet lakata...
Olen aivan rakastunut utohon uuteen paitaan. Ongelmanani on vain ollut sen yhdistäminen. Olen pitänyt sitä jotenkin juhlavana... Kunnes tänään kiireessä (aikaa pukea ja olla perillä: 7 minuuttia) sai...
Ihminen voi olla onnellinen monista asioista.Kuten siitä, että kesken keskivertotyöpäivän huomaa sähköpostissaan tilinauhan ja paketin saapumisilmoituksen.Tilinauhaa en viitsi esitellä, mutta paketin...
Lähes kymmenen päivän työputki loppui toissapäivänä. Eilen oli ensimmäinen vapaa kolmesta ja jaksoin käydä uimassa. Lopun päivää nukuin. Tai ainakin makasin sohvalla puolitajuttomassa tilassa. Tänään...
Pidä tässä sitten blogia kun ensin ei toimi kameran ja tietokoneen yhteistyö ja sitten photopucket käy reistailemaan. Onneksi (ehkä) muistan miten kuvia saa ladattua blogiin bloggerin kautta.*****Kut...
Ylivalottuneita pönötyskuvia. Ilman päätä, jälleen. Mutta se ei ole päivän pointti. Päivän pointti on se, että siinä missä ihmiset yleensä opettelevat käyttämään värejä mustan sijaan yhdistämällä kir...
Omien kuvien katselu on joskus inhottavaa. Ainakin silloin kun kuvia ottaa kauhealla kiireellä ruuhkaisessa parkkihallissa itselaukaisimella.Jep, jep.Harmaa su sopii harmaaseen, sunuiseen päivään, mu...
Olen aika pitkään ollut suurien laukkujen ystävä, mutta viime aikoina huomasin kaipaavani jotain pienempää. Melko lyhyen ja tuskattoman etsinnän päätteeksi löysin itselleni laukun, joka täytti k...
Kysymyksen esitettyään, hän astuu varovasti, hieman anteeksipyydellen sisään.Käyttäydyttyään kuin diiva, unohdettuaan ystävänsä ja lupauksensa, häntä nolottaa aivan liikaa. Jännitys on kasinkosketelt...
You are no longer following . Undo?