Uutta Ylen rahoitusmallia on syytä tervehtiä ilolla. Itse kannatin kirkollisveron tyyppistä maksua, joka olisi aidosti tuloista riippuvainen, mutta tälläkin mennään. Köyhimmät joutuvat maksamaan vähe...
On aika helppo heittäytyä kriittiseksi suomenruotsalaisuutta kohtaan. Avainsanoina voi käyttää vaikkapa käsitteitä pakkoruotsi, bättre folk ja ankkalampi. Ja jos pulssi ei vielä kohonnut, voi hetkeks...
Olen aina vieroksunut vaatimusta kokea voimakasta kiitollisuutta, joka liittyy ihmisen yksilölliseen tai kollektiiviseen alkuperään.En osaa olla erityisen kiitollinen vanhemmilleni siitä, että saatto...
Joku vihreä ylioppilaskunta-aktiivi tuhahti poliittiseksi kannakseen joskus 90-luvun alussa, että kaikkihan me olemme demareita, kaikki eivät vain ole ylpeitä siitä.Sittemmin asetelma on muuttu...
Eduskuntavaalit käydään kerran neljässä vuodessa, presidentinvaalit taas tuntuisivat olevan käynnissä koko ajan.Jos joku kansanedustaja tai puolueaktiivi mainitsee aivastaessaan, kolme vuotta ennen p...
Perussuomalaisista voi todeta saman kuin Asterixeissa sanotaan korsikalaisista: he ovat herkkiä pahastumaan.Milloin tilasto, milloin gallup ja milloin presidentin lausunto aiheuttaa tässä itseään uhr...
Talouden romahdus on tällä hetkellä varmasti todennäköisempi näkymä kuin rakettimaisen nousukauden käynnistyminen ensi tiistaina.Tosin mitään varmaa ei oikein voi sanoa – paitsi ehkä sen, että maailm...
Karppaaminen tarkoittaa vähähiilihydraattista ruokavaliota, eli sitä, että luovutaan viljasta, perunasta, riisistä ja sokerista. Ei enää pizzaa, vaan syödään pelkät täytteet.Kyseessä on v...
BB-talossa on harrastettu seksiä. Juuri nyt en muista että kuka ja ketä, mutta otsikon kirjaimet olivat isot.Asialla on varmasti oma kiehtovuutensa, muutenhan näitä uutisjuttuja ei luettaisi. Itse ta...
Lehtitietojen mukaan euroalueella on, ties kuinka monetta kertaa, kohtalon viikko.What else is new. Jos olisi todella seurannut käynnissä olevaa talouskriisiä henkeään pidättäen, ruumiista puskisi jo...
Lahden Vihreiden puheenjohtaja kärähti vihapuheista Uuden Suomen palstoilla pari viikkoa sitten, kun mies suorastaan yllytti väkivaltaan virkakuntaa ja oikeuslaitosta vastaan.Vihreiden johdossa puhei...
Perussuomalaisten eduskuntavaaliohjelman mukaan puolue kannattaa populistista, eli ”kansan suosioon perustuvaa demokratiakäsitystä”. ”Elistitiset puolueet” taas kysyvät neuvoa kansan sijasta as...
Kaikki tietävät että EU:lla on ongelma. Euroalueen talouden kanssa eletään kolmannen jatkoerän ratkaisuhetkiä ja katsojat pureskelevat kynsiään jännityksestä. Nykymarkkinoiden oudolla logiikalla Krei...
Tiedän Anneli Auerin elämästä paljon enemmän kuin haluaisin tietää. Auer ei enää ole yksityinen henkilö, jolla olisi oikeus jonkinlaiseen intimiteettiin, omiin tunteisiin tai kauppareissuun ilman mer...
Muistan oikein hyvin, missä olin syyskuun yhdestoista päivä kymmenen vuotta sitten. Olin juuri aloittanut oman ohjelman juontamisen Teema-kanavalla. Plakkarissa oli yksi jakso ja olin sairastunut syy...
Suomen kieleen ilmestyi kuluneella viikolla uusi sana: keihäskatastrofi.Sana ei tarkoita keihästehtaalla tapahtunutta yllättävää räjähdystä, sen enempää kuin onnettomuutta, joka johtuu keihään osumis...
Kaikki tietävät, että Kreikan taloutta on hoidettu hyvin, hyvin huonosti. Täysin holtiton velanotto on yhdistynyt vilpilliseen kirjanpitoon, jolla tyhjän päällä vellonut talous saatiin näyttämään niu...
Kaupan oven yläpuolella lukee El Pueblo se on Puerto Ricon pääkaupungissa San Huanissa sijaitsevan supermarketin nimi, joka tarkoittaa kansaa. Omassa päässäni sanan sytyttämät lamput viittaavat chile...
Suurimpia 1990-luvun kulttuurimuutoksia oli se, että kaikkea mahdollista alettiin mitata rahassa: koulutusta, päivähoitoa, terveyttä, sairautta, uskontoa, maanpuolustusta ja kansantanhuja, esimerkiks...
Maailmantalous on jokseenkin sekavassa tilassa. Suomen hallitus ei voi tehdä asialle paljon mitään. Avaimet ovat isommissa käsissä. Maanantain paras uutinen oli se, että Euroopan Keskuspankki on luva...
Minulta kysyttiin sosiaalisessa mediassa, että miksi en ole sanonut Norjan tapahtumista mitään. No, eipä ole kukaan kysynyt. Ja jos olisi, en olisi ehkä osannut vastata.Huomaan suojelleeni itse...
Kevään ja kesän hallitustunnusteluille oli ominaista se, että mahdollisia hallituspohjia on ollut poikkeuksellisen monta - ja se, että vain yksi niistä lopulta osoittautui toteuttamiskelpoiseks...
Politiikan henki on tällä hetkellä se, että kartetaan kompromisseja ja pidetään periaatteista kiinni. Ilmankos oppositioon on tunkua. Tulin todenneeksi vaalien alla, että tänä keväänä hallitukseen jo...
Tunnen myötätuntoa Säätytalolle kertyneitä toimittajia kohtaan. Hallitusneuvotteluiden alkaessa he olivat innostuneita, pari päivää myöhemmin kiinnostuneita ja lopulta alistuneita. En tiedä, millä he...
Olen käynyt Säätytalolla ennenkin, mutta enpä ole asunut siellä. Nyt sekin on tullut koettua. Käyn kotona kääntymässä, aamut, päivät ja illat sujuvat marmorisilla käytävillä ja tammikalustetuissa kok...
Ruotsalaisille on kiva vinoilla, tilaisuuksia vaan tulee valitettavan harvoin. No, nyt tuli. Naamakirjassa kiertää valokuva Ruotsin vaihtopenkistä summerin soidessa, jossa kolme keltapaitaa on kumart...
Arkielämässä parhaat keskustelut ovat niitä, joissa innostutaan pohtimaan jotain asiaa ja oivalletaan siitä jotain uutta. Näissä keskusteluissa syntyy vaihtoa.Politiikassa asetelma on käänteinen: hyv...
Impivaarasta tuli vaalien alla poliittinen käsite. Persujen kriitikot säikyttelivät, että jos vanhojen puolueiden Eurooppa-projekti ei innosta, päädymme takaisin Impivaaraan imemään nyrkkiä.Kielikuva...
Aika moni meistä vihreistä sai kuulla tuolla vaalikentillä, että hyvä ehdokas mutta väärä puolue. ”Äänestäisin sua, jos äänestäisin vihreitä”. ”Näissä vaaleissa äänestän toista puoluetta”. Ja niin ed...
Moni miettii tällä hetkellä, äänestääkö vihreitä vai vasemmistoa. Vihreänä ehdokkaana olen aika usein saanut kuulla, että vihreät on niin oikealla. Patsi tietenkin silloin, kun keskustelen oikeistola...
You are no longer following . Undo?