Nyt on luvassa pitkää ja polveilevaa tekstiä ompelemisesta. Pitsiunelmia -blogissa pohdittiin, että mikä olisi viherpeukalon ompeluun liittyvä vastine. En osaa sanoa, mutta siinä missä moni odottaa p...
Ehdin Ravelryn puolelle huivini jo lisätä jo viime viikolla, mutta laitetaan nyt blogiinkin.* Näistä langoista syntyi siis Betty Mouat -huivin inspiroima huivi. Huivin raidoituksen ja kuvion otin to...
Kun ensimmäisen sukan kanssa jahkaa kymmenen kuukautta, on toinen sukka hyvä tehdäkin kolmessa päivässä, ettei projekti jää kokonaan kesken. Aloitin kermitinvihreät sukat kesäkuun alussa viime vuonna...
Sairastuvalta päivää, kevättalven köhätauti saavutti vihdoin minutkin. Ehkä tämä on jonkilainen rangaistus viime viikolla Münchenissa auringonlämmössä nautituista terassitunneista? Toisaalta nyt ehdi...
Neuleharpulla neulominen on sellainen tekniikka, jota en ole ikinä ennen innostunut kokeilemaan. Nyt kuitenkin oli mahdollisuus saada lainaksi neuleharppu ja muistin *jossain* omistamassani vuosien 1...
Tässä mallineulos Kantarelliretki -sukkiin. Nyt vaan värityksiä suunnittelemaan!:) Huom, ohje on piirretty siten, että neulos neulotaan suljettuna neuleena. Mallikerran leveys on 6 silmukkaa ja korke...
Nyt ollaan taas blogin nimen ytimessä. Joulupäivänä aloin Neuhausin suklaan, portviinin sekä Ylpeys ja Ennakkoluulo -maratoonin (ah, Mr. Darcy, kiitos Yle Teema!) siivittämänä neuloa sukkia. Väreiks...
Aikaa on vierähtänyt hetki jos toinenkin neulomuksia tai ajatuksia esittämättä, mutta elämä kulkee samanlaisia latuja kuin aina ennenkin. Viime vuoden puolella, itseasiassa jo marraskuussa tein itsel...
Eilisaamun* kuuntelin Iggy Popia ja taidan kuunnella tänäänkin. Rakastan tätä duettoa, Kate Piersonin ääni on valloittava: Samainen Spotifyssa. *) Into kuunnella Iggy Popia tuli Facebookia kiertänee...
tai pikemminkin kohta on lastattuna pöytä. Jaamme taas sisareni kanssa Vanhan ylioppilastalon Perinteisissä joulumyyjäisissä myyntipöydän 11.-22.12. Mielitty-tuotteet ja Hippakorut löytää perinteise...
Tässä tarkistetut ja sujuvammiksi kirjoitetut ohjeet huovutettuihin tossuihin: Rai-rai-raitaa! Raidalliset huovutetut tossut Rusetilla! Huovutetut rusettitossut Nyt ohjeet on saatavissa myös englanni...
Muuttaisin päivätyössäni kaksi asiaa, jos mahdollista olisi. Nämä eivät liity työnkuvaani, mutta vaikuttavat jokaiseen työpäivääni. 1) Konttorille olisi mukavampi saapua tuntia nykyistä myöhemmin eli...
Kun muutimme nykyiseen kotiimme, oli minun mielestäni yksi parhaimmista jutuista asunnossamme näkymät keittiön ikkunasta kauas monen kilometrin päähän. Ja samaa mieltä olen edelleenkin. Koilliseen an...
Elämänhallinnan perusedellytyksiä tulevaisuudessa ovat kuulemma ATK-taidot ja kyky liikkua tietoverkoissa. Voivat ollakin. Tämänhetkisessä suomalaisessa todellisuudessa, tavallisessa arjessaan ihmine...
Eihän tätä voi olla jakamatta:
… Florence Welchin ääneen ja eteerisen kalpeaan ulkonäköön. Tämän sai aikaan ihana, ihana kappale What The Water Gave Me.
Nyt ei allekirjoittaneen jalkoja enää palella kotona. Ajattelin tarjota näihin tossuihin myös ohjeen, sopivasti näin Urmaksen nimipäivän kunniaksi. Malleissa on se ero, että rusettitossut neulotaan t...
Yksi lempiblogeistani [varoitus: sis. myös K18 -matskua] Fuck you very much -kuvablogi linkkasi The SCAR Project -sivulle. The SCAR Project näyttää sen mitä vaaleanpunaiset Roosa nauha -kampajat eivä...
Eilen aamulla nauratti, kun laitoin kirkasvalolampun päälle. “Minun” puoleni keittiönpöydästä oli suloisessa ja kirjavassa sekamelskassa kuorrutettuna keskeneräisillä neuletöillä. Väriter...
Huomenna ja ylihuomenna suuntaan myyjättäreksi Silmä, pisto, tikki, takki -markkinoille Tieteiden talolle Helsingin Kruununhakaan. Tiedossa on siis kiva viikonloppu! Messuille mukaan on lähdössä käsi...
Näytän hampparilta tämä pipo päässä, muttei haittaa! Koska päähineitä ei voi Suomen talven varalle olla ikinä liikaa, päädyin ensimmäiseksi itsekehrätystä langasta neulotuksi projektiksi valitsemaan ...
Seuraavanlaista tapahtumaa pukkaa eli Tervetuloa Keittiönperäyrittäj ien käsityö ja -tarvikemarkkinoille Tapahtumapaikka on Tieteiden talo Kruununhaassa, osoite on Kirkkokatu 6, Helsinki Tapahtuma on ...
Naureskelin eilen aamupalalla Hesaria lukiessani. Veera Luoma-aho kirjoitti suomalaisesta sisustusmausta Sunnuntai-sivujen “Suojele minua, Mademoiselle” -jutussaan (7.8.2011, s. D3). Luom...
Minä olen tunnettu jahkailustani, pitäis sitä, pitäis tätä. No, nyt lomalla vihdoin olen saanut päivitettyä nettisivujani (tosin Mies on hoitanut koodaamisen ja silloin minä olen vaan tyytynyt ihaile...
Tämä nauratti, tosin itse söin juhannuksena kylmien nakkien sijaan villisikamakkaraa, silliä, uusia perunoita ja salaatteja oman talon sisäpihan rauhassa. Ja sohvannurkkaan käpertymisen sijaan hurjas...
Olen kotona jälleen, keskellä keittiöremonttia. Vietimme kesäloman aluksi Miehen kanssa reilut kaksi viikkoa Etelä-Ranskassa. Pitänee laittaa vähän loman lokikirjaa blogiinkin, kunhan kahlaan kuvat l...
Sukkainnostus jatkuu, nämä valmistuivat viime viikolla ja nyt puikoilla on jo ihan toisenlaiset sukat (Minecraft -aihe on on minun ehdottama, mutta Mies valitsi motiiviksi juuri Creeperin :) ). Sukat...
Ihastelin töissä Silk Indianin Kohinoor Silk -kierrätyssilkkilankaa ja olin valmis säilömään sitä lasipurkissa, niin kaunista se on. Lopulta lanka (tai osa siitä, hamstrasin noita vyyhtejä aikas mont...
Jostain syystä en ole neulonut sukkia pitkään, pitkään aikaan. Edellisestä parista itselle on ainakin kolme vuotta. Mutta nyt oli pakko ryhtyä, koska toiseksi viimeiset villasukkani sanovat sopimukse...
Tämä neuletakki sai alkunsa oikeastaan jo viime kesäkuussa, mutta aivan erilaisena. Tarkoitus oli tehdä hyvin yksinkertainen sileäneuloksinen neuletakki merseroidusta puuvillasta. Yksinkertainen siks...
You are no longer following . Undo?