Hauska näyttelyreissu takanapäin! Kolmen ihmisen ja seitsemäntoista marsun voimin kohti Lempäälää jo perjantai-iltana, mutta viivyttiin yksi yö Jämsässä hyvin aavemaisessa gasthausissa. Lauantaiaamun...
Oli jo tullut unohdettua, että miltä pikkumarsun hento kuikutus kuulostaa. Parempaan ääneen ei varmaan aamulla voi herätä. Kohta nuo tosin kasvavat ja oppivat kovaäänisimmäksi, sitten alkaa se kamala...
Ne syntyi viimein! Ainalla on selvästi teema, viime poikue syntyi itsenäisyyspäivänä, nämä kolme taas helatorstaina. Lähdin eilen myöhään vanhempien luokse ja käväisin tänä aamuna vilkaisemassa mitä ...
Leveä kuljetus! Yhdistämisestä 75. vuorokautta ja jo muutenkin kiireisen kevään takia stressaavan omistajan pää räjähtää kohta. Aina taitaa olevan sitä mieltä että minähän en näitä poikasia ulos pull...
64. vuorokausi menossa, viimeksi meni 66… Jo viime yönä tuli nähtyä poikasunia. Jännittää!
Ylioppilaskuvaa vuodelta 2010 Törmäsin tässä joku aika sitten uutiseen Jodiesta ja hänen skinnymarsustaan KitKatista, joka on ihan virallisesti Emotional Support Animal eli näin karkeasti suomennettu...
Viimeinenkin skinnypoikanen löysi vähän aikaa sitten uuden kodin. Mustanaamio ja Nakki lähettävät kovasti porkkanapusuja täältä Oulusta, mutta veljet ovat muuttaneet ympäri Suomea: yksi sadan kilomet...
Urho ja Mustanaamio pääsivät vanhempieni luokse mukaan parisuhdelomalle, kun molempien päälle painava murrosikä on saanut ne tekemään ikäviä yhteenottoja. Onneksi tilanne näyttää jo paremmalta, vaikk...
Pikkupojat ovat kerta toisensa jälkeen yhtä iloisia, kun saavat lisää heinää. Aina samanlainen popcornailu heinähäkin ympärillä, ihan kuin jokin heimotanssi meneillään…
Mitä on tapahtunut viimeisen vuoden aikana? Entä mitä tulee tapahtumaan tästä vuosi eteenpäin? Tehdäänpä pieni aikamatka, ensin menneeseen, ja katsotaan miten asiat muuttuu. Vuosi 2011 lyhyesti 7. ma...
Eilen oltiin Mustanaamion, Urhon ja Nakin kanssa Limingassa näyttäytymässä. Mukana oli myös sisko myös tästä blogista tuttujen Ernestin, Bellan ja Mallan kanssa, sekä siskon kaveri hamstereita mukana...
Ajattelin esitellä lyhyesti tämän hetkiset laumakokoonpanot ja asukkaat, kun pieni marsupopulaatio tuntuu muuttuneen niin paljon vuoden aikana. Ensin marsulan “vanhukset” eli Pönsi (2 v 1...
Parin kuukauden päästä nähdään toivottavasti tämän kaksikon jälkikasvua. Odotettavissa 50 % skinnyjä, 50 % skinnykantajia. Geenilaskuri tarjoaa väreiksi vanhempien genotyyppien eri variaatioilla aina...
Tänään käytiin vuoden näyttelytauon jälkeen petteilemässä PPKJY:n talvinäyttelyssä Haapajärvellä! Kokoonpanona Pönsi, Kettunen ja Mustanaamio, joista yksikään ei ole ollut näytillä aiemmin. Pisteitä ...
Burning Down The House black/white skinnyuros s. 6.12.2011 luovutusikäinen En myy marsua yksineläjäksi, vain kotiin, jossa odottaa jo marsukaveri. Alaikäiseltä vaadin huoltajan yhteydenottoa. Luovuta...
Viime viikolla New World In My View muutti Petran hoiviin Mikkeliin. Beyond Here Lies Nothin’in ja Fourth Man In The Firen oli tarkoitus lähteä huomenna etelämpään, mutta se peruuntui sitten. ...
…eli hyvin litistynyt Kettunen. Meille kuuluu mukavaa marsuarkea, pienet skinnypojat muuttivat isojen poikien seuraksi ja erityisesti Kettunen on ollut onnessaan uusista nakukavereista. Toinen ...
Menin tänään kämpille päälle vuorokauden poissaolon jälkeen ja aloin ihan normaalisti lisäilemään heinää ja muuta. Malla on nyt ollut paksuna, tarkoituksena oli kokeilla aiempaa yhdistelmää uudestaan...
Kotiin jäävä Nakki pääsi tällä kertaa toivottamaan hyvää joulua kaikille marsuille ja marsuilijoille!
Poikasista vähän tuoreempaa kuvaa (…parin päivän takaa)! Olen ollut onnettoman laiska kuvaaja, kun on ollut pimeää ja kiirettä ja kaikkea. Nyt pitäisi kuitenkin olla kaikki sosiaaliset tapahtum...
Useampi taho on toivonut videota niin tässäpä olisi tällainen lyhkänen! Kuvailin tämän samalla kun tarkistin kaikkien poikasten vointia. Uskomattoman reippaita ne ovat, mutta painot nousevat vähän hi...
u. New World in My View n. Cold Grey Light of Dawn u. Burning Down the House u. The Fourth Man in the Fire u. Beyond Here Lies Nothin’
Aina päätti sitten laittaa vähän vauhtia synnyttämiseen, kun lähdin kymmeneksi minuutiksi äidin koiranpennun kanssa ulos. 66. tiineyspäivä ja häkkiin ilmestyi viisi pientä joulukinkkua. Suurin ylläty...
Kumpi poksahtaa ensin, malttamattoman omistajan pää vai marsu? Vuorokausia takana 61…
Odottava äiti urheilee ja pitää linjat kunnossa Lopullinen sienitulos oli negatiivinen! On niin helpottunut olo. Edelleen kyllä vähän vainoharhainen, mutta helpottunut. Kun yhdestä vaivasta kuitenkin...
“Täältä omistaja ei minua varmasti löydä…” Nyt uskaltaa ehkä alkaa jo sanoa että sieni on voitettu! Ensimmäinen negatiivinen tulos saatiin jo syyskuun lopussa vähän aikaa lääkitykse...
You are no longer following . Undo?