Ihania ilmoja, yökyläilyjä, töitä, liikaa herkkuja ja viimeisimmäksi euroviisuja - siinä muutamat viime päivät pähkinänkuoressa. Ja ainiin, myös ylioppilasmekkopanikointia. Mullahan ei siis edelleenk...
Ehdin eilen kymmenen tunnin työpäivästä huolimatta puuhailla monenlaista, kuten vilauttaa tuulenpuuskassa marilyn monroe -tyylillä varmaan satapäiselle kauhistuneelle japanilaisturistiryhmälle alusho...
Viime lauataina sain olla mukana juhlimassa ihanimpia häitä ikinä!! Meidän veikka meni siis naimisiin ja koko päivä oli ihan uskomaton - iltapäivän kirkkohetkistä ihan yön pikkutuntien tanssahteluihi...
First of all, ah mikä ilma!! No mähän nyt luonnollisesti vietin just tän päivän töissä, mutmut eipä se mitään. Pääsen onneks kohta nauttimaan tosta aurinkoisesta säästä bussiin (ehheh), jonka valotau...
Hey you! Eilinen aamupäivä kului paniikissa kaupungilla kaupasta toiseen juosten ja syynähän oli (tai siis on edelleen) ihan jäätävän paha vaatekriisi - mekko lauantaisiin häihin on nimittäin edellee...
Sain viime synttäreilläni Heidiltä lahjaksi ihanan lahjakortin Make Up Storen henkilökohtaiseen meikkikurssiin. Nyt viime maanantaina pääsin vihdoin nauttimaan lahjastani! Mulle tehtiin siis juhlamei...
Eilinen vapaapäivä kului huippurennoissa kevätmeiningeissä - Teatterin terassilla (!!) salaatteja nauttien, tuomiokirkon portailla auringossa chillaillen ja kevään ensimmäisiä vohvelijätskejä erittäi...
Long time, no see! Syynähän on taas tämä mun mieletön vastustuskyky, joka käytöksensä perusteella vihaa enemmän mua kun niitä pöpöjä. Nyt melkein viikon kestäneen sängynpohjalla makoilun ja Big Bang ...
Me ollaan jo heitetty aamulenkki ihanassa auringonpaisteessa Töölönlahdella, ah! Nyt ei edes haittaa, että eilinen lenkkisuunnitelma vaihtuki rankkaan käsitreeniin eli salmiakkien nostamiseen karkkip...
Eilen alotin aamun superrennosti NTC-treenillä ja HIMYMillä, jonka jälkeen suunnattiin Saran ja Tiian kanssa pienelle kirppiskierrokselle. Voinko kysyä missä vuodenajassa mä oikein elän, laitoin nimi...
Me vietettiin siis pääsiäistä koko perheen voimin Kotkassa! Meidän pääsiäiseen kuului paljon naurua, mutta myös kyyneleitä. Ilon ja surun lisäksi oli tietenkin hirveästi herkkuja ja ihana lämpöinen k...
Hey guys! Mun toive niistä nahkatakkikeleistähän melkein toteutu... not. Iki-ihana takatalvi hyökkäs puskista, mut onneks pahin on toivottavasti ohi (knock on wood). Tänään oli jopa pikkusen auringon...
Hey dudes! Eilinen päivä kului pitkälti töissä huidellen. Tuntuu niin kivalta olla pitkästä aikaa töissä eikä koulussa, haha. Ja etenki työskentely tuolla Vilassa on jotenki niin ihanaa, kun kaikki t...
Mä en melkein voi uskoa sitä ton viimeviikon hullunmyllyn jälkeen, mutta oon vihdoin nyt täällä Helsingissä! Kamat on roudattu (ja yritetty mahduttaa erittäin huonolla menestyksellä) tänne Saralle ja...
Tajusin vähän aikaa sitten, että mun blogin tageissa blogilistalla on "ruoka" (umm.. exaggerate much?), mutta en oo tainnut jakaa teille yhden yhtä reseptiä. Tää ruokapuoli on kai n...
Hey dudes! En voi mitenkään uskoa, että on enää viikko niin suuntaan nokkani kohta Helsinkiä, jonne jään sitten toivottavasti vähän pidemmäksikin aikaa. En mitenkään malttaisi oottaa!! Ihanaa, kun on...
En tiiä oonko koskaan maininnu teille, että oon ihan hullu Ellen-fani? Mun mielestä Ellenin show on täynnä tosi monia ihan älyttömän hauskoja ja randomeita osioita, ja Ellen itse on vaan niin järkytt...
Onko ihanampaa ku heräillä rauhassa ja alottaa aamu täydellisen kiireettömästi? Sähköpostien ja uutisten lueskelu samalla aamupalaa oikein hitaasti nauttien ja meikkaaminen kaikessa rauhassa on kyllä...
Törmäsin twitterissä tähän videoon ja mun oli ihan pakko tulla jakamaan tää teidän kanssa. Katsokaa hei kaikki toi!! Ihan hirveää, miten paljon pahaa yksi ihminen voi saada aikaan. Me voidaan ku...
Meidän perheeseen on jäänyt Demin ikivanhasta Miksi -palstasta tavaksi välillä miettiä kaikkia outoja juttuja ja ihmetellä, että miksi? Tässä tulis pari uutta (ja vanhaa) ihmettelyn aihettaMiks melke...
Ihan uskomatonta miten paljon ilma voi vaikuttaa fiilikseen. Tai no, ainakin mun fiilikseen! On ihana herätä aamulla, kun aurinko paistaa ja ulkona näyttää siltä, että ehkä se kevät tosiaan joskus tu...
Rise and shine sweeties! Ihana aurinko on taas tullu moikkailemaan ainakin meitä täällä Kotkassa, jeeeee! Fiilis on vaan niin hirveen erilainen, kun ikkunasta näkyy tollanen kirkas ja aurinkoinen sää...
Meillä on loppukeväästä aikamoinen juhlarumba - useammat häät ja mun ylioppilasjuhlat. Mä rakastan kaikenlaisia juhlia, etenkin häitä, joten oon superilonen, että meillä on tiedossa niitä useammatkin...
Tänään aamu alkoi Nike Training Club -treenillä (true story) ja ihanalla aamubrunssilla! Päivä kului jälleen yhtä epätoivoisissa tunnelmissa kirjastolla, josta suuntasinkin sitten suoraan a...
Daniel Wellington -kisa tosiaan päättyi eilen ja voi kuinka ihania kommentteja olitte kaikki laittaneet mulle, kiitos ihan mielettömästi!! Ihana huomata, että siellä on ruudun toisella puolella ihan ...
Musta on välillä ihanaa kuunnella vanhoja, vuosien takaisia biisejä, joita ei oo tullut kuunneltua pitkiin aikoihin. Moniin biiseihin liittyy muistoja - joku tietty tapahtuma tai tunnetila - ja on ai...
Mä en oo yhtään sellanen tyyppi, että miettisin jotenki tarkasti mun asuja ja niiden värien tai matskujen yhteensopivuutta. Laitan aina päälle sellasta mikä tuntuu kivalta ja jos en säikähä peiliin k...
Varoituksen sana: eeerittäin epätärkeä sekä sisällötön video. Ei saa katsoa, jos on pahalla tuulella tai muuten vaan helposti ärsyyntyvä ihminen.Haleja!♥ Johanna
Muhun otettiin pari viikkoa sitten yhteyttä ruotsalaisesta kelloja valmistavasta firmasta, Daniel Wellingtonilta ja kysyttiin olisinko kiinnostunut yhteistyöstä heidän kanssaan. Nettisivujen laadukka...
Tänään on ollu pitkästä aikaa sellanen päivä. Tiiättekö just niitä sellasia päiviä, kun mikään ei vaan onnistu? Laskin useamman tunnin matikkaa enkä saanu yhtäkään laskua oikein. Siis en yhden yhtä. ...
You are no longer following . Undo?