Kesä kai se on jo kaikilla mielessä. Weekdayn kesä näyttää ainakin todella houkuttelevalta. Lisää makupaloja katsastettavissa täällä.
Kööpenhaminan muotiviikon catwalkilla kävellään tänään viimeistä kertaa, ja mukana on viikon aikana ollut muutama suomalainenkin suunnittelija. Samuji:n mallisto ihastutti Jennin lisäksi myös minua, ...
Yritän kovasti taas herätellä henkiin tätä blogeilua, kun kuitenkin vielä tuolla sisällä postailupalo on olemassa. Viimeisimmästä asukuvasta on aikaa sen kahdeksan kuukautta, öhöm, ja sitä edellinenk...
Aamulla facebookista löytyi iloinen yllätys: vaatemerkki COS avaa ensimmäisen liikkeensä Suomeen tänä keväänä!
Olen lähiaikoina huomannut hamstranneeni rekkini täyteen kauluspaitoja eri väreissä ja malleissa, ja todennut niiden helppouden ja vaivattomuuden. Arvostan myös sitä, kun joku suunnittelija keksii te...
Pitänee minunkin kun kaikki muutkin! Vaatekaapissani olisi yhden tai muutaman villaisen, lämpimän ja rennon neuleen mentävä aukko. Viime talven lämmittäjänä toimi Acnen harmaa Wham, ja nyt kaip...
Tampereella järjestetty Design on Tampere -viikko huipentui tänään Veturihallissa järjestettyyn Exhibitionist-nimeä kantavaan muotinäytökseen, jossa mukana olivat mm. Mukava, Kaksitvå, Niina Tuohimet...
Moi pitkästä aikaa! Onko siellä vielä joku joka kaipailee lippuja Helsingin Kaapelitehtaalla 5.-8.10. järjestettäville Voicen muotiviikoille? Nyt ois mahdollisuus päästä käsiksi lippuihin tätäkin kau...
Koska huomenna perjantaina klo. 13.30 starttaa Helsingin vanhalla ylioppilastalolla tämän vuoden Finnish Catwalk, otin vihdoin asiakseni tulla infoamaan jutusta, jossa sain tuossa taannoin kunnian ol...
Kööpenhaminan ja Tukholman muotiviikot on juuri saatu purkkiin, ja tässä yhden lempparisuunnittelijani fiiliksiä ensi kesästä. Tämän vuoden värikylläisen kesän jälkeen kokomustakin näyttää taas kumma...
Muotijutut ovat jääneet viime aikoina hivenen pimentoon, sillä ajatukset ovat täyttäneet sisustusasiat, ruokapöydät, valaisimet ja lipastot. Sivusilmällä olen silti pistänyt merkille muutaman jutun, ...
Nyt on vaatteet käyty läpi, ja tuloksena kolme pahvilaatikollista kaikkea tarpeetonta. Ensimmäinen osa tulisi tässä, ostakaa pois. Myytävänä myös parit huonekalut, sisustusvimma kun iski.
Vaatekaappikriisi on jälleen iskenyt, ja tuntuu, ettei rekistä löydy varsinkaan näillä säillä mitään kivaa päällepantavaa. Tampereen peruskauppojen alet olen kahlannut läpi jo useampaan otteeseen, ja...
kuvat: thevine.com, dazeddigital.com, jakandjil.comValtaisa inspiraatiopläjäys tähän väliin Josh Goot:n SS11-12 näytöksestä. Pitkään aikaan mikään ei ole inspiroinut kuten tämä mallisto, ihan jo nois...
Hei, päivän asu pitkästä aikaa varmaan puoleen vuoteen! Tosin tämäkin on kuvattu jo viime viikolla, mutta väliäkö sillä.Kauluspaita on vanha kirpparilöytö, kaulakoru House of Syys- merkin, ja yksi tä...
Eilen 26 asteen lämpötila, vapaapäivä, ja tieto Keskustorilla järjestettävästä Marimekon 60-vuotis juhlanäytöksestä saivat minut lähtemään kameran kanssa ulos. Tampere on niin järjettömän kaunis kesä...
Jokohan alkais taas kiire hellittää sen verran että olisi aikaa kirjoittaa hieman myös tänne. Syynä hiljaisuuteen on ollut elokuvaprojekti, missä olen maskiharjoittelijana. Kuvaukset tapahtuvat pääos...
Muuttotouhujen lomasta piti tulla listaamaan omat suosikit tänään nettimyyntiin tulleesta H&M Fashion Against Aids -mallistosta. Onko tietoa, tuleeko mallisto myyntiin myös Tampereen isoon myymäl...
Olen huomaamattani haalinut vaaterekilleni mustan ja harmaan sekaan väriä: kirkkaan punaista, joulun vihreää ja sähkön sinistä. Eikä vieläkään riitä, sillä nämä Forrest & Bobin värikkäät mokkaclu...
Heräsin lauantai-aamuna herätyskellon kanssa kahdeksalta Tampereella käymässä olevan poikaystävän lämpimästä kainalosta, vain ollakseni ensimmäisten joukossa Koskikeskuksessa järjestetyssä Fashion St...
...oli minulle ihan uusi tuttavuus selaillessani Indiedaysin Lookbook-sivuston designer-osioita. Ja uudehko tuttavuus tuo taitaa olla vielä muillekin, sillä tämä Anne Törnroosin ja Minni Havaksen yht...
Moi! Taas ois tarvetta kameraa pelkäämättömille ja kivat kasvot omistaville tyypeille, sillä tarvisin mallin meikkiportfoliokuvaussessiota varten! Päivä olisi 3.4. sunnuntai, ja kuvaukset Tampereella...
Testailin tänään äidin vanhaa vekkihametta ja eilen Seppälästä ostamaani turbaania. Vihdoin löysin niin ohuesta materiaalista tehdyn, ettei pääni näytä jättimäiseltä. Valkoinen paita on peräisin Fida...
Tällaisen ihanuuden bongasin käydessäni kurkkaamassa pitkästä aikaa Finnish Design Shopin tarjontaa. Mekon nimi on Maili, ja sen on suunnitellut Mika Piirainen.
Olen täpinöissäni! Nimittäin saan kunnian olla mukana Indiedaysin uudessa palvelussa nimeltä Lookbook, mm. sellaisten "pienten" nimien kanssa kun Lumi, Jukka Rintala, Ivana Helsinki ja Kirsi ...
paita - Lindex//farkut - GT//riipus - Antti Asplund//laukku - KaksiTvå//sormus - JCKauniin päivän kunniaksi pidimme kämppikseni kanssa pienen kuvaussession parvekkeellamme. Oi ihana aurinko!
Uusimmat koruhankintani tulisivat tässä. Viime viikolla pyrähdin päivän reissun Helsinkiin, josta mukaan tarttui sisustusjuttujen lisäksi oikeastaan vain tuo Glitterin rannekoru, nyt puoleen hintaan ...
Whyredin AW11 mallistossa omaa sydäntä sykähdyttivät kolme asiaa: kirkkaan pinkki vekkimekko, äärettömän kaunis pinkki clutch ja tuon mallin hiukset! Tuon mekon nähdessäni ajattelin siinä olevan jota...
neule - H&M//laukku - UFF//kaulakoru - JC//sormus - H&M//Oon parin viikon ajan haalinut itselleni värejä kevääksi, musta kun tuntuu niin kamalan ankealta juuri nyt. Uusin löytö on tuo livenä ...
Olin tuossa taannoin meikkailemassa huippuja tyyppejä Nadjan jelppipyynnön seurauksena eräissä kuvauksissa, ja oli ihan mahtavaa! Tajusin taas tuona päivänä, että tää on niin sitä mitä haluan tehdä. ...
You are no longer following . Undo?