Jumppaohjaajista voi tulla joskus tunnetasolla paljon tärkeämpiä kuin pelkästään jumppaohjaajia, vaikka heitä ei yleensä tunne mistään muusta kontekstista kuin sporttitunneilta. Ainakin minä huomaan ...
Olen sitä mieltä, että ne artistit, joita kuuntelee siivotessaan, pitäisi ehdottomasti laskea lempiartistiensa kärkeen. Nimittäin: kun tekee jotain vähän epämiellyttävää ja sellaista, mihin on usein ...
Kadulla väentungoksessa kävellessään tai esimerkiksi suojatietä ylittäessään tuntee usein, että vastaantulijat eivät koskaan väistä ja että itse joutuu aina siirtymään vähän sivuun. Kerran olen kokei...
Kampaajalla käymisen pitäisi olla ihanaa hemmottelua ja naisellisuuden ytimessä liihottelua, mutta oikeastaan se on monessa suhteessa viheliäistä. Käsittelyn aikana joutuu tuijottamaan omaa naa...
Arjen pikku ongelmien kanssa painiskellessaan saattaa kuin huomaamattaan erikoistua johonkin aivan absurdiin aihepiiriin. Viime viikolla kärsin lukkiutuneesta korvasta ja etsin netistä asiaan liittyv...
Jatkan Putin viimeviikkoista Pienestä suurta -merkintää lyhyellä ajatuksella:Lapsena pienet asiat olivat oikeasti suuria. Esimerkiksi rairuohon kylväminen ja sen kasvun seuraaminen ennen pä...
Kirpputoreilla tai second hand -liikkeissä kiertelyn jälkeen on usein vähän ristiriitainen olo. Hyvän fiiliksen saa vain silloin, kun on tehnyt jonkin oikeasti mieleisensä löydön, jota tietää tarvits...
Löysin siivotessa muistikirjan, johon olin vuosi tai pari sitten kirjoittanut seuraavanlaisen runohenkisen muistiinpanon. Tehdä kärpäsestä härkänenja ratsastaa sillä pidemmälle kuin oikeastaanTehdä p...
Työpaikallani on parhaillaan kaksi kahdeksanluokkalaista poikaa tet-harjoittelussa. Olen kiinnittänyt huomiota siihen, miten pieniltä ja nuorilta pojat näyttävät. Toistakin olisin luullut kahdeksanvu...
Jos huomaa jonkun naamassa vaikkapa pienen kastikeläiskän, huomauttaa hänelle asiasta usein näyttämällä tahran paikka omista kasvoistaan. Silloin toisen on helpointa paikantaa tahra ja pyyhkäistä se ...
Nuorten naisten joukossa on yksi ihmistyyppi, jonka edustajat ovat hämmentävän samanlaisia keskenään: kutsumme heitä kauniiksi koviksi tytöiksi.Kauniilla kovilla tytöillä on pitkät, kiiltävät hiukset...
Näin tänä aamuna raitiovaunussa ryhmän lipuntarkastajia. He olivat nousseet vaunuun aiemmalta pysäkiltä, joten he eivät tarkastaneet lippuani. Huomasin silti säikähtäneeni ja ajatelleeni kymmenesosas...
Söin äsken persiljaa leivän päällä ja tein havainnon, että leipäni näytti aivan ateriapakkauksen tarjoiluehdotukselta. Tajusin, että nimenomaan persilja tai jokin muu valinnainen vihreä sykerö o...
Söin äsken persiljaa leivän päällä, ja tein havainnon, että leipäni näytti aivan ateriapakkauksen tarjoiluehdotukselta. Tajusin, että nimenomaan persilja tai jokin muu valinnainen vihreä sykerö ...
Tupaantuliaislahja aiheuttaa usein päänvaivaa. Jos uuteen kotiin muuttaneella on jo kaikki kotitaloudessaan tarvitsemansa välineet, on vaikea keksiä mitään sopivaa ja tarpeellista lahjaa. Usein keksi...
Kävin työhaastattelussa enkä saanut hakemaani paikkaa – no, se on toinen tarina, mutta sen sijaan sain havainnon: Työhaastattelussa kertoo auliisti kaiken itsestään, koulutuksestaan, kielitaidostaan,...
En tiedä, koskeeko tämä havainto inhimillistä elämää laajemmin vai onko se pelkästään oma kokemukseni, mutta välillä iltaisin minulla on ongelmia jalkojeni rasvaamisen kanssa. Usein tykkään lukea sän...
En tiedä, onko tämä havainto inhimillisestä elämästä laajemmin vai pelkästään oma kokemukseni, mutta välillä iltaisin minulla on ongelmia jalkojeni rasvaamisen kanssa. Usein tykkään lukea sängyssä jo...
On jännittävää, miten toistensa kanssa paljon aikaa viettävät ihmiset tartuttavat toisiinsa eleitä ja kielenpiirteitä. Yhtäkkiä sitä huomaa elehtivänsä tietyllä tavalla, esimerkiksi heiluttavansa käs...
Matkustin tänään metrolla Ruoholahdesta Itäkeskukseen. Tein matkani aikana havainnon poikineen. Tässä niistä kaksi:1) Yhdeltä asemalta vaunuun nousi soittoniekka ja hänen rahankerääjänsä. Metron lähd...
Silloin, kun pudottaa jonkin särkyvän esineen (esimerkiksi lasisen mustaviinimarjamehupullon), aika kulkee yhtäkkiä todella paljon hitaammin. Putoavan esineen tehdessä matkaa lattiaa kohti ehtii käyd...
Mietimme tänään, miten moninaisia tapoja onkaan lausua Yves Rocher -kauneusliikeketjun nimi. Olemme kuulleet ainakin seuraavat:[iv rosäär][iiv rosee][iivs roseer][yves rokker][yves rohher][yves rosse...
Mikään muu uusi vaate tai asuste ei muuta olemusta ja koko päivän tunnelmaa yhtä paljon kuin uudet kengät. On toki mukavaa laittaa uusi paita tai uudet korvakorut ensimmäistä kertaa päälle, mutta ain...
Olin äsken pienellä valokuvauskeikalla. Kuvattavan osaamisala ja ammatti olivat hyvin lähellä omaa tärkeää harrastustani. Kuvaamiseni lomassa innostuin aiheesta ja tulin maininneeksi kuvattavalle, et...
Olen käynyt viime aikoina varsin paljon elokuvissa. Olen todennut, että ennen muuta viikonloppuiltanäytöksissä käy kovaäänisnaurajakatsojia. Tällaiset katsojat höhöttävät elokuvan aikana kerta kaikki...
Olen melko varma, että yksi viheliäisimmistä ihmisen kokemista tunteista liittyy sellaisiin hetkiin, kun näkee sattumalta jonkun, joka saa olon suloisen hermostuneeksi ja saa vatsaperhoset liikkelle....
Näin bussissa nuoren pojan, jolla oli maastohousut, housuihin matchaava karvahattu sekä pitkä tukka, joka hatun alta tarkoituksellisesti eteenvedettynä peitti toisen silmän ja suuren osan kasvoista. ...
Joskus tuntuu, että musiikkiyhtyeet, joilla on erottuva ja omalaatuinen nimi, tekevät ja soittavat tylsää ja mitäänsanomatonta musiikkia, ja bändit, joilla on taas kliseinen ja odotuksia herättä...
Kaikki meistä ovat huonoja monissa asioissa. Esimerkiksi minä en osaa piirtää esittäviä kuvia, laitesukeltaa tai valmistaa blinejä. Osaamattomuuteni johtuu siitä, että en ole harjoitellut tai edes ko...
Ihan pian on taas aurinkostressin aika. Huhti-toukokussa ensimmäisinä aurinkoisen lämpiminä päivinä on suorastaan pakko olla koko ajan ulkona nauttimassa auringosta, muuten ei voi olla. Sisällä istum...
You are no longer following . Undo?