Kun mä en oikein tiiä.Kirjottelen tosiaan tuota vauvablogia (joka tänään illalla lähtee salasanan taakse, huom sen lukijat!) ja lisäksi vielä toisaalla päiväkirjaa, johon tulee höpöteltyä muustakin k...
Sanonpahan vaan että voi huoh. Jospa puolivälierissä sitten paremmin. Aika noloa olis kotikisoissa tippua pois jo ennen välieriä, sanonpahan vaan.Me katotaan tässä samalla Poliisiopisto kakkosta. Ei ...
- Koulujutut edistyy, mutta silti tämänhetkinen fiilis on se etten valmistu koskaan. En ikinä. En mitenkään ehdi enkä jaksa enkä pysty. Olen luuseri. Mietin keskeyttämistä n. 20 kertaa päivässä.- Rup...
Viime päivinä olen miettinyt paljon. Pohtinut, käännellyt asioita, puhunut yhden huippuihmisen kanssa ja kirjoittanut. Rahasta, haaveista, elämästä yleensä. Nyt seuraa tämän blogin historian ja ehkä ...
Kun ulkona sataa jo toista päivää putkeen lunta, on varmaan ihan ok hengailla kotivaatteissa ja koostaa päivän ohjelma seuraavista aktiviteeteista:Lisäksi ajattelin tehdä ruokaa, syödä suklaajätskiä ...
MITÄ BLOGGERILLE ON TAPAHTUNUT?!
Kevättalvi alkaa pikkuhiljaa taipua ja tilalle tulee ihan oikeasti kevät. Hiihtokelit alkavat olla jo lopuillaan, kelkkakelit samoin, kun lumi alkaa olla raskasta ja märkää. Portaiden edessä oleva la...
Värjäsin sitten eilen hiukset. Mulle piti tulla punaruskea a.k.a mahonginvärinen tukka. No ei tullut. Mulla on punainen tukka, ja vielä aika epätasainen, semmonen liukuvärjäyksen tapainen. Ei pitäis ...
Pääsiäinen vierähti kivasti Kittilän mummolassa. Oli jees, oikeastaan tosi jees. Aurinko paistoi, syötiin paljon kuten mummon luona aina, ulkoiltiin, oltiin vaan. Täydellistä.Joku oli vähän liekeissä...
Sporttailujuttuja minä tulin kirjoittamaan. Kivasti aion teille nyt liikkumisistani kertoa. Kivasti kertoa aion mitä on tullut tehtyä. Jännää, erikoisjännää. NONIIN.Tosiaan siis ajattelin kirjoitella...
Kirjoittelin jokin aika sitten, että tarvitsen nahkatennarit. No, löysin sopivasti tilipäivän aattona täydelliset, ja päätös sai muhia kokojenkin loppumisen uhalla vielä viikon verran. Kävin katsomas...
Vähän jumittaa.Mutta kaikki aivan hyvin. Viikonloppu on ollut kiva. Tänään olis siivouspäivä, mutta todella yllättäen ei huvita. Nyt ei jotenkin irtoa mitään. Rupean pelaamaan Wiitä tai neulomaa...
- Ärrrsyttää ihmiset, jotka tekee muttei puhu, puhuu muttei tee, ei puhu eikä tee ja puhuu yhelle toista ja toiselle jotain aivan muuta. Raivostuttavaa. Asioista ei puhuta niiden omilla nimillä vaan ...
Oho, viikko meni mökillä. No hups.Ei ole mitään asiaa. Ensi viikolla on vähän joka päivälle jotakin, kun maanantaina on partioilta, tiistaina hallituksen kokous, keskiviikkona jotain ja torstaina ja ...
Tiiättekö, joskus on kauhean hankalaa sanoa ei. Ei, en voi. Ei, en jaksa. Ei, ei ole aikaa. Ei, ei, ei.Minun on aina ollut vaikeaa sanoa ei. Suostun puolivahingossa kaikkeen, jotenkin vain ajaudun mi...
Pikailmotus ennen vaniljapullien ja sämpylöiden leipomista!Eli perustin uuden blogin, johon voin vapaasti purkautua vauvajutuista, äitiydestä ja kaikesta aiheeseen liittyvästä. Olen kirjoitellut tämä...
Vuoi apua mikä tuuli tuolla ulkona. Ihan järkyttävä viima. Onneksi ei ole mikään pakko lähteä ulos, korvathan tuolla tippuis päästä... ja onneksi se meidän pulkkamäki-ilta oli eilen eikä tänään, eile...
Päivitin puolivahingossa Spotify-tilini Premiumiksi, kun olin lähdössä karvakasan kanssa lenkille ja iPodin akku oli tyhjä. No hups vaan. Täytyy ruveta käymään ahkerammin lenkillä että noista offline...
- Miksi mun juustokakun vaniljatäytteestä tuli niin älyttömän löysää?- Miksi en osaa/voi/pysty/halua/kykene/ja ksa kontrolloida omaa suklaansyömistäni?- Miksi Jii laittaa mun mielestä ruokaan aina lii...
Voi hyvänen aika tätä päivää taas.Ensinnäkin, junnu nukahti päikkäreille ja koska sää oli aivan älyttömän ihana, päätin pakata neidin vaunuihin ja lähteä lenkille raittiiseen ilmaan ja lievittämään s...
Latasin eilen ajankuluksi koneelle Picasan, tekasin uuden bannerin ja vähän muuttelin ulkoasua. Minä tykkään. Nyt Junnun kanssa päikkärilenkille tuonne ihanaan auringonpaisteeseen ja illalla mui...
Kun kirjoitin tämän merkinnän vähän reilu vuosi sitten, minulla ei ollut pienintäkään aavistusta, että vuoden kuluttua olisin melkein 4,5 kuukauden ikäisen vauvan äiti. Reilu viikko tuon ryhdistäytym...
No ette kai te tosissanne kuvitelleet että laittaisin tänne päivän asuja? :D Jos kuvittelitte niin joudutte valitettavasti pettymään. Tämä päivän asu on nimittäin kenenkäs muunkaan kuin Junnun;Body D...
Näytän tällä hetkellä jotakuinkin tältä:Syitä:- Meillä piti olla siivouspäivä. Yllättäen Jiille tuli joku rautakasa (lue: kelkanosa) ja se on siis ihan pakko asentaa just nyt eikä myöhemmin enää ehdi...
Arvatkaa mitä! Keksin tavan jolla huijata tätä konetta ja nyt kuvien siirtäminen on suht. kivutonta! JEE!!! ..ja kamerasta loppui akku. :D Mutta oioioi. Oi vitsi että oon iloinen. Voisin vaikka tän k...
http://www.adressit.com/humaki n_tornion_kampus_sailytettava Nyt ei riitä aika tämän enempään, rupean puuhamaan s-postia JHLlään ja Jytyyn ja soittelen vielä muutaman puhelun. Tätä ei purematta niellä...
Pyeri aalmugpeeivi puohháid! Muu aalmugpiäiván ij kuullum immâšijd, partiohommáid, vehâ škoovlâhommáid já vávváin oromin, ađâi aaibâs táváláš vuossargâ. Must lâi itten vuoptâtuáhtárääigi mutá munnuu ...
Junnun muutettua meille (kuulostaa ihan siltä ku ite en olis joutunu tekemään mitään tän asian eteen...) olen luonnollisesti miettinyt Jiin kanssa myös kasvatusasioita. Mitkä on meidän kasvatuksen pä...
Yllätysvieraat on toisaalta kauhean kivoja ja toisaalta taas niin ärsyttäviä. Kivoimpia yllärivieraita on kiistatta ne, jotka ilmoittaa kyllä tulostaan edes tunnin varoitusajalla - ehtii vähän siirtä...
Heippa vaan, täällä ollaan edelleen ilman järkevällä nopeudella toimivaa tietokonetta joten kuvien siirtäminen koneelle johtais välittömään hermoromahdukseen. Mikään ei oo niin ärsyttävää kuin epätoi...
You are no longer following . Undo?