27 tunnin matkustamisen jälkeen Intia jäi taakse ja minä olen takaisin Suomessa. Olen tällä hetkellä niin sekaisin kaikista tunteista, etten edes yritä lähteä selvittämään niitä. Katsotaan, josko jos...
On muuten hienoa istua riksassa, kun yhtäkkiä alkaa oikein oppikirjamainen monsuunisade, joka tulee riksaan sisälle edestä, sivulta ja takaa. On muuten myös hienoa, kun vettä tulee vartissa niin palj...
Cochinissa olimme kaksi yötä Lonely Planetin ehdottamassa Johns Residencyssa. Ensimmäinen päivä meni melkein kokonaan matkustaessa ja illalla kävimme vain syömässä ja vähän kaupoissa. Seuraavana päiv...
Meidän oli tarkoitus olla Varkalassa vain viikonlopun yli, mutta saavuttuamme sinne perjantaina oli muutama ryhmäläiseni siellä jo ottanut selvää kaikista mahdollisista touhuista ja tekemistä riitti ...
Onnistuttiin nappaamaan bussi vappupäivän aamuna Agrasta Delhiin ja alkuillasta otimme sitten lennon Delhistä Trivandrumiin. Lento oli perillä vasta iltakymmenen jälkeen, joten vaikka Trivandrum ei m...
Lähdettiin reissuun! Lensin lauantaiaamuna Delhiin, jossa Anssi oli jo vastassa. Palloilimme päivän kaupungissa ja seuraavana aamuna lähdettiin etsimään bussia Agraan. Olin varannut meno-paluu -liput...
Viime viikko kului odotellessa. Meidän oli tarkoitus tehdä tutustumiskäynti orpokotiin ja osallistua kyläprojektiin viikon ajan, mutta koululla oli perinteisiä organisointiongelmia eikä mitään tapaht...
Kävimme torstaiaamuna tutustumiskäynnillä kaupungin reuna-alueilla sijaitsevassa hyväntekeväisyyssairaalassa. Sairaala on avattu 2001 ja pyörii täysin yksityishenkilön perustaman säätiön varassa. Kai...
Olin tiistai-iltana elämäni ensimmäistä kertaa krikettiottelussa (tarkalleen ottaen tämä oli myös elämäni ensimmäinen kriketti-yli-viisitoistaminuut tinen-katselmukseni) ja Anssille terveisiä, että ti...
Auroville (City of Dawn) is an "experimental" township in Viluppuram district in the state of Tamil Nadu, near Pondicherry in South India. It was founded in 1968 by Mirra Alfassa (also known ...
Massiivipostaus! Palasimme tiistaiaamuna pääsiäislomalta Pondicherrystä, joka on kaupunki Intian itärannikolla Chennain alapuolella. Pondicherrystä tekee erikoisen sen historia, kaupunki on nimittäin...
Pääsin purkamaan patoutuneita aggressioita paintball-radalle viime viikonloppuna, kun päätettiin kaveriporukan kanssa laittaa sota pystyyn. Itsehän olin jo ihan fiiliksissä pelkästä suojanaamar...
Palasin aamulla puoli viiden aikaan elämäni parhaimmalta viikonloppureissulta. Pelkästään mennessä 14 tuntia ja tullessa 12 tuntia autossa Intian kaoottisilla valtateillä ja mutkaisilla vuoristopolui...
Nyt hyppään autoon ja suuntaan viikonloppuvapaalle Goalle, wuuhuu !
Kuukausi ennen kesämonsuunia ei ehkä ole paras aika vierailulle kasvitieteelliseen puutarhaan, mutta kun ajattelee Suomen säätä tällä hetkellä, alkaa kuivunut nurmikko ja vedettömät suihkulähteetkin ...
Kaappasin lauantaina ruotsinkieliset tytöt mukaani paikallisten ystävien järjestämään hyväntekeväisyystapahtumaan, jonka tuotot lahjoitettiin tukemaan ilmaista yliopistokoulutusta Bangaloressa. Tapah...
Hyppäsimme aamulla ennen kolmea pikkubussiin, joka hurautti meidät vajaan 100 kilometrin päähän Nandi Hillseille. Lähtö noin aikaisin oli turhaa, sillä liikennettä ei ollut juurikaan ja vuoriteille j...
Meille antoi paikallisen collegen kv-koordinaattori vaatimattomaksi tehtäväksi järjestää Suomi-viikko sisältäen Suomesta kaiken mahdollisen. Homma supistui lopulta välivaiheiden kautta kolmipäiväisek...
Viime sunnuntaina hypittiin, tanssittiin, heiluttiin olkapäillä, kuoltiin pölystä, äänistä, liikkeestä, valoista ja fiiliksestä, kun Mr David Guetta heitti pikkuisen konsertin Palace Groundsilla.&nbs...
Virvelle tiedoksi, että vietin ensimmäisen harjoitteluviikkoni viime viikolla halaillen vessanpyttyä hotellihuoneessa. Yritin yhden päivän jaksaa olla, mutta sen seurauksena loppuviikko menikin sitte...
... jota minulla ei ole. Jos jotain erityisesti inhoan, niin hitaita, aikaansaamattomia ihmisiä, jotka laittavat minut odottamaan. Odottaminen on puolestaan pääasiallinen aktiviteetti, jota olemme tä...
<p>& amp;amp;amp;amp;amp;lt;p&a mp;amp;amp;amp;amp;gt;& ;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;a mp;lt;p&am p;amp;amp;amp;amp;gt;& amp;amp;amp;amp;amp...
Sunnuntaipäivä oli kulttuurishokin aikaa. Lähdimme toiselle puolelle kaupunkia paikallisille markkinoille, jossa oli valehtelematta miljoona ja kaksi ihmistä paikalla. Tiet olivat juuri ja juuri nelj...
You are no longer following . Undo?