Tämä on välipalapostaus."Välipalal la tarkoitetaan ruoka-annosta tai annostelmaa, jonka kulutus suoritetaan pääasiallisten annosten (kuten aamiaisen, pä ivällisen tai illal. ..
Tämänkertaisen tarjoiluehdotuksen maistelu ei alkanut mitenkään herkullisissa merkeissä, sillä suoritin testin välittömästi kalakastikkeen tarjoiluehdotusta kokeiltuani. Ajattelin, että pääsen helpom...
Vielä muutama päivä sitten kuvittelin kalakastikkeen olevan jotain ihan täysin muuta kuin maustepullossa myytävää litkua. Mutta kiitos eräälle lukijalleni, nyt tiedän kalakastikkeen olevan kaakkoisaa...
Olen tähän saakka pitänyt blogin suhteen perusperiaatteena sitä, että tarjoiluehdotus on tarjoiluehdotus vain, jos pakkauksesta löytyy asianmukainen merkintä. Jos "tarjoiluehdotus" -merkintää...
Pari kuukautta sitten julistin, että chilikokeilut saavat toistaiseksi riittää, mutta siinä se pastakastikepurkki olla möllötti keskellä keittiön pöytää. Tiesin jo, että etiketin kuvassa on tomaatti,...
Eräs lukijani lähetti minulle jokin aikaa sitten sähköpostia, jossa hän ehdotti, että kokeilisin Saariosten kerroskiisselin tarjoiluehdotusta blogissani. Hän kertoi miettineensä jo vuosia kuinka kyse...
Tällä kertaa testivuoron saa Rainbow ristikkoperunoiden varsin maustepitoinen tarjoiluehdotus. Ehdotukseen kuuluu pieni kupillinen ristikkoperunoita, kourallinen mustapippureita, valkosipulin kynsi, ...
Mailiin on viime keväästä asti tupsahdellut säännöllisesti vinkkejä, että minun pitäisi testata X-tra kalapalojen tai Trawlic Alaskan seitin tarjoiluehdotusta. Testattavaksi valikoitui lopulta X-tra ...
Minä tykkään sipulista oikein paljon. Minulla on myös kaveri, joka tykkää sipulista ja kyseisen kaverin kanssa elelimme kämppiksinä tuossa 2000-luvun alkupuolella reilun vuoden verran. Jääkaappi meil...
Tarjoiluehdotusten suhteen Lidl on osoittanut seikkailevansa ihan omassa ulottovuudessaan ja tämä Goody caon tarjoiluehdotus on jopa Lidlin asteikolla täysin omaa luokkaansa. Kaakaopurkiss a on k...
Minun olisi pitänyt tajuta sillä hetkellä, kun kaupassa tartuin Pirkka sitruunateepakkaukseen, että tämän tarjoiluehdotuksen testaaminen on ihan yhtä hyvä idea kuin mennä aamuyöllä grillijonoon aukom...
"Minkähän takia herra on laittanu pussillisen perunoita PAKASTIMEEN?!"Hyvä kysymys. Ei aavistustakaan, mutta umpijäässä ne potut kyllä olivat. Edellisilta oli mennyt aikamoisessa hernerokkasu...
Aino-jäätelöiden tarjoiluehdotuksia on ehdottanut jo niin moni lukija, että lienee aika kokeilla yhtä sellaista. Oikeastaan olisin voinut valita joka Ainoan jäätelöpakkauksen, mutta tämä tuntui tähän...
Tarjoiluehdottelija: "Siis valkosipulidippi? Tarkoittaako se sellaista dippikastiketta johon dipataan valkosipulia?"Keskon markkinointiosaston konttoripäällikkö: "Heh. Joo, sitähän se juu...
Joku muu saattaa muistaa seuraavan tarinan toisin, mutta suunnilleen näin se kuitenkin meni.Ala-asteella luokkani järjesti pariin otteeseen ns. peuha-päivän. Päivän tarkoitus oli tietenkin kerätä rah...
Vanha oululainen viisaus kertoo, että pölijä saa olla, kunhan ei oo tyhymä. Ja vaikka olen useaan otteeseen tämän blogin tiimoilta väittänyt itseäni tyhmäksi, niin eihän se oikeasti pidä paikkaansa. ...
Ravasin epätoivoissani keittiön ja olohuoneen väliä tietämättä mitä tehdä. Välillä raotin kylpyhuoneen ovea ja kävin pyörähtämässä vessänpöntön edessä. Olo oli täysin sietämätön. Lopulta lysähdin ete...
Blogi täyttää tänään vasta kaksi kuukautta, mutta kuitenkin jo perjantaina rikkoontui 100 000 kävijän raja! Aika hurjaa.Ajattelin juhlistaa tapausta nauttimalla kerrankin jotain hyvää. Mieleni teki r...
Tätä tarjoiluehdotusta on ehdottanut jo niin moni lukija, että pakkohan se on kokeilla. Loppuupahan ainakin se ruikutus. Mutta kieltämättä aika kovan tason tarjoiluehdotus tässä on kyseessä ja ilman ...
Joskus voi vastaan tulla sellainen tarjoiluehdotus, että testaajalla menee jauhot suuhun ihan kirjaimellisestikin. Tänään kävi niin. Pää lyö täysin tyhjää, vaikka kuinka yrittäisi kirjoittaa jotain f...
Lidl, tuo kaikkien kapeaviiksisten miesten suosikkiliike, on jäänyt minulle varsin tuntemattomaksi. Saksalaisten äärimmilleen viety ankeus, anteeksi, tarkoitin tietenkin tehokkuus, on tuntunut siinä ...
Blogin kävijämäärät ovat viime päivinä kasvaneet räjähdysmäisesti, samoin kuin lukijoiksi ilmoittautuneiden määrä. Mikä teitä oikein vaivaa?! Oikeasti. Tyypit tulee lukemaan jotain huonosti kirjoitet...
Jääkaapissamme on jo useamman viikon viihtynyt Rainbow sinappikurkkusalaattipurkki, jonka kyljestä tämänkertainen, vähän kyseenalainen, tarjoiluehdotus löytyi. Minä olen muutamaan otteeseen yrittänyt...
Aloitetaan asian vierestä. Tämä tuote on niin kertakaikkisen väärin, että en oikein edes tiedä mistä aloittaisin. Kyseessä on siis Myllyn Paras pitsajauho, joka käytännössä tarkoittaa sitä, että vehn...
Lukekaa tähän johdannoksi Wasa husmanin tarjoiluehdotus, jos ette sitä enää muista. Tänään jatketaan nimittäin sarjaa Wasan näkkileipien tarjoiluehdotuksista ja vuoron saa frukost vehnänäkkilei...
Välillä joutuu oikein miettimään, että miksi minä oikein päätin alkaa tähän tarjoiluehdotuskokeiluun. Eihän tässä ole mitään järkeä. Tyhmä jätkä. Tyhmä, tyhmä, tyhmä.Ei ole kauaa, kun viimeksi avaudu...
Tämänpäiväinen tarjoiluehdotus ei oikeastaan ole tarjoiluehdotus. Vai onko? Ainakin se sai minut filosofiselle tuulelle. Kyseessä on siis Apetitin frutti di mare pitsan tarjoiluehdotus.Eviran pakkaus...
Tämänkertainen tarjoiluehdotus on kyllä jotain sellaista, mitä ei ihan heti tulla ylittämään. Todellinen älyvapauden riemuvoitto ja makuyhdistelmien kaatopaikka. Jostain kumman syystä näkkileipähylly...
Onhan tässä ihmisellä muutakin tekemistä kun kyttäillä pakkausten etikettejä kaikilla kauppareissuilla. Laiska blogin pitäjä siis ulkoistaa tämänkin asian (seuraavaksi voisinkin ulkoistaa itseni).No,...
Toisinaan tarjoiluehdotukset kulkevat jossain järjettömyyden ja loistavuuden välimaastossa. Tämänpäiväinen tarjoiluehdotus on juuri sellainen. Enkä itseasiassa vieläkään tiedä kumpaan kategoriaan se ...
You are no longer following . Undo?