Bondi jutut jatkuu! Reilu viikko Bondilla oli mun mielikuvissa rannalla makaamista ja uimista, mutta koska sää olikin lopulta melko huono ja tosiaan paloin auringossa jo ekana päivänä, niin rantaloma...
Helou helou helou! Melkein viiden kuukauden Brisbanessa asumisen jälkeen minulla oli aika ristiriitaiset tuntemukset lähdöstä ja maiseman vaihtamisesta. Totta kai odotin Bondi Beachille pääsyä kuin l...
No niin, nyt seuraa kertomuksia Brisbanessa vietetyistä loppuajoista. Ensinnäkin, en ole maininnut mitään joulusta ja tietysti ihan äärettömän ajankohtaista alkaa puhua siitä nyt. Enivei, näin tiivis...
Mietin tässä, että voisin ryhtyä kisaamaan ”Maailma ahkerin ja aktiivisin bloginpitäjä” tittelistä. Saisin nolla ääntä. No nyt kuitenkin ollaan Melbournessa (jee!) ja näin kolmen päivän ympäriinsä kä...
Uusi Vuosi vaitui jo aikapäivää sitten, mutta tästä piti tehdä ihan oma päivitys! Päivä alkoi n. 10-11 aikaan pannukakkuaamiaisen merkeissä. Alakerrasta saa kolme pannukakkua, siirappia (ilmeisesti?!...
Okei – voisin vaikka alotta pahottelemalla, etten oo kirjotellut “vähään aikaan” eli oikeestaan ikuisuuksiin. Oon aina löytäny jotain mieluisempaa tekemistä, kuten lukemista, auring...
Blogi koki pitkän hiljaisuuden, koska ei viitsitty kumpikaan istua koneella viime viikon aikana, kun Roosa oli Brisbanessa. Roosan vikan päivän kunniaksi lähdetiin aamulla Australia Zoohon, eli Steve...
Enää VAIN MUUTAMA TUNTI ennen kuin karvainen kamuni saapuu!! Olen melko innoissani. Jee! (:
Tänään olen juhlistanut itsenäisyyttä syömällä salmiakkia, kuuntelemalla Sibeliuksen Finlandia hymnin, vähän Chisua ja Eppu Normaali soi nyt tätä kirjoitellessa. Kun vielä muutaman kerran katson Puto...
Nyt elämä on hyvin. Mulla on tosi mukavia kämppiksiä (mostly), Roosa tulee ensi perjantaina hoodeille (eli mulla on yks huikee kämppis lisää!), löysin salmiakkia myyvän kaupan Brisbanesta, eli mun ei...
Millanen paiva sul on huomenna? Ai, mul on normipaiva. Millanen on mun normaalipaiva… No talla viikolla mulla on ollu “mid shift” eli oon yleensa toissa 14-20 aikoihin Heraan aamull...
Muutin tänään uuteen huoneeseen, koska tämä uusi on niiiiiin paljon coolimpi kun edellinen! Ei mitään yhtäläisyyksiä George Orwellin luoman Ministry of Loven samannimisen mestan kanssa (thank god!). ...
Juttelin just Roosan kanssa, ei hitto mulla on jo ikävä sitä!! Meinasin itse asiassa missata sen puhelun, kun kuuntelin kuulokkeilla musaa ja biisi vaihtu silleen, että ehdin just ja just kuulla sen ...
Mitä, mitä? Ihan kun kuulisin jonkinlaista vihjailua Roosan suunnalta! No kyllähän se passaa, tässä tulee Serina plussat ja miinukset lista tästä paikasta, jota Australiaksi kutsumme! + Ihmiset ja ni...
Tallakaan viikolla ei oikeen tapahtunu mitaan ihmeellista. Kavin taas klubeilemassa Club 64:ssa ja paransin kahen nuoren miehen elamanlaatua, koska osasin lausuu jotain suomenkielisia Duutsonit juttu...
Nyt on vahan vaikee lahtee kirjottelemaan, kun ei oo mitaan jannittavaa tapahtunu vahaan aikaan. Ajattelin siis listailla tahan vahan negatiivisia faktoja (maalla asuvista) ausseista, etta teilla sie...
Siis vitsi mä olin jo henkisesti valmistautunut tulee kertoo teille, kuinka mun vapaa päivän kohokohta oli uuden Channelin liikkeen avajaiset työpaikan yläkerrassa, kunnes tapahtui jotain paljon siis...
Mulla on ollu aika kiireinen ja tapahtumarikas viikko! Koitan siis parhaani mukaan kuvailla erilaisia hassuja pikku tapahtumia.. Aloitetaan siis Roosan touhuista Mulla oli aamuvuoro ja palvoin kelloa...
Tänään minulla oli vapaapäivä, mutta heräsin silti aamulla kello 8:00 (okei, torkutin 20 min…) ja kipitin respaan varaamaan lisäviikon täällä Basessa, muuten oisin joutunu bookautuu ulos kymmen...
Saanko mä nyt jakaa teidän kanssa pienen pienen sairaskertomuksen? No toki sana kun tää on 1/2 mun blogi! Mä en tajuu miks, mut oon ollu aikalailla koko aika kipee Byron Baystä lähtien. Miks!? On oll...
Heipparallaa! Aurinko paistaa ja taalla on ihanan lamminta! Tuntuu silta, etta oisin tullu tahan tuppukylaan vasta eilen, mutta oisin tuntenu suuren osan ihmisia jo ainakin kuukauden.. Mitas oonkaan ...
Ensinnäkin anteeksi järkyttävän pitkästä tauosta blogin päivityksen suhteen. Täällä on tapahtunut vaikka ja mitä ja en ole itsekkään ehtinyt pysähtymään ja ajattelemaan. Tärkeimpänä asiana tietysti s...
Ekana pahoittelut et en oo aktiivisemmin kirjotellu, mutta Brisbanessa mun elama oli suunnilleen tammonen; heraan 8-10 aikaan aamulla, kayn suihkussa ja meen aamupalalle. Sit koitan ettia toita ja ja...
Tässä teille vähän updatee meidän menemisistä! Tällä hetkellä asutaan Roosan kanssa eri hostelleissa, koska meillä oli massiivinen riita. No ei oikeesti! Tai siis kyllä, asutaan eri hostelleissa, min...
Terve mieheen ja naiseen! Tässä postauksessa ei ole oikeestaan mitään muuta järkeä, kun että kerron teille, kuinka käytiin tänään Queensland Art Galleryssä ihastelemassa Alvar Aallon suunnittelemaa A...
Brisbane on kaupunki, jonka läpi kulkee maailman mielikuvituksettomimman ihmisen nimeämä joki – Brisbane River. Se tylsä joki tulvii aina välillä. Keskustelin aiheesta erään paikallisen kanssa ...
Tämä postaus on omistettu meidän Shared Accommodation kokemuksille – niin hyville kuin huonoille. Kaikki alkoi siis Sydneystä. Majottauduttiin Wake Up! nimisessä hostellissa kuuden hengen huone...
Surfers Paradise on rantaa, moderneja pilvenpiirtäjiä, rantaa, bileitä ja rantaa. Roosan mielestä Byron Bay on bilemesta, mutta mun mielestä, jos lähdet hostellilta kauppaan ja vartin kestävän matkan...
Herätyskello pärähti soimaan 5:00 ja bussin edessä piti olla 6:40. Pakattiin kamojamme ”hiljaa” ja ”huomaamattomasti” (kaadoin kämppiksen viinit lattialle ja juteltiin siitä, kuinka jäätävä aamu voi ...
Todella fiksua kirjotella näitä merkintöjä reilun viikon jälkikäteen. Meillä kummallakaan ei nimittäin ole muistikuvaa, mitä tehtiin päivällä, eli kai se on pakko keskittyä illan tapahtumiin. Vikaa i...
You are no longer following . Undo?