Homma venyi päivällä, mutta nyt saitti on auki. Blogini on siirtynyt päivittymään osoitteessa kemikaalicocktail.fi. Tervetuloa!
Tease, tease... Banneri kesken, linkkien väri on väärä, RSS-feed -nappula puuttuu ja muutama muu pikkujuttu, mutta pian se on auki!!
Yle rahoitti Uutta Mustaa (ja blogiani) kaksi vuotta ja se kaksi vuotta on ohi ensi sunnuntaina. Minun elämässäni kulunut kaksi vuotta on pitänyt sisällään ISOJA as...
Kerroin teille vastikään, miksi säilykkeiden käyttäminen on nihkeää. Mutta viis purkin sisuksista, jos säilykepurkkeja ajatellaan sisustusmielessä. Silloi...
Hou hou hou! Laatikot uunissa ja pipariprojekti edessä. Ja imurointi. Ja lattioiden pesu. Ja lahjojen pakkaus. Teilläkin lienee tärkeämpää kin tekemistä kuin roikkua...
Olen tonttuillut niin hitosti, että näin aatonaaton kunniaksi jätetään kevyet jouluaiheet muille ja puhutaan silikonirintojen kemikaaleista. Ette varmaan ole missanneet uutis...
Kirppisvinkkejä! Sekä Tyylivarkaissa että VoiceMagissa. Kuva: kuvakaappaus VoiceMagista, kuva Stella Harasek
Useimmilla meistä on ihorutiini ja tuotteet, joihin luottaa vuodesta toiseen. Reissuun lähtiessä ärsyttää aina, kun pitää roudata mukanaa isoja pulloja, ellei ...
Vanha tehdashalli, 4-5 kerrosta korkea, täynnä jengiä, klubeja, huvipuistokamaa; kummitusjunan rekvisiittaa tanssilattian kupeessa. Ylimmän kerroksen nurkasta ulos rakennuksen kat...
Postausaiheita olisi muutaman Berliinipäivän myötä taas pariksi viikoksi, joten heittelen viimepäivien ilon aiheita samaan juttuun. Osaan palaan myöhemmin — jos mu...
Vaikka kirjoitankin paljon kosmetiikasta, en ole sen suurkuluttaja. Tai ehkä juuri siksi. Meikkiä en käytä vapaa-ajalla enää juurikaan. Se johtuu lähinnä siit&...
Olen maininnut ystäväni Katjan silloin tällöin, mutten muista, olenko varsinaisesti mainostanut hänen Moments-blogiaan koskaan? Moments on täynnä toinen toistaan up...
Olin unohtaa tämän! Kannattaa mennä — ellei satu olemaan menossa Berliiniin, missä hinnat on normaalisti tuota ystiksen luokkaa. Minä nimittäin olen: saan vihdoink...
Hou hou hou! Viikonloppuna on taas aika joulumyyjäisten, sunnuntaina kannattaa suunnata Jätkäsaareen. L3-makasiinissa kaupataan vaatteita, pyöriä ja pyöräilytarvikk...
Muistatte Uuden Mustan tonnikalaboikottikampanjan? Jatkojuttu aiheeseen löytyy nyt Uuden Mustan etusivulta. On tosi hämmentävää ;, kuinka pihalla ravintolat ovat siitä, mi...
Tiedätte minun snapsikokeiluni. Juon alkoholia aika harvoin, mutta jostain kumman syystä aloin pari vuotta sitten testailla snapseja — siis niiden valmistamista. Ai niin, se alkoi sii...
Olen tänään kuunnellut läpi yhden suosikkisäveltäj&aum l;ni teoksia ja tullut siihen lopputulokseen, että kaivan alttoviuluni naftaliinista ja alan taas soittaa. Akt...
Pari viikkoa takaperin vietin elämäni ensimmäistä thanksgivingiä. Kiitos ystäväpiiriimme pelmahtaneen ihanan Laurenin, sain ensimmäistä kertaa maistaa, mi...
Uusin Divaani paljastaa vähän jotakin elämäni kodeista. Sonja toi sun pörrötakki on mahtava. Onkohan se tallessa?
Kertakäyttöjoulu on yhtä noloa kuin kertakäyttömukista lennossa hörpitty sumppi tai mäkkärissä syöminen. Joulukoristeiden roskiin heittäminen on...
1. joulukuuta on minulle aina tärkeä päivä, koska joitakin vuosia takaperin 1.12 rakas isoisäni otti viimeiset hengenvetonsa käsivarsillani juuri, kun olin avannut h&aum...
En enää jauha aiheesta enempää, olen jouluihminen, that´s it. Tässä tulevan viikonlopun menovinkkejä: 1) Eettiset joulumarkkinat Hyvä tapa ostaa eettiset...
En osta juurikaan säilykkeitä. Pari kertaa vuodessa nappaan marketista mukaan hernaritölkin (niinä kylminä syys- ja talvipäivinä kun ei vaan jaksa laittaa ruokaa it...
Hei tiesitkö, että pidän Kempparin lisäksi myös toista blogia? Se löytyy täältä. Ja sisältää kolme videopostausta joka viikko. Löyd&au...
Kemikaalicocktailin ensimmäinen resepti oli herkkumysli. Se on sittemmin muotoutunut erilaisiksi versioiksi alkuperäisestä, mutta myslin runko on aina sama. Valmistan mysliä suunn...
Tämän viikon tärkein asia on Uuden Mustan etusivun uutinen. Tämä on syy siihen, miksi luovuin kesäkuussa tuottajan roolista mediassa, joka on unelmieni täyttymys: Y...
Asun kahden ison ruokamarketin lähellä ja saan niistä monia sellaisia luomutuotteita, joita Alppilassa asuessani ei lähikaupoista todellakaan löytynyt. Vaikka siis ytimen eko...
Keskiviikkon Ekologia, eettisyys vai E-koodit -illassa tapasin kiinnostavia ihmisiä. Yksi heistä oli Miten maailma loppuu -kirjan kirjoittaja Jussi Viitala (aikaisemmin julkaissut mm. kirja...
On aina ihan parasta tavata teitä lukijoita! Eilen treffasin taas ihmisiä nimimerkkien takana ja juttelin muun muassa naisen kanssa, jolla on formaldehydiallergia. Ei noin ihan äkkisel...
TÄNÄÄN:
You are no longer following . Undo?