Sain Pulla-Pirtiltä maistiaiset myös uusista Karppinen Sitruunamuffinseista - Ruislimpusta kirjoitin tässä post auksessa. Muffinssit myydään 4 kpl:n pakkauksissa ja jokainen muffinssi pysyy ...
Yritin eilen ottaa valokuvaa minusta ja karvakamusta, mutta alla oleva otos on ainut suhteellisen onnistunut. Vauvva palautetaan tänään vanhemmilleni ja onneksi me menemme myös kotipaikalleni - minuu...
Tein ystävälleni V:lle punaisen uv-geelilakkauksen. Käytin EzFlow:n lakkoja alla ja päällä, siinä välissä Laquee Retten kirkkaanpunaista. V:n kynsiä voisi luonnehtia ongelmakynsiksi, tai V:tä väärink...
Sain Pulla-Pirtiltä, Pohjanmaan ja Pohjois-Suomen Perheleipurilta, maisteltavaksi vähähiilarisia Karppis-uutuuksia. Karppinen-nimeä kantavista tuotteista minulle ovat entuudestaan tuttuja sekaleipä, ...
Viikolla nuuhkuttelin taas Kaipaus-koruani  ;ja ajattelin, että miten ihana lahjaidea tuollainen olisikaan esim. valmistujaislahjaksi, opiskeluvaihtoon tai inttiin lähtevältä poika- tai tyttö...
Löysin Lidlistä tavallista rasvaisempaa raejuustoa, 4,6% Pic Frisch -merkiltä. Koska syön raejuustoa lähes päivittäin lisäkkeenä, on rasvattomasta ja vähärasvaisemmasta raejuustosta tullut aika mautt...
Ei enää keltaisia latvoja, jes! Keunen silver reflex shampoo toimii kuten pitääkin. Kellertävyys neutraloitui heti ensimmäisellä käyttökerralla, ja seuraavalla kerralla annoin tuotteen vaikuttaa...
Ensimmäisessä kämpässä Jyväskylässä asuessani minulla oli tavoitteena saada otettua oravasta hyvä kuva (on yhtäkuin suht tarkka kuva). Sain napattua useamman yrityksen viikon ja lukuisten h...
Katson kaikki tv-ohjelmat nykyään netti-tv-palveluiden kautta. Lemppari tv-ohjelmat ovat aika pitkälti hömppää. Okei, kaikki ovat viihdettä. Tämänhetkiset lempparit ovat kuvina alla. Lisäksi seuraan,...
Muutama epäselvä puhelimella otettu kuva tämänhetkisistä kynsistä. En jaksanut alkaa manikyyrin tekoon, joten sutaisin vain pinkit glitterkynnet ja liimasin vielä etusormiin rusetit. Testailin ezFlow...
Päätin kuvata kaikki kynsijuttuni, vain uv-uuni puuttuu. En aina muista mitä kaikkea minulta jo löytyy, niin tästä on hyvä katsoa kynsien suunnitteluvaiheessa, että mitä sitä tekisi ja millä. Muutama...
Sain Ripaus Elämäniloa -blogin Jenniltä kysymyshaasteen, jonka ideana minun on vastata Jennin yhteentoista kysymykseen ja keksiä itse uudet kysymykset ja laittaa haaste niillä kysymyksillä eteenpäin!...
Kasvojen ihoni on pintakuiva sekaiho enkä pärjää esim. suihkun jälkeen kovin montaa minuuttia ilman kasvovoidetta. Kiristävä tunne vedellä läträämisen jälkeen on väistämätön. Edellistalvi oli pitkäst...
Täällä ennen kuva, nämä kuvat tässä ovat pienen siistimisen jälkeen. Syli-sesse on meillä vielä parisen viikkoa. Tämä suloisuus ei ole vähentänyt koirakuumettani laisinkaan ja olen entistä varme...
Julkaisin edellisenä tekstin Rakastuin latoon! ja eilen mietin parisen tuntia pohjaratkaisua. Kyllä tämä tässäkin alla oleva pohjaratkaisu miellyttää minua eniten. Tarvitsisimme kyllä yhden huon...
Olen maalaistyttö, asunut pienen ikäni maalla metsän keskellä - lukuun ottamatta muutamia viime vuosia. Lisäksi tykkään todella selkeistä linjoista ja modernista ilmeestä - taloissakin. Haluan vaalea...
Välillä iskee uuden laukun himo. Omistan laukkuja todella maltillisesti ja vuoden ajan olen käyttänyt lähes ainoastaan Longchampin Le Pliage Hobo bagia. Olen kaavailllut seuraavaksi hankin...
Tulipa muuten mieleen, että en tiedä onko kyseessä LaQuee Rette vai LaGuee Rette - eli kuulla vai keellä. Olen aiemmin tänne blogiin kirjoittanut Laquee Rette, mutta nyt törmäsin netissä Laguee Rette...
Sain postin mukana lisää Laquee Rette -lakkoja. Mä niiiin tykkään näistä! Edullisia, pigmenttisiä, riittoisia, värikkäitä, helppoja, kestäviä - mutta haisevia. Kirjoitin ensimmäisestä lakasta tä...
Tilasin eBaysta kolmet aika suloiset iPhonen kuoret, yksiväriset vaaleanpunaiset omenalogolla varustetut kuoret olen hankkinut jo aiemmin.
Saatoin tehdä tilauksen!
Tilasin eBayn kautta Sina-merkin uv-päälyslakkaa, primeria ja väritöntä geeliä. Päälyslakka toimii hyvin, se tuntuu suojaavan ja antaa kiiltoa - ei halkeile tms. Primerin tehosta en osaa sanoa mitään...
Kirjoitin täällä, että mieluisia mustavalkoisia tyynyjä on vaikea löytää. Tästä johtuen olen ihan innoissani löytäessäni täydellisen mustavalkean koristetyynyn. Nyt niitä entistäkin täydellisemp...
Sain eBay-paketissa buffausviiloja, hileitä, stiletto-tippejä, valkoisia manikyyritippejä, manikyyritarroja sekä pari työkalua kynnen pinnan puhdistamiseen ja geelien poistamiseen liotuksen jälkeen.&...
Minulla on Everyday Mineralsilta kerrostettavat IT-base meikkipohjat sävyssä Fairly light neutral ja Multitasking Neutral. Vaikka olen kokeillut testereitä, niin metsään on näköjään mennyt. Multitask...
Kasvatan omaa väriäni takaisin ja juurikasvua on jo jonkin verran. Ongelmani on latvaosa eli värjätty osa hiuksista, jotka taittavat ikävästi keltaiseen. Olin pitkään käyttämättä hopeashampoita, mutt...
Ennen kuin täytät 30, sinulla tulisi (Iltalehden mukaan) olla...1. Yksi vanha poikaystävä, kenen luokse voisit palata ja yksi, joka muistuttaa siitä, kuinka pitkälle olet päässyt.2. Kelvollinen huone...
Hommasin itselleni vähän ekstratekemistä yhden karkeakarvaisen kettuterrierin muodossa. Karvakamu tuli muutaman viikon mittaiselle hoitojaksolle lievittämään koirakuumettani - tosin vaikutus taitaa o...
Tänään on todellakin ok juoda energiajuomaa! Olen herännyt klo 5 ihan vain sen takia, että J saisi valmiin aamupalamunakkaan ennen pitkää autoreissua. J:n lähdettyä luin tämän päiväisen tentin tentti...
Pakkaaminen on aina yhtä vaikeaa. Otan aina liian paljon tavaraa mukaan, koska pelkään, etten pärjää vähemmällä. Viimeeksi, kun pakkasimme autoa kotipaikalleni lähtiessä, naapurit kyselivät jokusen p...
You are no longer following . Undo?