Mietin tosi pitkään kahden Bloomingville-taulun välillä - ostaisinko Happinessin vai Nykin? Vaikea päätös, jonka onneksi ratkaisi joku ihana lukijani, joka osti OnnenOvesta viimeisen Happiness-taulun...
Tänään iski pienimuotoinen paniikki, kun muistin, että olen lehdessä, joka ilmestyi JO maanantaina! Salamana lehtikioskille... No, onneksi ihan pieni juttu vain on kyseessä eli Kotivinkin 101 ideaa -...
Voi morjens, millä kelillä meitä tänä viikonloppuna onkaan hellitty. Mitään järkevää en ole saanut aikaiseksi. Sen sijaan olen hengaillut pihalla, levännyt pihapedissä, katsellut pääskysten lentoa ja...
Tein tänään kivan ja edullisen kirppislöydön, englantilaiset maisemalautaset. Vihreä ei ole ihan mun juttu, mutta menettelee satunnaisesti nautittuna. Maisemalautaset sen sijaan ovat ja kun yhdistin ...
Tänään kun menin töihin, odotti minua siellä kaksi iloista yllätystä. Toinen oli aina yhtä iloinen ja reipas espanjatar Kerttu (vesikoira) ja toinen pieni pussillinen korvasieniä työpöydällä! Ihana t...
Joulukuun alussa rautakangella multiin tuikkaamani hyasintit kukkivat. Tykkään :)Piha on saanut sateiden myötä kivasti väriä: nurmikko viheriöi, narsissit kukkivat iloisen keltaisena, sitkeimmät skil...
Kevätintoiluani laimentaa tällä hetkellä selkäkipu. Ei sellainen hyvä kipu, jonka saa pihalla puuhastelun palkaksi, vaan paha kipu, joka vihloo ja raastaa jossain tuolla syvällä selässä, lantiossa ja...
Tamperelaiset, pirkanmaalaiset ja kaikki täällä muuten vain visiteeraavat, huomio! Nyt on avattu Kuninkaankadulla aivan ihana sisustus- ja lahjaliike OnnenOvi. Astelkaapa ovesta rohkeasti sisälle, on...
ALERT. MAN COOKING!Ei hätää. Pysyin rauhallisena ja söin ihanat & onnistuneet grilliruuat tyytyväisenä. Kyllä mieheltä grillaus sujuu. Oheen tyrkytin rakastamaani parsaa. Mies söi kolme...
Olen herännyt talviunesta - huomenta! Joka vuosi jaksaa vaan tuo kevät yllättää ja ihmetyttää. Viikko sitten pihallamme oli harmaata ja märkää, muutama läntti lunta odotti sulamista. Pari viikkoa sit...
Tiedetään; narsissit ja helmililjat on niin last season ja passé ja orvokit tän hetken kuumin juttu. Mutta kun vitosella sai kennollisen narsismia ja helmaria (18 kpl) niin enhän mä VOINUT vastustaa!...
Samoja nurkkia täällä taas pyöritään. En ole vielä saanut minkäänlaista kevät- tai muuta inspiraatiota siivouksen tai sisustuksen suhteen, saatika ikkunoiden pesun... Kaikki on ennallaan, mitä nyt ru...
Kaupungissa kesä! Voikukat bongattu tänään toimiston nurkalta! :)Maalla talvi :( Jos parin viikon takaisen takatalven olisi voinut jättää väliin, lumi alkaisi olla finito. Nyt sitä on vielä kunn...
Kukkuu, täällä ollaan ja kohta kerron teille vihdoin arvonnan voittajan. Ensin muutama sananen viikonlopun kuvioista. Perjantaina kävin nopeasti kiertämässä Tampereen puutarhamessut. Kamera oli mukan...
Sain Inspiroiva puutarhablogi -tunnustuksen Sininiityltä, kiitos!1. Miten puutarhainnostus ja puutarhablogin pitäminen syntyivät?En voi sanoa, että puutarhainnostus olisi tullut minulle äidinmaidossa...
Arvonta on päättynyt ja voittaja selvillä. Kiitos kaikille osallistumisesta ja kivoista kommenteistanne! Ilmoitan voittajan viimeistään sunnuntaina 15.4.En ole pahemmin arvontoja harrastanut, mu...
Viisi päivää Lontoon hulinassa ja ihmisvilinässä. Huh. Onko turistien määrä siellä kymmenen - viidentoista vuoden aikana kymmenkertaistunut ? Vai olenko itse vain tullut niin paljon mukavuud...
Se on kuulkaa semmoinen homma, että kun vanha koulukartta tulee kirpparilla vastaan, ei sille oikein tohdi sanoa EI. Sitten ihmetellään kotona pitkän rullan kanssa, että mihinkäs tämän ihanuuden oike...
Aika jees tää kesäaika. En nyt tarkoita sitä viiden sentin räntälumikerrosta, joka oli yön aikana laskeutunut pihallemme. Vaan tätä valoa! Vielä illalla kasin jälkeen pähkäilin, meniskö pihalle ja py...
...meni aamupäivä. Meinasin panna siementä vakoon jo viime viikonloppuna, mutta sitten huomasin, että ehei, eipäs hoppuilla. Kuun vaiheiden ja perinnetiedon mukaan nimittäin 23.3.-5.4.2012 on otollin...
Heippa hei, täällä ollaan taas! Viikonloppuna kahviteltiin pehtoorin synttärien kunniaksi (jotka olivat jo pari viikkoa sitten - parempi myöhään kuin ei milloinkaan). Tarjottaviksi tein voileipäkakun...
Tein viime sunnuntaina kotijuustoa. Valmistus on tosi simppeli, mutta jotenkin mulle tulee siitä aina väistämättä sellainen "maatalon emäntä" -fiilis :) Kuinkahan moni tekee itse juustoa...
Appelsiineistä itse puristettu (tässä tapauksessa pehtoorin puristama) mehu on aivan parasta! Pyysin joskus pari vuotta sitten tarjousta toimiston siivouksesta eräästä siivousfirmasta. Kävi niin, ett...
Näin viime yönä unta, että kaikki lumet olivat sulaneet. No eihän se sitten ihan niin ollut, kun aamulla ikkunasta ulos kurkkasin, mutta ilma oli kerrassaan hieno. Maaliskuu! Ensimmäinen kevätkuu. Sa...
Ihanan keväinen ilma tänään! Aamulla ennen töihin lähtöä paisteli aurinko upeasti ja kerkesin näppäämään pari fotoakin. Muuten en sitten tänään(kään) valoisalla ehtinyt kotona olemaan. Onneksi valois...
Tänään postilaatikossa oli odottamassa pikkuruinen kirjekuori, josta löytyi hirrrrrveen kätevä pikkuruinen kaukosäädin kameraan. Nyt voi ottaa ei niin pikkuruisesta selästään kuvia vaikka samalla kun...
Ajoittain tulee pakottava tarve tehdä tätä taivaallista herkkua, Key lime pieta. Ihanaisen äklö, mutta limettisen raikas maku ja tahmainen koostumus ovat varsin koukuttava yhtälö - jos makeasta tykkä...
Ihmeellinen uupumus vaivaa. Voisin vetää peiton korville ja herätä sitten joskus... krooh pyyh. Väsyneeseen teemaan sopii hyvin viime viikonloppuiselta Ikean käynniltä mukaan tarttuneet maisemalakana...
Tämmöinen kasa lappuja ilmestyi perjantai-iltana tilkkupeittoa varten. Äippä on neulonut oikein urakalla ja nyt mulla on aivan mahooooton homma sommitella ja yhdistellä palat peitoksi ;)Peitto kasvaa...
Bongasin joku aika sitten Prisman alen-alen-alesta neljän euron puulaatikoita. Väriyhdistelmä, fontti ja käyttötarkoitus ei ollut oikein mieleen, joten tuunailin laatikot enemmän oman näköisiksi. Arv...
You are no longer following . Undo?