Heissan!Pitkästä aikaa kirjoittelen tänne. On ollut joulukiireitä ja aikataulut ovat olleet tiukkoja. Tänään kuitenkin alkoi joululoma ja on aikaa vihdoin kirjoitella. Elikkä teen nyt bloggauksen jon...
25.10.2011 TiistaiElikkäs tämmöisiä herkkuja lähtee siskolle sairaalaan tuliaisiksi. Tänä yönä 4.05 syntyi siis Luukakselle veli ja minulle jo toinen siskonpoika. Leivoin sitten kinkkupiiraita ja mus...
24.10.2011 MaanantaiNo jopas oli päivä! Aamu alkoi tuskaisesti, olin taas valvonut vähän liian myöhään ja sängystä nousu oli raskasta. Aamupuuhien jälkeen oli vielä niin pimeätä (kello ol jo 8) että ...
Vietimme syyslomaa (20.10-23.10.2011) Suomen urheiluopistossa, Vierumäellä.Majoituimme Golf resortissa, ja nautimme olostamme täysin siemauksin. Tässä hieman matkapäiväkirjaa:20.10.2011 TorstaiAamu h...
Ensin jotain ikivanhoja kuvia. Hassua, oon omasta mielestäni ihan eri näköinen tummilla hiuksilla. Kolme viimeisintä kuvaa ovat sitten vähän uudempia :-) Nyt ei oikein teksti suju, joten eiköhän vaan...
....... Lupaan, että ensi postauksessa löytyy sitten ei_netistä_lainattuja_kuvia, sillä johan niitä on muutaman kerran tässä ollutkin. Puollustuksena : olen ollut nyt kipeänä ja jopa nämä gif-animaat...
the naked and famous - young bloodsomeone who is good-looking/Pen Badgleyallo darlin - if loneliness was artsomeone who is beautiful/Audrina Patridgetahiti 80 - cool downplace where you would like to...
Minä elän omaa elämääni miten haluan, päivä kerrallaan ja yrittäen nauttia siitä.Minulla on ihanat ystävät, puhevika, laiska koira, varpaita pureva kilpikonna, liian pienet lempparikengät jotka ovat ...
janelle monae - tightropetiedän että oon hehkuttanut nyt tässä aika paljon mun ystävistä, mutta en syyttä suotta! oikeesti ne on kaikki omalla tavallaan niin ihania ja ne saa kaikki mut niin hyvälle ...
uniklubi-kaikki mitä mä annoinjippu-huono miesPitkästä aikaa postausta, syynä lähinnä startti. Kameraa en vieläkään omista, kuvat ovat siis nean ottamia.Startissa esiintyi mm.jippu ja uniclubi, tykkä...
TENNIS-marathonjoo eli otan nyt pientä taukoa tästä bloggaamisesta ihan vain ton kameran puuttumisenkin takia. kyllä mä varmaan niitä kuvia saisinkin tänne ihan kivasti kavereitten kameroista ja we♥i...
kuvat we♥it:staeli siis nyt on käynyt sillä tavalla, että meidän kamera pääti pimahtaa täysin ja en siis saa otettua kuvia / sitä jo luvattua videota. onneksi omistan ihania ystäviä jotka ovat luvann...
sitten jotain asiallista :damn ei mitään uusia kuvia, sillä vaikka olen kuinka kantanut kameraa mukanani en ole muistanut ikinä sillä mitään kuvia räpsiä.tänään oltiin siis Nean kanssa katsomassa vii...
Leona Lewis - Bleeding Love Päätin juuri, että haluan opetella tekemään spagaatin ja että menen nyt leipomaan jotain suolaista piirakkaa koska se on yksinkertaisesti vain niin hyvää !
Tajusin, etten ole oikeastaan koko blogin aikana tehnyt minkäänlaista postausta, missä kertoisin hieman jotain faktoja itsestäni. Päätin korjata tilanteen tekemällä sellaisen 25 faktaa minusta jutun,...
"Life is partly what we make it. And partly what it is made by the friends whom we choose"
mun viime päiviin on kuulunut -prinsessojen / ääliöiden kanssa käppäilyä ympäri pieksämäkeä ja niitten kanssa jutustelua-kuokkimista toisten synttäreille koska haluttiin hyvää ruokaa ja ne alkoi...
confused
Cheek - Kanssa Tai Ilman feat. Illi mulla on vielä ihan kamalasti kuvia Linnanmäessä, mutta päätin olla "ovela" ja laittaa niitä seuraaviinkiin postauksiin "täytteeksi".joo noista lis...
Huomenna Linnanmäkeen.Pelottaa.Korkeat paikat on mun heikkous. En haluaisi mennä, mutta se on joku retki ja se on jo sovittu.Pidän varmaan silmät kokoajan kiinni ja saan paljon muistoja samalla ja si...
Hiusten kampaamista niin innoissaan, etten tajua että ystäväiseni on soittanut minulle 3 kertaa ja pistänyt 2 viestiä. Sama ystävä joutui odottelemaan mua rannalla HUPS!Sulkapallon pelaaminen vedessä...
Olin äsken tilaamassa hiuslisäkkeitä DreamHairilta, kunnes tajusin että pitää odottaa kunnes iskä tulee kotiin. Sillä en tiiä pankin sivulle tarvittavia tunnuksia yms. Oon kyllä aika hyvä tuhlaamaan ...
ukkosmaine - pyyhe kenttään...not!Värjäsin siis hiukset tuhkanvaaleaksi (ainakin jos väriainepakkausta on uskominen.) En osaa sanoa pidänkö tuosta vai en. Toisaalta tuntuu että olisin mennyt täs...
tää nainen on niin mahtava !lähes jokainen biisi iskee ja lujaa, musiikkivideot ovat outoja hyvällä tavalla, ja jotenkin näistä vaikuttuu ihanan boheemi elämänasenne mitä kadehdin.tää päivä kuku koko...
Jippu-Kaksi kauneintanea oli meillä tänään, ennenkuin se meni tukioppilaan velvollisuuden takia koululle jotain niitten uusien seiskojen vanhempia auttamaa (?)kuitenkin juteltiin vähän, syötiin pizza...
Rob Zombie - Feel So Numb kävin tänään lainaamassa tracey-elokuvan kirjastosta, mutta tottakai meiän DVD-laite ei toiminut ja päädyin pelaamaan x-boksille tollaista jotain autopeliä mikä meillä on.Sa...
voit seurata blogiani Bloglovinin avullaja kysyä jotain formspringin kauttanostalgiaa♥ensi postauksesta tulee sitten vähän kuvapainotteisempi, kun nämä aikaisemmat ovat olleet joko netistä löydettyjä...
Haloo Helsinki! -Maailman toisella puolenoon ruvennut jo vähän pohtimaan mun rippijuhlia (ne on heinäkuun alussa).mekko mulla on sinne, mutta siinäpä se onkin.oon miettinyt että voisin ottaa hiuslisä...
You are no longer following . Undo?