Nyt on blogin sisältö pääpiirteittäin siirretty Facebookiin - sieltä löydyn Neiti Syntinen -nimimerkillä. Saa lisätä kaveriksi, jos siltä tuntuu. Tulen Facebookissa päivittämään kuulumisia ja "bl...
Olen ottanut teidän kaikkien sähköpostiosoitteet talteen, ketkä olette ilmoittaneet haluavanne jatkaa blogini seuraamista. Päädyin kuitenkin tekemään Facebookiin profiilin, johon siirrän kaiken sisäl...
Jouduin tekemään ratkaisuja blogin kanssa. Joko muutan tyylin sellaiseksi, etten puhu juurikaan mistään henkilökohtaisesta tai sitten muutan sen vain kutsuttujen luettavaksi. Blogin alkuperäinen ajat...
Muutaman päivän asiaa mietittyäni ja pyöriteltyäni päätin, että minulla ei ole oikeastaan enää annettavaa tämän aiheen tiimoilta. Oikeastaan mitä jatkossa tapahtuu, on ehkä vain jo luetun toistamista...
Minä en valitettavasti voi sille mitään, jos tekstini kertovat lukijoille toista, mitä todellisuus on. Ehkä pitäisi vielä treenata kirjoittamista pimeässä komerossa muutama vuosi, ennen kuin lähtisin...
Kunpa sitä osaisi olla toivomatta niin paljoa, niin pettyisi jokaisella kerralla aavistuksen vähemmän, kun toteaisi taas postilaatikon olevan täynnä typeriä mainoksia. Viimeisen vuoden ajan mun on pi...
...kuvitella asuvansa jossakin lämpimässä. <3Tänään aamulla en kyllä olisi pistänyt pahakseni, jos Suomen sijasta asuisinkin vaikka Texasissa (mikä kumma sattuma, että juuri kyseinen paikka tuli m...
Ei oikein muuta sanottavaa ja ajateltavaa tällä hetkellä, kuin että saispa huomenna kirjeen J:ltä. Viimeisestä kirjeestä on jo liian pitkä aika, kun sain sen viikko sitten maanantaina - tosin silloin...
Koska nimenikin on nyt sitten selvillä kaikille, niin laitetaan saman tien tänne jokin kuva, mistä saatte ehkä paremman käsityksen minkä näköinen olen... Verrattuna siis tuohon pieneen avatarkuvaan :...
Nyt vasta muistin välittää J:n terveiset teille lukijoille.Hän toivotti jokaiselle lukijalle onnea vuodelle 2012. :)Ja tässä on lupaamani skannattu kuva T:n lähettämästä kirjeestä:
Vaikka hehkutankin J:n kirjeitä paljon enemmän kuin muiden posteja ja saan niitä useammin, niin kyllä herrat T ja M ovat yhä menossa mukana :) Tällä viikolla sain nimittäin kumpaiseltakin herralta po...
Jos en ole hetkeen maininnut, niin Valkoinen Enkeli on niin kultainen ja rakas ystävä. <3 Täällä istun onnesta itkien hänen sanojensa ja tekojensa takia.
Koko viime viikon kärvistelin kirjeettömyyttä ja tänään mua hemmoteltiin. <3 Postilaatikossa odotti iso keltainen kirjekuori ja kaksi valkoista kirjekuorta ja hetihän tiesin, kenen kirjoittamia ne...
Tänään haastatteluni julkaistiin Karjalainen -lehdessä. Joten enää minun on turha leikkiä anonyymiä :) Toivon teidän kuitenkin arvostavan yksityisyyttäni, vaikka nyt nimeni tiedättekin.
Kuten aina asioilla on kaksi puolta, myös tuolla luottamusjutulla mistä aiemmassa postauksessani mainitsin. Vaikka itse mietin kovasti J:n tarkoitusperiä miksi hän kirjoittaa juuri minulle ja sanoo j...
Salaa toivoin, että olisin saanut syntymäpäiväkseni kirjeen, mutta ei. :( Tiedän kyllä, että J:llä on heikko tilanne postimerkkien kanssa ja herra koittaa myydä töitään saadakseen kirjoitettua minull...
Tahdon toivotella kaikille oikein hyvää viikonloppua, nauttikaahan mahdollisesta kolmesta vapaapäivästä :) Jos sattuu työvuoro viikonlopulle, niin hyviä työpäiviä.Kommentointi on yhä sallittua kaikil...
Aikamoinen kirje saapui Texasista.Herra J:llä on sana hallussa ja hän kertoo rehellisesti taustoistaan, ajatuksistaan ja tunteistaan. Viisi sivua tekstiä molemmin puolin sai minut taas hymyilemään, v...
Armaat, aidot anonyymit ajattelijat,repeätte varmaankin henkisesti, tunnette suurta pettymystä ja itkette verisiä kyyneleitä, kun kerron Teille, että ette onnistu loukkaamaan minua kommenteillanne. S...
Tunnen oloni niin julmaksi, sydämettömäksi ja huonoksi ihmiseksi tällä hetkellä.Kuten tiedätte, kirjoitin alunperin neljälle vangille. Ajattelin jo, että neljäs heistä (R) ei koskaan kirjoita mitään,...
10 000 lukijan raja rikkoutui tänään, kiitos kaikille ketkä olette täällä vierailleet :) Oli kiva yllätys.Tänään lähtee postia J:lle (illalla vein laatikkoon) ja kovasti odottelen postia saapuvaksi.....
Selventääkseni tuota kirje-episodia ja tilannetta muutenkin, on ehkä helpompi mainita "alkuperäisen" ja "väärän" J:n nimet nyt ja jatkossa. Eli alkuperäinen J on etunimeltään Johnny j...
Toivon Teille jokaiselle tulevasta vuodesta onnen, ilon ja toteutuneiden toiveiden vuotta. Paljon onnistumisia, rakkautta ja ikimuistoisia hetkiä!Sitä aina odottaa tulevalta vuodelta jotakin spesiaal...
Hyvä, että maltoin housuissani pysyä, kun sain käsiini kaksi kirjekuorta J:ltä. Kuoret olivat eri kokoisia ja heti ensimmäisenä elättelin toiveitä hänen kuvastaan.. ;P Mutta toisessa kuoressa oli jou...
Hetki sitten olin vasta lähetellyt ensimmäiset kirjeet maailmalle ja nyt on jo vuosi vaihtumassa. Yli puolitoista kuukautta on mennyt ihan hujauksessa - saldona 8 kirjettä; 4 J:ltä, 2 T:ltä, 1 M:ltä ...
Send my regards to everybody!J siis lähettää lukijoille terveisensä. Kerroin kirjoittavani tällaista blogia ja hänelle se on ok, että kerron hänestä(kin) täällä ja lukijat tiedätte hänet :) Äsken sai...
Joulu lähestyy vähän turhankin kovaa vauhtia.. Tuntuu, että mitä vanhemmaksi tulen, sen vähemmän pidän tästä kaikesta. En osaa odottaa oikeastaan yhtään mitään koko joulussa - paitsi yhdessäoloa perh...
Valkoinen Enkeli kirjoitti blogissaan HYVIN tärkeästä aiheesta. Vaikka kirjeiden perusteella luulisi, että hyväksikäyttöä ei niin vain tapahdu, niin sitä kyllä tapahtuu. Joten kannattaa olla hyvin va...
...sain taas eilen kirjeen J:ltä. :))))))
Vein muutama tunti sitten J:n kirjeen postilaatikkoon odottamaan matkaa kohti USA:ta. Koska läheisessä kaupassa ei ollut kuin 1. lk ja 2. lk merkkejä, lätkin sitten kolme 1. luokan merkkiä kuoreen, v...
You are no longer following . Undo?