Rakastan hitaita aamuja yllättävän paljon siihen nähden kuinka harvoin niitä harrastan. On ihanaa kun ei ole kiire minnekään. Ikkunasta kuuluu linnunlaulua, muuten on hiljaista. Muut lähtivät viikonl...
Heissan pitkästä aikaa! Aika on juossut ja minä olen kompastellut perässä. Olen vähän myöhässä näiden Maailma Kylässä kuvieni kanssa, mutta päätinpä nyt julkaista ne kuitenkin kun aiemmin en vain ker...
Eilen tuntui jo ihan kesältä.
Elämä on oikein kivaa jos ei ajattele liikaa surullisia asioita. Eipä tässä juuri surtavaa ole ollutkaan, paitsi se tosiasia, että ensi viikolla suurin osa ihmisistä joiden kanssa olen asunut viimeis...
Eilen oli ihana päivä. Teimme koulussa yhteisötaidetta, mikä oli ihan superhauskaa ja inspiroivaa! Piilotimme esimerkiksi kirjeitä ympäri koulua ja teimme suuren runoauringon ruokalan seinälle.Illall...
Heräsin klo 11.59. Hups, olisi varmaan pitänyt laittaa se herätyskello soimaan. Toisaalta rakastan herätä viikonloppuisin ihan omia aikojani ilman kelloa, joten mitäs tuosta.Söin aamiaista. Vai voiko...
sinä hengität ruohovihreääja kevyesti hengitätkuin maailma ei olisikaanpainavin asia maailmassaelämä pyörii, juoksee, kompuroi ja hymyilee. joinain päivinä on taas alkanut vähän ärsyttää kun olen täl...
Vappuminä siinä hymyilee kun on niin nätti ilma ja serpentiiniä kaulassa ja päässä tällä kertaa jokin muu kuin se tarkkaan varjeltava valkoinen hattu ja kaikki ovat iloisia ja ilmapalloihin on kirjoi...
Tämä sunnuntai oli varsin hyvä päivä, sillä sain työnäytteeni vihdoin valmiiksi. 25 runoa lähti opettajalle arvioitavaksi ja olo on älyttömän helpottunut. Opiskelukin sujui tänään mukavasti kun istus...
Tiina heitti minua tukulla hauskoja kysymyksiä! Tässäpä haasteen ohjeet ja vastaukseni:- Each tagged person must answer the 11 questions given to them by their “tagger” and post it on their blog. - T...
Viikonloppuna olen ihastellut ystävämme auringon lämmittävää ja iloa tuovaa vaikutusta, piknikkeillyt oikein urakalla, opetellut pelaamaan biljardia (olen luullut olevani siinä ihan toivoton tapaus m...
Tänään ei voi kuin hymyillä! Kaikki on vaan niin hyvin. Sain kesätöitä ja kesäksi kämpän asuntolalta. Juttelin myös opettajani kanssa lopputyöstäni ja hänen kommenteistaan tuli tosi hyvä ja helpottun...
Kävin pullakahveilla kaverin luona. Ihan ite leivottiin, hyviä oli!Ihailin nostalgiahuuruissa purkka- & krääsäkoruautomaatteja. Me mietittiin, että olisi maailman söpöin tapa kosia niin, että käv...
Mua hymyilyttää koska♥ käytiin juomassa teetä järvenrannassa! illuusion lämpimästä ilmasta loimme pukeutumalla kahteen neuleeseen takin sijaan♥ punoin viime yönä jännittäviä suunnitelmia syksyn varal...
Sinnepäs meni se pääsiäisloma. Mukavaa kyllä olla taas pääkaupunkiseudulla, täällä on lumikin vähentynyt jo hurjasti jee! Kunhan ilma lämpenee ja nurmikko tuosta asuntolan edestä vähän kuivuu, varmas...
Tänään oli kiva päivä, aurinkoinen joskin kylmä. Pölhöilin rakkaitten ystävieni kanssa ja nauroin hirveästi. Värjäsin ja leikkasin hiukseni (en kylläkään siis itse. viimeksi kun värjäsin itse hiuksen...
Olen jo hyvän tovin yrittänyt kirjoittaa tähän jotain järkevää siinä onnistumatta. Luettelen nyt sitten ajatukseni ranskalaisilla viivoilla, kun en niitä mihinkään kauniiseen muotoon saa aseteltua:-s...
Minä olen yöihminen henkeen ja vereen. En ikinä malttaisi mennä nukkumaan, en edes väsyneenä. Ajatus tuntuu usein kulkevan kirkkaammin öisin ja siksi kirjoitankin runoja useinmiten yöaikaan. Rakastan...
Humisevaa elämää. Sellaisia päiviä, joina en kykene muuhun kuin unelmoimiseen. En vaikka tiedän, että voisin myös yrittää saada unelmani kiinni. Haluaisin joka päivä matkustaa junalla Helsinkiin, ist...
Päivän taiteilut: Aamuinen valokuvaussessio kirjastossa. Meidän luokkamme julkaisee toukokuussa antologian, johon kootaan kaikilta kirjoittajalinjalaisilta muutama teksti. Kirjaan tulee myös kirjoitt...
Lunta, vesi sataa, pisarat ropisevat peltikattoon ja valuvat pitkin ikkunanlasia kuin kilpaillen. Punainen auringonvalo hohtaa vasten kasvojasi. Syksyisessä metsässä eksyksissä, lehdet rasahtelevat j...
Vielä vähän Saksaa! Tämä on viimeinen postaus sieltä, lupaan. Toivottavasti jollakulla heräsi edes ihan pikkiriikkinen matkakuume Saksaan. Kun se on oikeasti tosi kaunis ja mielenkiintoinen maa.
Heräsin tänään jo kahdeksalta, vaikka on vapaapäivä. Menin koululle aamiaiselle, joka tuntui ihan hotelliaamiaiselta, koska käyn siellä todella harvoin. Pihalla huomasin lumen alta pilkistävän ison k...
Springe oli pieni, idyllinen ja ihana. Ikävä on.
Bye bye Berlin, seuraavassa postauksessa siirrytään jonnekin ihan muualle.
No niinhän siinä sitten kävi, että mä olen nyt aivan totaalisen rakastunut Saksaan. Matka oli aivan uskomattoman hauska, yksi parhaista reissuistani ikinä. Kaikki paikat joissa vietimme aikaa olivat ...
Lähden huomenna viikon opintomatkalle Saksaan! Humputellaan ensin pari päivää Berliinissä ja jatketaan sieltä Springeen meidän yhteistyöoppilaitokselle. Olen ollut kerran aikaisemmin Saksassa ja tykk...
Muutin perjantaina uuteen huoneeseen joka on vain ja ainoastaan minun, ei enää kämppistä! Olen ihan superonnellinen. Oma rauha. Oma kirjahylly. Oma oma oma. Pidin eilen tuparit eli parhaimmat asuntol...
On tällaisia päiviä, päiviä jolloin lunta sataa enemmän kuin maa jaksaa kantaa, lunta sataa sielusta sisään, aina henkitorveen asti ja kulkiessani ulkona melkein lähden tuulen mukaan ja tunnen itseni...
You are no longer following . Undo?