Kylmän kevään jälkeen on lämmintä piisannut viime viikot, ihan hellelukemiin asti. Ja lomiakin on piisannut. Koulusta oli ensin toukokuun kaksi ensimmäistä viikkoa "toukokuulomaa" (meivakanti...
Tieteellisen tutkimukseni aineisto on nyt kerätty, ja on aika julkistaa tulokset:Ilahduttavan moni oli sitä mieltä, että blogin nimi oli peräisin laulusta. SE ON OIKEIN. Onnittelut kaikille voittajil...
Nyt on esitelty koulujen ulkotilat (ks. Kouluun, osa I). Sitten asiaa koulujen aikatauluista.Koulu alkaa aamulla joka päivä samaan aikaan. Sisään pääsee 8.15 ja opetus alkaa 8.30, jolloin vanhempien ...
Vastaukseni on... kesä!Tuhat ja yksi tarinaa -blogin Mine haastoi minut ikuisuus vähän aikaa sitten joko vastaamaan 11 kysymykseen tai esittelemään 10 suomalaista asiaa kodistamme. Jälkimmä...
Vanhempia pihalla odottamassa koulupäivän päättymistä.Nyt seuraa avautumista hollantilaisesta koulusysteemistä. Luulisin, että tulossa on muutaman jutun sarja ko. aiheesta, mutta saatan olla väärässä...
Huom. Äitejä lapsineen liikenteessä!Tänään on vietetty äitienpäivää täällä Alankomaissakin. Meillä se on perinteisesti tarkoittanut "hotelliaamiaista" höystettynä kakulla ja omatekoisilla kor...
Tiedätkö tai arvaatko, mistä blogin nimi Maailman metrossa on repäisty/ravisteltu? Nyt voi osallistua blogin tieteellistäkin tieteellisempään tutkimukseen nimen alkuperästä.Tutkimuksen säännöt:Voit o...
Kirjoitin jokin aika sitten siitä, miten hankkittuani museokortin päätin vierailla jokaisessa 34:stä Amsterdamin museosta, johon kortilla on pääsee vapaasti.Pitkien perusteellisten selvitysten sijaan...
Äkkiseltään luulisi, että kun asuu näinkin tiheästi kansoitetussa kaupungissa, luontoa on vaikea löytää. Mutta ei tarvitse kuin vilkuilla ohikulkiessa kerrostalojen ikkunoista sisään: usein näkee vil...
Eilen vappuaattona täällä Hollannissa juhlittiin kuningattaren syntymäpäivää. Ja olikin varsinaiset hulinat! Ihmiset olivat jo edeltävinä iltoina käyneet varaamassa itselleen oman kaistaleen jalkakäy...
Sain jokin aika sitten iki-ihanalta pihiltä naiselta haasteen, jossa tulee listata kymmenen asiaa, joista pitää. Oma listani näyttää tällä hetkellä tältä (varaan oikeuden muuttaa mieltäni koska ...
Tivoli pysäköi keskelle kaupunkia. Kontrasti on hätkähdyttävä: uutta ja hyvin hyvin vanhaa rinnakkain.Perheen pienimmät testasivat karusellin, ja muut laitteet olivat auttamatta meille liian vaaralli...
Kyllä taas on tullut todistettua, että kieltä oppii paremmin sen luonnollisessa käyttöympäristössä kuin luokkahuoneessa. Miksi? Tässä pari omakohtaisesti todettua syytä:1. Motivaatio on kohdallaan&nb...
Kaivelin kuva-arkistoista vielä lisää hauskoja pyöräaiheisia kuvia. Pakko myöntää, että hirnahdin iloisesti, kun ensimmäistä kertaa näin nelikerroksisen pyörien parkkitalon. Se sijaitsee päärautatiea...
Pyöriä, pyöriä, pyöriä. Niitä on joka puolella. Tavarapyöriä, tandempyöriä, kolmipyöriä ja loputtomasti niitä mustia ja tukevia peruspyöriä jos jokinlaisella tavarakorilla tai lisäistuimella varustet...
Kerrankin tunnustus, joka ei edellytä a) 10 kiusallisen ja huvittavan paljastuksen tekemistä itsestä b) jotain muuta vaivalloista ja visaista selvitettävää. Joten kiitokset pienen Nestorin äidi...
Poimintoja pääsiäisen ohjelmasta:1) Pääsiäismunien etsimistä järjestetään lapsille kaupungilla vähän siellä sun täällä, mutta minulla on ollut ihan oma egg hunt: en ole löytänyt kaupoista yhtään peri...
Hankin jokin aika sitten Rijksmuseon aulassa kortin, jolla on vapaa pääsy 34 museoon Amsterdamissa. Ajattelin, että pääsen sitten näppärästi samaankin museoon uudestaan ilman sen kummempia kustannusl...
Postiluukusta leijaili hollanninkielinen lappunen. Ajattelin, että tämä koskee kaapelin/putkiston kaivuutöitä, joita kadullamme on viime aikoina tehty. Nyt ne varmaan avaavat jalkakäytävän meidänkin ...
Iki-ihana Vondelpark. Ja itkupajut. Täällä on kevät juuri nyt parhaimmillaan: kaikkialta tunkee vaaleanvihreää kasvustoa, aurinko paistaa ja linnut livertävät. Aamulla ilma on raikas mutta lämmi...
Nyt olen jo vähitellen alkanut päästä jatkuvasta lomafiiliksestä eroon. Varsinkin tammikuussa, kun muutimme, tuntui siltä, että olemme Amsterdamissa vain lomalla. Hotelli on tällä kertaa vain vä...
Amsterdamissa on käytössä mahtava jätteenkierrätysjärjestelmä. Siis nyt on kyseessä todella kierrätys. Se menee näin: Jätteet viedään pusseissa kadulle – ei siis puhettakaan mistään jäteastioist...
Tänään kävimme Utrechtissa, joka on Amsterdamia pienempi kaupunki (huomatkaa eksakti määrittely) itään tai etelään (todennäköisesti ei ainakaan pohjoiseen tai länteen) Amsterdamista. Ja sinne pä...
Kun kävelee vieraassa maassa vieraalla kadulla, joka suunnasta tulvii niin monenlaista ärsykettä – ääniä, hajuja, näkymiä – ettei niitä kaikkia pysty millään ottamaan vastaan kerralla. Kestää oman ai...
Kyllä tänään kelpasi asua täällä "etelässä", kun mittari hipoi plus viittätoista astetta ja aurinko porotti epäilyttävän siniseltä taivaalta (missä sadepilvet?). Uskaliaimmat viilettivät T-pa...
Toiseen maahan muuttamisessa on se hyvä (mieli virkistyy aivojumpasta) ja huono (liiallinen "virkistyminen" johtaa tilttaamiseen) puoli, että monet asiat joutuu opettelemaan uudestaan.Otetaan...
Ilmoitusluonteista asiaa: täällä ollaan ja yhä hengissä!Laskeutuminen Hollannin kamaralle on sujunut enemmän tai vähemmän pehmeästi, sanoisinko: vähemmän. Virallisten asioiden hoitaminen hollanninkie...
Nyt muuttokuorma on matkalla ja lentoliput varattuna viiden päivän päähän! Vanha asunto on siististi paketissa, mutta prosessi oli sen verran kuormittava, että tämän jälkeen on varmaa,etten ikinä enä...
...tuntemattomaan.Lähtölaskent a suoritettu. Blogissa on 99 päivän ajan seurattu sitä, muuttaako perhe a) yrittäjämiehen perässä Amsterdamiin b) tuleeko mies takaisin Suomeen c) muuttaako perhe yhdess...
Lähtölaskenta lähenee loppuaan, mutta urgent-listalla on vielä hoitamattomia asioita. Toivoin, että olisin saanut tänään selvyyden muuttofirman aikatauluihin ja niihin kuuluisiin kuutioihin: muuttofi...
You are no longer following . Undo?