Tänään tulee tasan kaksi vuotta siitä kun M yllätti mut täydellisesti ja kosi. Mun muisti on mitä on, ja unohtelen monenlaisia juttuja jatkuvasti, mutta sitä iltaa en kyllä unohda koskaan. Se oli rom...
On kulunut taas aivan liian pitkä aika, kun olen ennättänyt päivitellä blogia. Siksi nyt kuulumisia muutaman viikon takaa. Suunnattiin tyttöjen kanssa minilomalle Tukholmaan. Vitsit tollanen muutaman...
Olin ensimmäistä kertaa yksin kotona yön, kun M oli polttareissa. Tästä voimaantuneena päätin herätä taas aikaisin sunnuntaiaamuna ja käppäillä Vallilaan kirpparille. Niimpä nousin jo seiskan jälkeen...
Eilen oli kylläihan huippu päivä! Kaikki tapahtui aika sponttaanisti (mikä on mulle valitettavan harvinaista) ja oli ihanan kesäinen fiilis. Aamulla käytiin syömässä Brunssi M:n ja M:n kaverin kanssa...
Aamupäivä starttasi unicafe lounaalla TEAK:SSA ja sen jälkeen suuntasimme innolla Kolmannelle linjalle avattuun Good life coffee - kahvilaan. Talsin kahvilan ohi aina lenkille ja töihin, mutta kesti ...
Perjantaina kävin ostamassa vihdoin jo kauan boikotoimani juoksutrikoot ja niitähän piti päästä heti testaamaan. Niimpä taittui lenkki puuskuttaen reippaasti. Illalla oltiin porukalla kannustamassa S...
Oon aina tykännyt leteistä ja joskus aiemmin blogissakin niistä jauhanut. Nyt kevään tullen olen erityisesti ihaillut tällaisia lettejä jossa hiukset on auki. Tuollaisen kun osaisi pyöräyttää!
Vappu oli ihana. Ihmiset on niin lepposalla tuulella, tarjolla ihania ruokia ja juomia, sää oli ihana, ja lyhyessä ajassa näki niin paljon rakkaita ihmisiä. Vappuaattona me kutsuttiin M:n perhe avecc...
Rakastan kirppareita! Olen rakastanut niitä ihan pienestä pitäen ja ne ovat tuoneet paljon iloa moneen moneen viikonloppuaamuun. Tukholman ja Pariisin kirppareita olen kiertänyt, mutta haaveena olisi...
Kokeiltiin hetken karppausta (tosin muista kuin painonpudotukseen liittyvistä syistä) ja sinä aikana keittiössä valmistui vähän poikkeavampia ruokia. Kumamtkin olimme kyllä tosi helpottuneita kun tuo...
Nautittiin ihanasta auringosta hakemalla latet La Torrefazionesta sekä käsin tehtyjä tryffeleitä Stokkan herkusta. Torressa on kyllä eittämättä yhdet kaupungin parhaimmista kahveista. Istuttiin Espal...
Aamulla kävin juoksemassa, ostoksilla Hakaniemen vanhassa kauppahallissa ja kustomoin yhden vanhan paidan kuntoon. Lauantai-iltana meidän kilpparikolmikko (nimitys jäi elämään joskus reilireissun jäl...
Hitsi kun pääsisi joskus ammattilaisen käsittelyyn. Tässä muutamia tielle osuneita "meikkejä" jotka miellyttivät silmää. Joskus olisi kiva kokeilla vain hetken jotakin rajumpaakin lookkia, mi...
Tiedättekö välillä sen tunteen kun ei jaksaisi katsoa tai käsitellä mitään syvällistä. Haluaisi vain nollata ajatuksia. Sellaiseen ajatusten-nollaus-nälkään meidän kotiteatteriin (joka ei siis todell...
Ruokaklubi kokoontui taas keväisessä hengessä, tälläkin kertaa Punavuoren kulmilla. Teemana oli suomalainen ruoka.Alkuruokana listalta löytyi tuorehernekeitto ( kuullosti not-top 10-lista-ruualta, mu...
Mulla on kestänyt ikuisuus siitä kun oon viimeksi päivittänyt blogia. Olen tosi pahoillani. Ohjelma on vaan viimeaikoina ollut aika hurjaa plus gradunteon kunniaksi mun kone kosahti. Nyt viikon hilja...
Oltiin juhlistamassa M:n synttäreitä ihanan ystäväpariskunnan ja suloisen kummitytön kanssa Royal ravintoloille kuuluvassa Fabianissa, Kasarmitorin kupeessa. Sisustus oli kivan rento ja epäsuomalaine...
Ihana kun sai pitkästä aikaa heräillä kaikessa rauhassa yhtäaikaa M:n kanssa eikä ollut kiire minnekkään. Kymmeneltä soi ovikello ja Caribella tuli kotikäynnille laittamaan hiuksiin vähän uutta ilmet...
Hei rakkaat lukijat. Olen pahoillani tästä blogi-lusmuilusta. Muuten en sen sijaan kyllä ole lusmuillut. Tänäänkin taittui työpäivä klo 8-20 ja vieläkin olen vähän flunssassa. Tosin tunnin verran ker...
Mun elämässä ei ole tapahtunut viimeiseen viikkoon kertakaikkiaan mitään mielenkiintoista. Vain flunssasta toipumista, töitä, yliopistoa, töitä ja vielä kerran töitä. Siksi postauksetkin ovat olleet ...
Olen suuri Vickan fani, mutta täytyy sanoa, että kyllä Kate on myös aivan omaa luokkaansa. Aivan mielettömän kaunis nainen, mikä vartalo ja mikä tyyli! Samaa en voi kyllä sanoa Williamista. Harry onk...
Viikonloppu tuli ja meni. Taas. Mulla se kului lähes kokonaan sängyssä kuumetta potiessa, mutta ei ollut silti yhtään hullumpi viikonloppu. Sain mun surffari-veljen, yhden niistä kolmesta, takaisin S...
Viimeset pari viikkoa ovat olleet tosi hektisiä, oon tehnyt päivät gradukyselyjä noin 1-3 paikassa per päivä ja ollut illat töissä. Vapaa-ajan oon valmistellut tunteja. Haaveilin jo hetken siitä, ett...
Jos mulla vain olisi tuollaiset gasellin jalat, niin aivan varmasti kaapista löytyisi myös nuo shortsit. Upean näköistä yhdistää pitkät, hoikat, ruskettuneet jalat farkkushortseihin ja johonkin sifon...
Rakastan pastaa. Sillä ei nyt tässä tapauksessa ole mitään väliä onko se terveellistä vai ei - se on vain n-i-i-n hyvää. Spagheteriasta saa edullisia peruspastoja ja silloin kun yliopiston Unicafe ei...
Perjantain kunniaksi iskin muutaman rullan päähän. Kokeilin hiuspintaa silottavaa sprayta joka toimi silmänräpäyksen aikaa. Kotona ne näyttivät vielä tältä, mutta kun pääsin muutaman kilometrin matka...
No pakkohan se oli nähdä ja mikäs sen mukavempaa ajanvietettä kesken gradun aherrus päivän, kun kahvitella Cafe Fazerilla kera ihanan Saaran, syödä juustokakkua ja kuunnella Maria Montazamin elämänvi...
Tämä viikko on ollut aika raskas - juoksua paikasta toiseen. Sain kaksi omaa psykan kurssia iltalukiosta, hoidan päivät muita töitä ja teen gradukyselyjä ainakin 1-...
Rakastan kaikkea vanhaa ja kulunutta pintaa. Ajan patinoimaa. Sen yhdistämistä valkoiseen. Hopeaan. Sinkkiin. Pellavaan. Kristallikruunuihin. Puhtaisiin, valkeisiin lakanoihin. Pitsiin. Puuhun. Se on...
Fiesta-salaatti on hyvä välimuoto kun salaatin jyystäminen alkaa sapettamaan, mutta rasvaiseen roskaruokaan tarttuminenkin tuntuu pahalta. Raikas salaattipohja, voimakkaasti maustettua jauhelihaa, ku...
You are no longer following . Undo?