Kuva täältä.Helmi saavuttaa parin viikon kuluttua kunnioitettavan vuoden iän. Pidämme sitä paitsi merkkipaaluna kotiruoan aloittamiselle, myös imetyksen lopettamiselle hiljalleen. Lusikkalakkoj...
Säiden suosiessa myös me olemme ulkoilleet ahkerasti. Ballerinat jalassa, kesämekko päällä - en voisi toivoa parempaa! Todellisuudessa päivän asuni ovat olleet onnettomia kotiäitilook-virityksiä isoi...
Kodissamme vallitsevan sekasorron keskelle saatiin eilen vieraita. Kaksi hyvää ystävää. Puhe pulppusi, aika kului, herkkukulhot tyhjenivät. Ystäväni astui ovesta sisään hymyillen, muffinssitarjotinta...
Kuva lainattu, Pirkka.fiSanotaan, että ihmiset voi jakaa kahteen osaan; toiset eivät kestä sitä etteivät saa unta, toiset taasen eivät kestä ruokailuvälien pidentymistä. Minä kuulun ehdottomasti jälk...
Sain hiljan kommenttiboksiini linkin IRC-Galleriaan, jossa eräällä käyttäjällä oli kuvia minusta ja lapsestani. Kuvia, joissa hän esiintyy minuna, ja joissa Helmi onkin Hilda Kristiina. Nopeasti sain...
Minun täytyy tehdä tunnustus. En ole heittänyt Happy Mealia blenderiin ja antanut lapselleni, mutta olen vienyt hänet paikalliseen pizzeriaan. Uskottelen itselleni, että kebabmässäily ei tunnu alleki...
Kuten ehkä tiedättekin, tämän viikon sunnuntaina avopuolisoni H pakkaa tavaransa ja suuntaa opintoleirilleen yhdeksäksi viikoksi pois (joskin tulee viikonlopuiksi kotiin). Se vähän jännittää. Yritän ...
Pakattujen laatikkojen, kesken jääneiden siivousurakoiden ja kertakäyttölautasten keskellä tapahtuu. Lapsi hengailee keittiönkaappeissa (lattialla olevissa) ja purkaa kuivatavaralaatikoita aina kun s...
Kaiken remonttihässäkän keskellä onnekkaiden voittajien arpominen viivästyi, mutta ei unohtunut suinkaan. Arvonnassa oli siis kolme lahjakorttia Lastenvaate Oulaavan verkkokauppaan.Ja nyt, rumpujen p...
En ole koskaan ollut luonnossa viihtyvää sorttia. Hiljainen metsä on mielestäni suorastaan karmiva ja erotan harakan hädin tuskin variksesta. En tunnista kasveja. Keväällä makuuhuoneeseen kantautuva ...
Torstaina se alkoi, keittiöremontti, josta aiemmin jo kerroinkin. Se tarkoittaa sitä, että meidät Helmin kanssa virallisesti häädetty lihalaatikoiden ja työkalupakkien seasta kuljeksimasta suurimmaks...
Eilen oli Helmin ensimmäinen nimipäivä. Kuulin siitä vasta kommenttiboksissani ja facebook-seinälläni. Meillä on kyllä jättimäinen seinäkalenteri, mutta siihen ei ole merkittynä juhlapyhiä tai nimipä...
2,5h ennen h-hetkeä...Kun Helmi oppi ryömimään konttasin minä hänen perässään kameran kanssa. Hihkuin innosta, kun hän empien tutkaili olohuoneen ja keittiön erottavaa metallilistaa. Olin pursk...
Tapahtui eräänä tuikitavallisena päivänä facebookin chat-ikkunassa: heimä en ees tajunnut että teillä on tutti käytössä vielähaluaksä ton testiin?ton natursuttenintai siis ihan omaksi tietty samallaj...
Viime jouluna ystävältäni saamasta joulupaketista kuoriutui pieni, musta ja kiiltävä pahvipakkaus, jota koristi maailman kaunein C-kirjainpari. Chanelin logo nimittäin. Pakkaus piti sisällään herkull...
Siis eivät suinkaan ne, jotka ovat valoukuvina onnistuneita, vaan ne, jotka saavat suupielet nykimään kerran toisensa jälkeen. On kuolaisia paitoja, ja taustalla lojuvia sukkia ja mappeja, mutta toiv...
Tavanomaisia sisustuselementtejä olohuoneessa à la Helmi 10,5kk. Tänään on ollut tavanomainen lauantai, yksi lukuisista. Heräsimme hävyttömän aikaisin, söimme aamupalaa ja vetelehdimme. Kävimme...
Kuva lainattu täältä.Ajattelin, etten koskaan päätyisi kirjoittamaan asiasta, mutta tämä on kai yksi niistä asioista, joka tekee blogistani vauvablogin lifestyleblogin sijaan. Pottapostaus. Jos olet ...
Vuoden mutsi-kirjan facebook-sivulla kävi taannoin kohina kun järjestettiin valokuvakilpailu, jonka teemana oli "vuoden mutsi", kuinka ollakaan. Nauroin pissat housuissa vedet silmissä katsel...
Meidän perheen ensimmäinen yhteinen vappupäivä sujui rauhallisissa merkeissä anoppilassa, hyvän ruoan ja juoman äärellä. Helmillä oli oma vappupallokin, joka herraties on naurattanut häntä hervottoma...
Trenssi / SokosHuivi / SeppäläImetyspaita / H&MFarkut / ZaraSaappaat / StockmannHelmin pipo & tossut / Pipas KidsTikkitakki / Benetton/StockmannHame, body, sukkahousut / kirppisJuhlava pukeut...
Hassua, miten aikaisin lapset alkavat jo kiinnostua toisten lasten seurasta. Jo puolivuotiaana olemme alkaneet aktiivisemmin tapaamaan muita vauvallisia ihmisiä ja kavereita. Kaksi kuukautta sitten a...
Kuva lainattu kustantajan sivuilta.Olen nähnyt liian monta ällösöpöä mustavalkoista kuvaa vastasyntyneen varpaista lastenkasvatuskirjojen kansissa, etten uskonut enää fiilisteleväni yhdelläkään...
Ensiksikin pyydän anteeksi tavattoman raflaavaa otsikkoa, ette varmaankaan arvaa, mitä tuleman pitää, mutta muutama muukin kanssabloggaaja on ehtinyt jo tarttua aiheeseen ja vienyt sanat suustani. Pä...
Kuva lainattu täältä.Nyt on kaiketi meneillään jonkinlainen toivepostausten teemaviikko, kun tartun jo toista kertaa lukijain toiveeseen, nimittäin kuulla lisää meidän ja avoimen varhaiskasvatustoimi...
Meillä on aamuisin tiukka rutiini ennen ylösnousemusta, josta emme Helmi ei tingi. Kun silmät saa auki, pitää hetken aikaa vain hengailla sängyssä, herätä. Hän huokailee syvään, kiehnää kyljessä. Het...
Paita H&MFarkut More&MoreKello Gant Äitiys on muuttanut tyyliäni, eittämättä. Minusta on tullut aiempaa mukavuudenhaluisempi. Minun täytyy tuntea oloni mukavaksi vaatteissani. Kaapissani ei m...
Kuvat lainattu, Sannas.fiSaimme taannoin netissä toimivalta lastentarvikeliikkeeltä Sannakselta kokoon taitettavan Flexi Bath-ammeen. Nostan kädet ilmaan, myönnän tietämättömyyteni - en ollut kuullut...
Minulta on muutamaankin otteeseen kysytty hääjärjestelyiden edistymisestä. Nyt on pakko nolona myöntää, että päivämäärän sopimista huolimatta ei asian suhteen ole mitään uutta auringon alla. Häät ova...
Kuvat lainattu, Ipanainen.fi.Tapasin Annin taannoin ihan oikeasti, livenä, pitkän nettiviestittelyn jälkeen. Hänellä olikin yllätyksekseni mukanaan tuliaisia, Ipanaisen uutuuskestovaippoja. Jot...
You are no longer following . Undo?